Browsing by Author "Arkko, Sini"

Antiokian piispa Ignatios kirjoitti toisen vuosisadan alussa kuusi kirjettä Vähän-Aasian alueella sijaitseville seurakunnille ja yhden Smyrnan piispalle, Polykarpokselle. Kirjeissä Ignatios painottaa muun muassa Kristuksen todellista ihmisyyttä ja kärsimystä, seurakunnan ykseyttä ja kuuliaisuutta piispalle. Niistä käy myös ilmi, että Ignatios on tuomittu taistelemaan petoja vastaan ja sen vuoksi parhaillaan vangittuna matkalla Roomaan. Ignatiosta on varhaiskirkon ajoista lähtien arvostettu sekä teologina että marttyyrinä siitäkin huolimatta, että hänen elämästään tai esimerkiksi hänen tuomionsa syystä ei tiedetä juuri mitään. Tässä tutkielmassa Ignatioksen kirjeisiin sovelletaan sosiaalisen identiteetin ja siihen pohjautuvan johtajuustutkimuksen näkökulmia ja pyritään selittämään, mihin hänen vaikutusvaltansa perustuu. Sosiaalisessa identiteetissä on kyse siitä, miten ihmiset määrittelevät itsensä tietyn ryhmäjäsenyyden kautta, vertaavat omaa ryhmäänsä muihin ryhmiin ja pyrkivät positiiviseen erottuvuuteen tässä vertailussa. Se ei heijasta todellisuutta sellaisenaan vaan sisältää myös tulkintaa, minkä vuoksi sitä on mahdollista muovata. Sosiaalisen identiteetin viitekehyksessä johtajuus ei tarkoita käskemistä tai itsensä korottamista muiden yläpuolelle vaan pikemminkin suostuttelua, joka perustuu kokemukseen siitä, että johtaja kuuluu samaan ryhmään seuraajiensa kanssa ja ajaa oman etunsa sijasta koko ryhmän yhteistä etua. Lisäksi johtajan pitää vakuuttaa seuraajansa siitä, että ryhmään kuuluminen kannattaa. Ignatios vaikuttaa kirjeissään tulkitsevan sosiaalista todellisuutta tavalla, joka palvelee hänen omia päämääriään. Hänen mielestään se, että joku sanoo itseään kristityksi, ei tee ihmisestä todellista kristittyä, vaan kristittynä oleminen edellyttää oikeanlaista uskoa, oppia ja toimintaa. Näin Ignatios ottaa itselleen oikeuden määritellä, mikä on todellista kristillisyyttä. Toisin sanoen hän muokkaa seurakunnan sosiaalista identiteettiä. Itseään Ignatios ei halua nostaa ryhmän yläpuolelle. Hän ei vetoa omaan asemaansa piispana vaan rakkauteensa kirjeiden vastaanottajia kohtaan. Hän ei käske vaan kehottaa, ja sekä nämä kehotuksensa että lähestyvän kuolemansa hän esittää niin, että ne näyttävät palvelevan seurakunnan yhteistä hyvää.