Browsing by Author "Eiro, Sanna"

Tutkielma tarkastelee 35–65 -vuotiaiden uskonkriisin kanssa kamppailleiden ihmisten kokemuksia Suomen evankelisluterilaisen kirkon tarjoamasta sielunhoidosta. Sielunhoito on keskeinen osa kirkon elämää ja papin kanssa tapahtuva uskonkriisin käsittely liittyy sielunhoidon keskeiseen eksistentiaalisia kysymyksiä ja jumalasuhdetta käsittelevään alueeseen. Tutkielma selvittää millaisena uskonkriisi näyttäytyy sielunhoitoon hakeutuvan näkökulmasta ja mitä odotuksia se asettaa sielunhoidolle, minkälainen on papin kanssa tapahtuva kohtaaminen ja millainen merkitys kohtaamisella on uskonkriisissä. Sekä uskonkriisi että sielunhoito ovat monimuotoisia ilmiöitä. Tutkielman teoreettinen viitekehys muodostuu ihmisen ja uskon kehitystä sekä sielunhoitoa tarkastelevasta kotimaisesta ja kansainvälisestä tutkimuksesta. Tämän kvalitatiivisen tutkielman aineiston keräys toteutettiin julkisella haastattelukutsulla pääkaupunkiseudulle keskittyneissä medioissa. Aineisto koostuu seitsemästä teemahaastattelusta, jotka analysoitiin aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla. Keskeiset uskonkriisiin johtaneet tekijät ovat kokemus ulkopuolisuudesta, erilaiset traumaattiset kriisitapahtumat ja oma jumalasuhde. Näihin vaikuttavat elämänkulku ja ihmissuhteet. Yleisesti voidaan todeta, että uskonkriisit kietoutuivat voimakkaasti ihmisen koko elämänkulkuun, eivätkä tuo sielunhoitotilanteeseen mitään erityisiä odotuksia. Uskonkriisiin liittyvät sielunhoitokohtaamiset ovat dialogisia, spirituaalisia ja terapeuttisia. Auttavuuden kannalta merkittävää on papin sekä hengellinen että psyykkinen koulutus- ja osaamistaso. Keskeistä on yksilön kuuntelu ja kunnioittava suhtautuminen. Kohtaamattomiksi koetuissa sielunhoitotilanteissa kommunikaatio ei toimi ja tilanteet koetaan epäempaattisina ja epäeettisinä. Uskonkriisiprosessin monet vaikutukset ovat sielunhoidosta riippumattomia henkisiä ja hengellisiä muutoksia ja ne voidaan nähdä myös uskonelämän rakenteellisina muutoksina. Sielunhoidon kohtaamiskokemuksella on vaikutusta uskonkriisiin. Sielunhoidon merkitys jakaantuu kriisiä syventävään, uskonelämää vahvistavaan ja hyvinvointia ja elämänhallintaa lisäävään kategoriaan. Toimimattomissa kohtaamisissa sielunhoito systemaattisesti syventää uskonkriisiä tai se voi jopa luoda uskonkriisiksi koetun tilan. Auttavat kohtaamiset puolestaan mahdollistavat uskonelämän vahvistumisen ja elämänhallinnan lisääntymisen. Tutkielma tuo ilmi monimuotoisuuden sielunhoitajien koulutuksessa ja orientoitumisessa sielunhoidollisiin tehtäviin ja tukee viitekehyksen kuvaa ihmisen hengellisen ja psyykkisen todellisuuden sisäkkäisyydestä. Sielunhoito on yksi apukeino elämän eri ulottuvuuksien käsittelyssä ja uskonkriisin yhteydessä auttavissa kohtaamisissa se on merkittävä hengellisen ja psyykkisen pohdinnan paikka.