Browsing by Author "Enckell, Kimmo"

Tutkielman tavoitteena on selvittää Jarl Hemmerin teoksessa ilmeneviä pappiskuvia kahden pappishahmon kautta. Selvitän, mitä teemoja teos pitää sisällään eli miten Hemmer pappiskuvaansa rakensi. Tutkin myös, miten kirjailijan pappiskuvaukset vastaavat tutkimuskirjallisuuden esille tuomaa kuvaa. Tutkimusmetodinani on teoksen toistuva lähiluku, jolla pyrin havaitsemaan ne seikat, joista Hemmer pappiskuvaansa rakentaa. Vertaan esiin nousseita teemoja muihin lähteisiin sekä kirjallisuuteen. Keskeisenä lähteenä on Hennalan punavankileirin kasvatusjohtajan Yrjö Alasen kirje kasvatuspäällikkö Hannes Sjöblomille vuodelta 1918. Marianne Nordmanin tutkimus Stil och struktur i Jarl Hemmers En man och hans samvete tuo tutkimukselleni olennaista biografista tietoa kirjailijasta. Muusta tutkimuskirjallisuudesta nostan esille Eva Fjellanderin tutkimuksen Myndighetsperson, själasörjare eller driftkucku – En studie av prästgestalter i svenska romaner 1809–2009 sekä Thomas Ekin tutkimuksen Ljuset har djup – Jarl Hemmer och idyllen. Jarmo Nieminen on toimittanut teoksen Helsinki ensimmäisessä maailmansodassa – sotasurmat 1917–1918. Kyseinen teos antaa tutkimukseni kannalta olennaista tietoa Suomenlinnan punavankileiristä. Tutkimuksen ensimmäisessä pääluvussa käsittelen Hemmerin pappishahmojen Samuelin ja Hastigin tietä papiksi. Äidittömäksi jäänyt Samuel on talonpoika Pohjanmaan rannikolta, äkkipikainen ja negatiivisella itsetunnolla varustettu. Samuelin nuoruuden ystävä ja säätypappiperheestä tuleva Hastig on jo päättänyt omasta pappisurastaan ja näkee tehtäväkseen Jumalan löytämisen. Valmistuttuaan Samuel sijoittuu papiksi Uudenmaan rannikkoseudulle, kun taas Hastig työskentelee Helsingissä. Samuel ajautuu pitämänsä saarnan takia vaikeuksiin, koska hän intoutuu siinä epäkristillisiin näkemyksiin. Tuomiokapituli asettaa hänet virantoimituskieltoon ja hänestä tulee vapaa saarnaaja. Saarnatessaan sairaalassa Samuel tutustuu Essiin, yhteen prostituoiduista. Heidän välilleen kehittyy seksisuhde ja lopulta Samuel ajautuu Essin vuoksi väkivallan tekoon, josta hän saa vankeustuomion. Toisessa pääluvussa tarkastelen kirjailijan pappishahmoja työssään sodan ja rauhan aikana. Samuel vapautuu vankilasta, vaihtaa nimensä Broksi ja työskentelee Hastigin apupappina. Suomen sisällissodan lopussa Hastig toimii Suomenlinnan punavankileirin pappina ja Samuelista tulee hänen apulaisensa. Keskeisinä tutkimustuloksina Hemmerin pappiskuvauksessa voidaan havaita Samuelin edustavan talonpoikaiskulttuurista noussutta pappia, kun taas Hastig edustaa säätypapiston perintöä. Samuel on aluksi uskossaan epävarma, kun taas Hastigille se on heti itsestään selvä asia. Samuelin usko vahvistuu vähitellen, etenkin silloin, kun hän toimii sielunhoitajana heikompiosaisten parissa. Hän on pappi ja sielunhoitaja, jonka tie pappeuteen sekä oman uskonsa vahvistumiseen kulkee syvän itsereflektion ja ulkopuolisten auttajien, kuten Mathilda Wreden antaman avun kautta. Kirjailija sijoittaa hahmonsa erilaisiin papin tehtäviin: Samuelin langenneena pappina vankilan kautta punavankileirille ja Hastigin nuorkirkollisuuden edustajan tehtävistä samalle leirille kasvatusjohtajaksi. Se, miten kirjailijan hahmot reagoivat vankileirin tapahtumiin, näyttäytyy tutkimuskirjallisuuden ja -lähteiden valossa totuudenmukaiselta. Suomen sisällissodan syttyessä Hastig suree kansan vihanpitoa – hän ymmärtää sodan kumpaakin osapuolta. Samuelista taas nousee esille vahva pohjalaisuus, joka ilmenee vihana kapinaan noussutta osapuolta kohtaan. Näin kirjailija piirtää kuvaa oikeistolaisesta Samuelista ja vasemmistolaisesta Hastigista, vaikka hänen päähenkilöidensä poliittinen ulottuvuus jää melko ohueksi. Hemmer kuvaa sitä, miten Hastigin ja Samuelin alkuajan roolit kääntyvät päinvastaisiksi vankileirin olosuhteiden vaikutuksesta. Molemmat kieltäytyvät suorittamasta heille kuuluvia papin tehtäviä, ja Hastig pakenee leiriltä. Samuel jää leirille tekeytyen itse vangiksi ja toimii vankien keskuudessa sielunhoitajana. Hemmerin kuvauksen perusteella Samuelin usko vahvistuu ulkoisten tekijöiden paineessa, kun taas Hastigin ei. Kirjailijan pappishahmo Samuel on teoksen lopussa sinut omantuntonsa kanssa – hän on löytänyt uskonsa ja tehtävänsä pappina heikompiosaisten parista. Hän on hyvä paimen, oman inhimillisyytensä tiedostava ja hyväksyvä sielunhoitaja.