Browsing by Author "Halén, Liinamaria"

Tutkielmassa tarkastellaan Hieronymuksen askeesin ihanteen muotoutumista ja kehittymistä antiikin roomalaisessa yhteiskunnassa. Askeettisen elämäntavan kehitys oli alkanut jo 100-luvulla, mutta 300 400-lukujen taitteessa kiistat erakkohengellisyyttä kannattavien separatistien ja perinteisiä perhearvoja kannattavien traditionalistien välillä yltyivät suuriksi. Tutkielmassa tarkastellaan Hieronymuksen käsitystä ihannekristitystä perheen näkökulmasta ja verrataan ihanteen mukaista perhekäsitystä perinteiseen roomalaiseen perheeseen. Hieronymuksen ihanne oli hänen mukaansa myös mahdollista saavuttaa, joten keskeisenä tutkimustehtävänä on selvittää, miten ihanne käytännössä saavutettiin. Tutkielman lähdeaineistona käytetään Hieronymuksen pääasiassa naisille kirjoittamia kirjeitä, sillä Hieronymus edisti askeesin ihannettaan sille myötämielisten maallikoiden, eritoten naisten, kautta. Hieronymuksen ihannekristityn tärkein tehtävä oli harjoittaa askeesia. Askeesin harjoittaminen tarkoitti sukupuolista pidättyvyyttä, paastoa, eristäytymistä ympäröivästä yhteiskunnasta, opiskelua ja omaisuudesta luopumista. Askeesin ihannointi perustui hänen pelastuskäsitykseensä, jonka mukaan ihminen saattoi pelastua vain omistautumalla Kristukselle kokonaisvaltaisesti. Mitä vähemmän inhimilliseen elämään kuuluvia elementtejä kristityn elämään kuului, sitä hyveellisempi hän oli. Täydellisimmillään harjoitettuna askeesi mahdollisti maailman murheista ja kivuista vapautetun enkelimäisen olotilan saavuttamisen jo tässä elämässä. Roomalaisessa yhteiskunnassa naimattomien naisten asema oli ollut heikoin ja avioituneiden vahvin, mutta Hieronymuksen hyveellisten hierarkiassa neitsyys oli elämän ylin ihanne avioituneiden ja uudelleenavioituneiden ollessa hänen arvoasteikkonsa alimmilla sijoilla. Varhaisimpina vuosinaan Hieronymus suhtautui perheellisyyteen ja perhesuhteisiin erittäin kielteisesti. Vuosien kuluessa hän alkoi kuitenkin käyttää perheen muotoa hyväkseen, sillä hänen ihanteensa huipentumana voidaan nähdä askeesin ihanteen institutionalisoituminen perinteisen perhemallin mukaisesti. Aiempi kehotus harjoittaa askeesia täydellisen eristyksissä muuttui suositukseksi elää yhdessä erikseen, luostarissa. Perinteinen roomalainen perhehierarkia toteutui luostarin hengellisessä perheessä perinteisen perheen kaltaisesti. Askeettinainen oli yhtä sidottu luostariinsa ja sen johtajiin kuin vaimo kotiinsa ja mieheensä. Perheen lopulliset päätökset teki perinteisessä perheessä pater familias, hengellisessä perheessä luostarin miespuolinen johtaja. Hierarkia, johon nainen oli sidottu, ei siis muuttunut askeettisessa yhteisössä. Uuden hengellisen perheen jäsenten välisissä suhteissa toistuivat samat vaatimukset tottelevaisuudesta, kunniasta, moitteettomasta käytöksestä ja velvollisuuksien täyttämisestä kuin perinteisessä perheessä. Perhetyypistä riippumatta naisen asema pysyi samana, konteksti oli eri. Askeesin harjoittamisella oli Hieronymukselle sosiaalinen funktio. Hän näki ideologiansa edustavan oikeaa kristillistä oppia aikansa kristillisten tulkintojen moninaisuudessa. Lukuisat Hieronymuksen kuvaamat konfliktit paljastivat, että teologista kuohuntaa sekä keskustelua oikeanlaisen kristillisen uskon harjoittamisen muodoista esiintyi paljon. Hieronymus piti askeesia yhteisöä ja todellista kristillisyyttä parantavana tekijänä, jolloin laajemmasta perspektiivistä katsottuna askeesin harjoittamisen saama suosio mahdollisti kristinuskon opin yhtenäistämisen ja samalla oikean opin toteutumisen valvonnan.