Browsing by Author "Hietala, Mari"

Tässä pro gradu – tutkimuksessa tarkastelen uskonnonuhreiksi itsensä mieltävien henkilöiden kokemuksia heidän lapsuudenkotinsa uskonnollisesta kasvatuksesta ja siitä, kuinka tämä kasvatus on vaikuttanut heidän elämäänsä. Lisäksi selvitän, olisivatko tutkimukseeni vastanneet uskonnonuhrit toivoneet huoltajiensa tehneen jotain uskonnollisen kasvatuksen suhteen toisin. Tutkimusaineistoni koostuu 15 uskonnonuhreilta saamastani tarinasta. Tutkielman analyysiosassa tarkastelen näitä tarinoita narratiivisen tutkimusmenetelmän kautta. Lisäksi ryhmittelin tutkimusaineistoni tyypeiksi etsimällä saamistani tarinoista samankaltaisuuksia ja toisaalta eroavaisuuksia. Tyypittelyn tuloksena muodostin tutkimusaineistostani neljä eri ryhmää, joita kutsun tutkimuksessa nimillä ”Yhteisön ehdoilla tapahtuva uskontokasvatus”, ”Alisteinen uskontokasvattaja”, ”Dominoiva uskontokasvattaja” sekä ”Autoritaariset uskontokasvattajat”. Tyypittelemäni ryhmät eroavat toisistaan etenkin sen osalta, kuka oli päävastuussa uskonnollisen kasvatuksen toteuttamisesta tutkimukseeni vastanneiden lapsuudenkodissa. ”Yhteisön ehdoilla tapahtuva uskontokasvatus” – ryhmässä uskonnollinen yhteisö toimi (ainakin välillisesti) yhteisön ehdoilla kasvatettujen merkittävimpänä uskontokasvattajana. Myös muissa ryhmissä uskonnollisen yhteisön merkitys korostui, mutta ei kuitenkaan aivan yhtä paljon. ”Alisteinen uskontokasvattaja”, ”Dominoiva uskontokasvattaja” ja ”Autoritaariset uskontokasvattajat” ryhmissä huoltajat osoittivat omakohtaista, sisäistettyä uskoa enemmän kuin ”Yhteisön ehdoilla tapahtuva uskontokasvatus” – ryhmän huoltajat, jotka saattoivat osan tutkimukseeni vastanneista mukaan harjoittaa uskontoa lähinnä kodin ulkopuolella, mahdollisesti sosiaalisen paineen vuoksi. Riippumatta siitä, kuka toteutti (ja miten) uskonnollista kasvatusta tutkimukseeni vastanneiden lapsuudenperheessä, tällä kasvatuksella oli merkittäviä vaikutuksia tutkimukseeni vastanneiden elämään. Jotkut näistä vaikutuksista ovat yhä läsnä heidän elämässään. Vaikka tarinoiden kirjoittajat kokevatkin itsensä uskonnonuhreiksi ja saamansa uskonnollisen kasvatuksen seuraukset pääasiassa negatiivisiksi, jotkut heistä ilmaisivat uskonnollisesta kotikasvatuksesta seuranneen myös hyviä asioita omaan elämäänsä. Lähes kaikki vastanneet kuitenkin toivoivat, että heidän lapsuudenkotinsa uskonnollinen kasvatus olisi ollut joko armeliaampaa tai että sitä ei olisi ollut ollenkaan. Tutkimuksesta ilmeni myös, että vaikka osa vastanneista ei missään nimessä halua uskontokasvattaa omaa jälkikasvuaan, osalle lapsuudessa saatu hengellinen perintö on edelleen tärkeä. Nämä vastanneet aikovat jatkaa tätä perintöä myös omalle jälkikasvulleen, vaikkakin armeliaammin kuin omat huoltajansa.