Browsing by Author "Huovinen, Laura"

Tutkimuksessa selvitettiin systemaattisen analyysin avulla, millaiset ovat Andrea Riccardin rauhantyön taustalla olevat systemaattis-teologiset perusnäkemykset. Tutkimuksessa kiinnitettiin erityisesti huomiota Riccardin teologisten ja hengellisten käsitteiden ja argumenttien käyttöön. Tutkimuksen lähtökohtana oli oletus, että Riccardin käytännön toiminnalla rauhan puolesta on myös teologisia taustatekijöitä. Riccardin omien näkemysten ohella on kiinnitetty huomiota myös hänen johtamansa Sant’Egidion yhteisön toiminnallisiin periaatteisiin ja uskonnolliseen rauhanvälitystyöhön. Tutkimuksen lähteinä toimii koko Andrea Riccardin kirjallinen tuotanto. Tutkimus osoitti, että rauhan käsite liittyy Andrea Riccardin ajattelussa kristityn identiteettiin. Sant’Egidion yhteisössä tämän ajattelun taustalla on tulkinta Jeesuksen sanoista ”rauhani minä jätän teille” (Joh. 14:27). Riccardin mukaan kristittynä oleminen ja rauha liittyvät toisiinsa; kristittynä oleminen sisältää rauhan idean. Jotta ihminen voisi myös elää todeksi tuon kristillisen rauhan idean ja välittää rauhaa, hän tarvitsee Jumalan sanaa, rukousta ja liturgiaa. Tutkimuksessa kävi ilmi, että Andrea Riccardin rauhanteologia voidaan nähdä kolmen eri toisiinsa effektiivisessä suhteessa olevan dimension kautta. 1) Rauhan identiteetin vastaanottaminen perustuu rukoukseen, jossa ihminen on vuorovaikutuksessa Jumalan kanssa. Jumalan sana, rukousyhteisö ja liturgia yhdessä synnyttävät ihmisessä kaipuun toimintaan. Tämä kaipuu on kimmoke lähimmäisen tunnistamiseen rakastamisen kautta. 2) Rauhan edellytys on, että lähimmäinen tunnistetaan ensin todellisen rakkauden kautta lähimmäisenä, mutta tämän jälkeen myös köyhänä ja vähimpänä. Kun uskova asettaa tämän lähimmäisen ensisijaiseksi ja itsensä toissijaiseksi, hän alkaa elää identiteettinsä mukaan. Syntyy universaalin veljeyden näkemys. 3) Rauhan toiminnallinen ulottuvuus on seuraa veljeyden kokemuksesta. Veljeydessä keskeistä on dialogi. Siinä rajaton, kristillinen veljeys johtaa ihmiskunnan vuorovaikutukseen ja keskinäiseen rauhan ja sovinnon kaipuuseen. Näin sisäinen identiteetti realisoituu ulkonaiseksi elämäntavaksi ja toiminnaksi. Tämä toiminta nojaa luottamukseen Jumalan voimasta ja on siksi sekä rohkeaa että inhimilliset rajat ylittävää.