Browsing by Author "Jungner, Ida"

Tämän tutkielman tehtävänä oli selvittää, mikä Saksan evankelisten ja katolisten teologien työryhmän (Ökumenischer Arbeitskreis evangelischer und katholischer Theologen, ÖAK) käsitys Raamatusta kirkon traditiossa on. Huomiota kiinnitettiin erityisesti siihen, miten ÖAK katsoo Jumalan sanan ilmenevän ja säilyvän kristillisessä kirkossa. Metodina käytettiin systemaattista analyysia. Tutkielman lähteinä olivat työryhmän vuosina 1992, 1995 ja 1998 julkaisemat kolme artikkelikokoelmaa: Verbindliches Zeugnis 1. Kanon Schrift Tradition, Verbindliches Zeugnis 2. Schriftauslegung Lehramt Rezeption ja Verbindliches Zeugnis 3. Schriftverständnis und Schriftgebrauch. Tutkielman luvussa 2 esiteltiin ÖAK:n tulkinta Saksan evankelisten kirkkojen ja roomalaiskatolisen kirkon tutkimusaiheeseen liittyvästä keskeisestä oppitraditiosta. Luvussa 3 analysoitiin työryhmän jäsenten tausta-artikkelit. Luvussa 4 esitettiin tiivistelmä ÖAK:n työskentelyn tuloksista eli sen vuonna 1998 julkaisemasta Yhteisestä julistuksesta. Luvussa 5 tehtiin johtopäätökset ja luvussa 6 lyhyt tiivistelmä tutkielman päätuloksista. Tutkimuksessa kävi ilmi, että Jumalan sana on ÖAK:lle transsendenttinen todellisuus, joka ei samastu tai sisälly inhimilliseen julistukseen tai kirjoitukseen. Pyhän Hengen kautta Jumalan sana eli evankeliumi voi kuitenkin tulla uskovien sydämissä vaikuttavaksi todellisuudeksi. Tämä sanan aktuaalistuminen on varsinaista Traditiota eli Jumalan itsetradeerausta . Yksi, pyhä Traditio voidaan tavoittaa ainoastaan sen yksittäisissä ilmene-mismuodoissa eli niin sanotuissa traditiotodistuksissa. Ne ovat merkin kaltaisia todistuksiajumalallisen ja inhimillisen todellisuuden kohtaamisesta. Kristikansa kokonaisuudessaan kykenee uskontajunsa nojalla tunnistamaan ne sellaisiksi. Todistajien joukossa kunnia-asema on apostoleilla: ei muodollisina auktoriteetteina, vaan evankeliumin ensimmäisinä todistajina. Todistuksen käsite on Yhteisen julistuksen avainkäsite. Raamattu on ÖAK:lle kirjallinen traditiotodistuksen muoto. Sillä on arvoasema muiden todistusten joukossa, mutta se on yhtä kaikki alisteinen evankeliumin normille. Juuri evankeliumiin viitatessaan se on Jumalan sanaa. Jos keskuksesta on varmuus, voivat kaanonin rajat jäädä avoimiksi. Heprealaisen kaanonin ja Septuagintan erot eivät siis ole kirkkoja erottava kysymys.