Browsing by Author "Kähkönen, Virve"

Haastattelin Pääkaupunkiseudulla kuutta asunnottomuutta kokenutta. Selvitin millaisia merkityksiä he antoivat kokemillensa menetyksille. Olin erityisen kiinnostunut muutoksista. Valitsin asunto ensin – asumisyksikön haastattelupaikaksi, koska asunnottomien katsotaan olevan yhteiskunnan reuna-alueella, marginaalissa. Asunnottomuuden puolestaan voi katsoa olevan itseään sivistyneeksi yhteiskunnaksi nimittävän häpeänpaikka. Laadullisen tutkimuksen metodina käytin syvähaastattelua. Otin vaikutteita myös teemahaastattelusta ja tarinallisesta haastattelusta. Käytin analyysin apuna tarinallisen metodin holistis-muodollista ja holistis-sisällöllistä analyysimetodia. Hyödynsin myös fenomenologis-hermeneuttisesta metodia, sillä halusin kuunnella ja kuulla, mitä aineisto sinänsä kertoo. Analyysimetodeissa keskeistä on huomioida yksilön tuottamat merkitykset ja tulkinnat. Valitsin teoriaksi yhdysvaltalaisen psykologi Crystal L. Parkin teorian merkitysjärjestelmästä, joka koostuu globaaleista ja situationaalisista merkityksistä. Situationaalinen merkitys syntyy, kun yksilö arvioi kokemansa menetyksen uhkaavuuden globaaleiden merkitystensä näkökulmasta, joita ovat uskot, päämäärät ja merkityksen tunne. Yksilö pyrkii minimoimaan kohonneen stressitason merkityksenantoprosessin avulla, joka pitää sisällään coping-keinoja. Annettu merkitys syntyy, kun ihminen saa menetyksen johdonmukaiseksi oman merkitysjärjestelmänsä kanssa. Kasvu ja muutos tapahtuvat positiivisten uudelleen arviointien avulla ja annettujen merkitysten johdosta. Se voi tarkoittaa muutoksia merkitysjärjestelmässä. Tulosluvuissa esittelen kaksi tarinatyyppiä: 1) Kotiinpaluu. Asunnon järjestyminen päättää traumatisoitumisen, jolloin merkitysjärjestelmän jatkuvuus palautuu koettujen uhkien ja korkean stressitason jälkeen. Ongelmakeskeinen coping, emotionaalis-sosiaalinen ja uskonnollinen coping, mutta myös uskonnollinen kääntymiskokemus, sekä merkityskeskeinen coping auttavat antamaan merkityksiä. Välttelevä coping estää uudelleenarvioinnin, mutta uskonnollinen coping tukee identiteettiä. Muutokset koskevat identiteettiä ja eletyn uskonnon pystysuoraa ja vaakasuoraa ulottuvuutta. Uudelleen arviointien kautta positiivisuus palautuu. 2) Muutos. Ryhmää yhdistää muutokset merkitysjärjestelmässä. Muutokset ovat osin negatiivisia, ja koskevat pääosin globaaleja uskoja, mutta myös päämääriä ja identiteettiä. Välttelevä coping estää uudelleen arvioinnin ja pitkittää traumatisoitumista. Negatiiviseen merkitysjärjestelmään liittyy kyvyttömyys muuttaa uskoja ja päämääriä tai antaa uusia merkityksiä. Muutos on negatiivinen. Ongelmakeskinen coping ja merkityskeskeinen coping johtavat merkityksenantoon. Positiivinen uudelleenarviointi johtaa stressinjälkeiseen kasvuun. Se koskee perustavaa laatua olevaa identiteettimuutosta ja uusien päämäärien syntymistä, mutta myös asteittaista identiteettimuutosta. Molemmissa ryhmissä esiintyy traumatisoitumista ja posttraumaattista stressihäiriötä. Tarinallisuuden ja eletyn uskonnon taustateorioiden avulla on mahdollista selvittää haastateltavien menetyksiä ja merkityksiä. Tarinallisuus valottaa niitä koko elämänkaaren ajalta. Eletty uskonto taas valottaa sitä, mikä on ihmiselle arjessa erityisen merkityksellistä. Traumatisoitumisella on yhteys uskonnollisen merkityksen mutta myös merkityksettömyyden tunteeseen. Käytännön sielunhoito- ja diakoniatyössä tulee kohdistaa huomio uskonnollisiin merkityksiin ja tulkintoihin. Ne vaikuttavat kokonaisvaltaiseen sopeutumiseen ja kasvuun.