Browsing by Author "Kallioniemi, Emilia"

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella sitä, mitkä tekijät seurakunnassa ovat sitouttaneet seurakunnan toimintaan aktiivisesti osallistuvia nuoria seurakuntaan. Suomalaisten suhdetta evankelis-luterilaiseen kirkkoon leimaa passiivinen jäsenyys. Toisaalta nuorten sukupolvien uskonnollisuutta sävyttää individualismi ja yksilöllinen etsintä. Rippikoulu tavoittaa valtaosan suomalaisnuorista, mutta nuoret aikuiset ovat aktiivisin kirkostaeroajaikäryhmä. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, mitkä tekijät seurakunnassa ovat sitouttaneet nuoria paikallisseurakuntaan ja sen rippikoulun jälkeiseen toimintaan. Tutkimus on laadullinen. Aineisto koostui kahdeksasta teemahaastattelusta ja havainnoinneista kahden eteläsuomalaisen seurakunnan nuortenilloissa. Haastateltavat olivat 15-19 –vuotiaita paikallisseurakunnan toiminnassa aktiivisesti mukana olevia nuoria. Havainnointikertoja oli neljä. Aineiston analyysiin käytin aineistolähtöistä sisällönanalyysiä, jonka tuloksia peilasin resurssimobilisaatioteoriaan ja sosiaalisen pääoman teoriaan, sekä sitoutumisen teoretisointeihin. Aineistosta nousi kolme pääluokkaa, jotka olivat sosiaalisiin verkostoihin liittyvät tekijät, seurakunnasta saadut henkilökohtaiset voimavarat sekä mahdollistavat ja rakenteisiin liittyvät syyt. Pääluokkien rajat olivat limittäisiä ja häilyviä ja nuorten suhde seurakuntaan näyttäytyi monitahoisena. Kaikissa haastatteluissa nousi esiin runsaasti kaikkiin pääluokkiin liittyviä tekijöitä. Sitoutumisessa keskeistä oli ollut monien tekijöiden yhteisvaikutus. Sosiaaliset syyt kuitenkin korostuivat aineistossa. Seurakunnasta muodostui kuva verkostona, jonka sosiaalinen pääoma oli keskeinen nuoria seurakuntaan sitouttava resurssi. Nuorten suhde seurakuntaan näyttäytyi vastavuoroisena. Vahva kokemus sisäpiiriläisyydestä, ryhmän keskinäisestä luottamuksesta ja verkoston sen jäsenille tuottamista hyödyistä sitoivat nuoria seurakuntaan. Sosiaalisen pääoman lisäksi seurakunnat hyödynsivät tehokkaasti sekä aineettomia että materiaalisia resursseja nuorten sitouttamiseksi. Hengellisyys nousi esiin toisaalta yksityisenä voimavarana ja toisaalta kollektiivisena ryhmän kiinteyttä vahvistavana tekijänä. Seurakunta näyttäytyi yhteisönä, jonka jäseninä nuoret olivat aktiivisia osallistujia.