Browsing by Author "Karjalainen, Matti"

René Girardin filosofiassa ihmisen synnynnäinen perusominaisuus, kaiken oppimisen ja haluamisen lähtökohta on jäljittäminen eli mimeesis. Halun objekti ei ole haluamisen kannalta lainkaan oleellinen, vaan tuota kohdetta haluava todellinen tai kuvitteellinen toinen, jota Girard nimittää varhaisimmissa teoksissaan välittäjäksi (mediator) ja myöhemmin malliksi (model) tai kilpailijaksi (rival). Mallin ristiriitaiset kaksoisimperatiivit, double bind; ”jäljittele minua”; ”älä jäljittele minua” ovat samalla haluamisen este (obstacle). Freudin seksuaalisuus on Girardille vasta "viimeinen verho", jonka takaa paljastuu ihmisyyden synkkä perussalaisuus, mimeettisen halun kiihottama väkivalta. Girard uskoo, ettei ole olemassa perustarpeiden ulkopuolista väkivallatonta halua. Tämä tekee kulttuurisen järjestyksen saavuttamiseksi sijaisuhrista välttämättömän vastavuoroisen väkivallan ratkaisijana. Mysteerinä on uhraaminen, joka näyttää rikolliselta väkivallalta ja päinvastoin, mutta jossa uhri ei kosta. Latinalaisperäisissä kielissä uhri tarkoittaa pyhäksi tekemistä - sacrum facere. Vaikka väkivalta itsessään on pahaa, muuttuu se sijaisuhrimekanismin kautta yhteisöä suojelevaksi pyhäksi. Eläinmaailmassa uhrin ja saalistajan suhde kerran muodostuttuaan säilyy, mutta ihmisten suhteilla on eläimistä poiketen historia. Kosto on mahdollinen. Alkumurhan ensimmäinen ihmisuhri oli todennäköisesti vahinko. Tekijän anonymiteetistä johtuen, eli kun kukaan ei tunnusta, tunnemme tapahtuneesta kollektiivista syyllisyyttä. Uhrin satunnaisuus synnytti halun lopettaa väkivalta. Kaikki myöhemmät uhrit, muistuttavat meitä tuosta ensimmäisestä uhrista, tarkoituksenaan estää destruktiivinen väkivalta. Vaikka muistuma ei enää ole tietoinen, on se kuitenkin Girardin mukaan kaiken ritualisoidun uhritoimen taustalla. Väkivallan kääntäminen sijais-uhriin on tulosta eräänlaisesta jättiläismäisestä kollektiivisesta transferenssista, jossa uhri ottaa koko yhteisön paikan ja astuu sen tilalle. Uhrioperaation edellytyksenä on siis tietty uskonnollisuuden taustalla oleva hämärtynyt todellinen syy eli jäljittely ei tiedä mitä jäljittelee ja alkutapahtuma pysyy salaisuutena. Koska riitti on ennaltaehkäisevä, ei parantava, rituaaliuhri ei korvaa yhteisöä tai sen yksittäistä jäsentä vaan aina sijaisuhrin. Todellisen tapahtuman muistamiseksi järjestettävässä rituaali-uhraamisessa on kyse kaksoiskorvauksesta, jossa ensinnäkin yhteisö korvataan yhdellä sijaisuhrimekanismilla ja toisaalta alkuperäinen uhri korvataan uhrikelpoisella yhteisön ulkopuolisella, kostamaan kykenemättömällä riittiuhrilla. Ilman uhrimekanismin ja uskonnon tavoittelemaa yhteisön ytimen välttämätöntä väkivallattomuutta, ei olisi ihmisyyttäkään eikä inhimillisiä yhteisöjä. Uhrin kohtaama väkivalta on samalla tavoin turmiollista (maléfique) kuin mikä tahansa muukin väkivalta, mutta koska sen uskotaan katkaisevan vastavuoroisen väkivallan kierteen ja siten tuovan rauhan, sen on samalla myös siunauksellista (bénéfique) väkivaltaa. Kostolta suojautumisen voidaan luokitella kolmeen kategoriaan; 1) ennaltaehkäisy uhraamisen avulla 2) korjaavuudet; sovittelu, kaksintaistelut, joissa tärkeintä kostamaton uhri, ei syyllinen 3) oikeusjärjestelmä Luokitus on paitsi kehitysvaihe- myös tehokkuusjärjestyksessä. Uhrikriisissä uhraamisen katsotaan ”epäonnistuneen”, kun paha väkivalta ei korvaudukaan hyvällä vaan pysyy tahraavana. Tällöin turmiollinen väkivalta kohdistuu niihin, jotka uhraamisella olisi pitänyt säästää. Girard näkee, että Jeesuksen ja kristinuskon varsinainen sanoma oli ja on ihmisyhteisöjen kätketyn väkivaltarakenteen paljastaminen. Viattomana uhrina Jeesuksen ristinkuolema paljastaa uhrimekanismin valheellisuuden ja tuo esiin kristinuskon väkivallattomuuden väkivallan vaihtoehtona. Vaikka ristinuhrin kertomus on perinteisen uhrimallin mukainen, se samalla eroaa siitä oleellisesti, koska uhrimekanismi kyseenalaistetaan, myötätunto ja näkökulma on uhrin puolella. Tämän tutkimuksen tehtävänä analysoida edellä kuvattua teoriaa, sen käsitteistöä ja käsitteiden keskinäisiä riippuvuussuhteita. Tarkastelun painopiste on pyrkiä avaamaan mitä Girard tuolla väkivallan kontrollilla tarkoittaa, kuinka hän on tuohon päätelmäänsä päätynyt ja kuinka hän sitä puolustaa. Samoin tässä tutkielmassa pyritään selvittämään, onko Girardin teoria yhtä kattava ajatusrakennelma kuin Freudin seksuaalisen kehityksen teoria. Tutkimuksen päälähteenä käytän Väkivalta ja pyhä -teosta, joka on ensimmäinen Girardilta suomennettu teos ja jota pidetään Girardin akateemisena päätyönä. Hänen myöhemmät teoksensa käsittelevät samaa mimeettisen halun teoriaa ja syntipukkimekanismia, vaihdellen ainoastaan painotusten ja teoriaa tukevien tekstimateriaalien suhteen. Teokset myös asteittain muuttuvat yhä apologeettisimmiksi, pyrkien sovittamaan kokonaisteoriaa yhteensopivaksi kristinuskon kanssa. Girardin myöhemmät teokset ovat silti myös mukana lähteinä. Girard on itse määritellyt ajattelussaan ja kirjoittamisessaan olleen kolme tähtihetkeä; ensimmäinen, kun hän löysi mimeettisen halun ja kilpailun, toisena löytönä syntipukkimekanismi ja kolmantena kun hän alkoi nähdä Raamatun ja kristilliset tekstien ainutlaatuisuuden syntipukkiteoriansa näkökulmasta. Tämän tutkielman rakenne noudattaa analyysissään samaa kehityskaarta, mukaillen lähteenä olevan pääteoksen päälukujen järjestystä.