Browsing by Author "Korteniemi, Joona"

”Ihmisen kohtalon iankaikkisuudessa ratkaisee se, mikä henki hänessä on”, kirjoitti vaikutusvaltainen ja myös pelätty maallikkosaarnaaja Heikki Saari Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen (SRK) pää-ääneenkannattajassa, Päivämies-lehdessä, vuonna 21.2.1979. SRK-vanhoillinen herätysliike oli tuolloin syvässä kriisissä. Liikkeen sisäinen kuohunta hoitokokouksineen herätti huomiota myös ulkopuolisissa. Kriisissä näytteli keskeistä roolia henkiä ja henkivaltoja koskeva opetus, niin kutsuttu henkioppi. Myöhemmin SRK on sanoutunut irti henkiopista ja todennut sen harhaopiksi. On kuitenkin merkkejä, että se elää yhä liikkeen ruohonjuuritasolla. Tutkielmassani analysoin SRK-vanhoillisuuden henkiä koskevaa opetusta vuosina 1976-1979. Lähdeaineistonani ovat Päivämies-lehden kirjoitukset mainituilta vuosilta. Pyrin saamaan selville, mitä henkioppi pitää sisällään käsitteellisellä tasolla, millaisista opillisista ja historiallisista lähtökohdista se nousi ja miten se kytkeytyy SRK-vanhoillisen maallikkodogmatiikan kokonaisuuteen. Tämä auttaa ymmärtämään, miksi herätysliike ajautui 1970-luvulla niin syvään ja traumatisoivaan kriisiin. Päivämies-lehden kirjoitukset ovat tyyliltään käsitteellisesti epätarkkaa tunne- ja kokemuskieltä. Niiden analysoiminen vaatii poikkeuksellisen runsasta taustoitusta. Tästä syystä teen johdannon jälkeen katsauksen SRK-vanhoillisuuden tapahtumahistoriaan 1960- ja 1970-luvuilla. Se muodostaa kulttuurisen kontekstin, johon herätysliike reagoi henkiopin avulla. Tämän jälkeen selvitän SRKvanhoillisen maallikkodogmatiikan perusteita. Ne muodostavat henkiopin opillisen kontekstin. Sen jälkeen analysoin itse Päivämiehen henkiä ja henkivaltoja koskevaa opetusta. Lopuksi teen yhteenvedon ja johtopäätökset. Tutkimukseni osoittaa, että henkioppi kytkeytyy saumattomasti SRK-vanhoilliseen soteriologiaan, erityisesti seurakunta- ja vanhurskauttamisoppeihin. Liikkeen teologian ydin on ajatus uskovasta eräänlaisena persoonasakramenttina, joiden kautta Jumala tekee maailmassa vanhurskauttavaa työtään. Uskovat ihmiset, joissa Pyhä Henki asuu, ovat liikkeen opetuksessa myös seurakunnan, ”Jumalan valtakunnan”, tärkein konstitutiivinen elementti. SRK-vanhoillisen seurakunnan auktoriteetti pohjautuu katkeamattomaan ”uskovien jatkumoon” (successio fidelium), jonka kautta Pyhä Henki ja pelastava armo välittyvät Kristuksesta nykypäivään. SRK-vanhoillinen ”Jumalan valtakunta” rakentuu ensisijaisesti sisäisten, subjektiivisten tekijöiden eikä ulkoisten tekijöiden, kuten opin, armonvälineiden ja erityisen viran, varaan. Tätä taustaa vasten henkioppi on ymmärrettävä: ”saastaiset henget” uhkaavat katkaista läpi historian kulkevan uskovien jatkumon. Samalla ne vaarantavat myös ”Jumalan valtakunnan” ykseyden, koska oikea henki, Pyhä Henki, vetää uskovat yhteen ja synnyttää seurakuntaa koossa pitävän ”yksimielisyyden” ja ”yhteisen rakkauden”. Ylivoimaisesti tärkein ”väärän hengen” tuntomerkki Päivämiehen kirjoituksissa onkin yksilön tottelemattomuus ja kriittinen mieli ”Jumalan valtakuntaa” kohtaan. Henkiopin tiiviistä kytköksestä SRK-vanhoilliseen ekklesiologiaan kertoo myös se, että yksilö voi Päivämiehen mukaan vapautua ”väärästä hengestä” vain tekemällä asiasta julkiripin ”seurakunnan” eli paikallisen rauhanyhdistysyhteisön edessä. SRK-vanhoillisen eksklusivismin ohella henkioppi kantaa mukanaan useita pietistisherrnhutilaiselle teologialle rakkaita teemoja. Eräs selvästi näkyvä on pyrkimys ratkaista hengelliset asiat mieluummin subjektiivisen, Pyhän Hengen inspiroimaksi ymmärretyn intuition kuin vaaralliseksi ”järkeilyksi” mielletyn rationaalisen argumentaation keinoin. Syy sille, miksi henkioppi nousi esille erityisesti 1970-luvun loppupuolella, on suomalaisen yhteiskunnan 1960- ja 1970-lukujen kulttuurimurros, jonka säikäyttämänä herätysliike arvioi elävänsä pahaa ja vaarallista lopun aikaa.