Browsing by Author "Kujanpää, Katja"

Tutkimus tarkastelee pyhien kirjoitusten lainausten käyttöä Roomalaiskirjeen 10. luvun jakeissa 5 - 21. Tässä jaksossa lainauksia on poikkeuksellisen paljon. Tutkimusta ohjaavat kysymykset, millaisia tehtäviä lainauksilla on Paavalin argumentaatiossa, mikä on Paavalin lainausten pohjateksti sekä millä tavalla ja miksi Paavali muuttaa pohjatekstin sanamuotoa. Lisäksi hahmotellaan, millainen olisi luvun 10 ihannelukija. Ihannelukija on tutkimuksen työväline, jonka avulla tarkastellaan, millaista pyhien kirjoitusten tuntemusta lainausten käyttö osana muuta argumentaatiota edellyttää, jotta Paavalin ajatuksenkulku olisi käsitettävissä. Tutkimus on osa intertekstuaalisten lähestymistapojen kirjoa, mutta näkökulma on rajattu seuraavasti: tutkimuksessa keskitytään lainausten, ei muiden intertekstuaalisten yhteyksien, tarkasteluun, ja keskipisteessä on se, miten Paavali käyttää lainauksia kirjeessään, ei niinkään kirjeen lukijan kokemus ja tulkinta. Lainausten tehtävä ja käyttötarkoitus pyritään määrittämään suhteessa Paavalin argumentaation kokonaisuuteen jakeissa 10:5 21. Siksi tutkimuksessa hahmotellaan jakson keskeinen sanoma ja tarkastellaan lainausten roolia tämän sanoman ilmaisemisessa. Paavalin lainausten pohjatekstin selvittämiseksi Roomalaiskirjeen sanamuotoa verrataan Septuagintan kriittisesti rekonstruoituun tekstiin ja Septuagintan käsikirjoitustradition variantteihin. Tarvittaessa otetaan huomioon antiikin kirjoittajien kreikankieliset lainaukset, masoreettinen teksti sekä tapauksen mukaan Qumranista löytyneet käsikirjoitukset ja heprealaisen tekstin vanhat käännökset. Jos Paavalin teksti poikkeaa todennäköisimmästä pohjatekstistä, tutkitaan, löytyykö muutokselle motivaatio Paavalin tavasta käyttää ja tulkita lainausta Roomalaiskirjeessä. Lainauksia tarkasteltaessa kiinnitetään huomiota Paavalin antamiin tulkintavihjeisiin ja pohditaan, onko lainauksen ja sen alkuperäisen kontekstin tunteminen tarpeen Paavalin ajatuksen seuraamiseksi. Tutkimuksessa todetaan, että Paavali lainaa kirjoituksia yleensä Septuagintan mukaan, mutta kahdessa kohdassa hän on todennäköisesti käyttänyt heprealaisen sanamuodon mukaan tarkistettua Jesajan kirjan käsikirjoitusta. Seitsemässä tapauksessa kolmestatoista voidaan päätellä melko luotettavasti sekä tunnettujen käsikirjoitusten että lainausten käyttötarkoituksen perusteella, että Paavali muuttaa pohjatekstinsä sanamuotoa. Paavali muun muassa rajaa tekstistä käyttöön vain tietyn osuuden, poistaa hankalia kohtia, vaihtaa toisiksi sanoja tai kieliopillisia muotoja, muuttaa sanajärjestystä ja kerran lisää lainaukseen sanan. Muutosten tehtävänä on saada lainaus sopimaan paremmin sen uuteen kontekstiin. Paavali käyttää lainauksia paitsi tukemaan omaa väitettään, myös omin sanoin muotoilemansa väitteen asemesta. Jälkimmäinen käyttötapa on yleisempi. Lisäksi muutamassa kohdassa kirjoitusten sanat tuovat juhlavuutta ja retorista tehoa tekstiin. Koska lainausta ei yleensä selitetä, sen on itsessään ilmaistava se, mitä Paavali haluaa sanoa. Tämä aiheuttaa tarpeen välillä muokata lainauksen sanamuotoa. Tulkintaa ohjaavilla vihjeillä, kuten lainaukseen johdattavalla formelilla, Paavali auttaa lukijaa tulkitsemaan lainausta tarkoituksenmukaisesti. Jakson 10:5 21 ihannelukijaksi hahmottuu pyhiä kirjoituksia varsin hyvin tunteva ja Paavalin rohkeisiin uudelleentulkintoihin myötämielisesti suhtautuva vastaanottaja.