Browsing by Author "Kurki, Erja"

Tässä tutkimuksessa selvitetään suomalaisten kristittyjen uskonnollisen vakaumuksensa takia kohtaamia stereotypioita ja stereotypiauhkia sekä niiden vaikutusta heidän elämäänsä ja uskonnolliseen kehitykseensä. Tutkimuksen metodina on laadullinen narratiivinen elämänkaaritutkimus. Taustateoriana on James W. Fowlerin ihmisen uskonnollisen kehityksen teoria. Tutkimusaineisto koostuu yhdeksän, iältään 21–71-vuotiaan kristityn teemahaastatteluista. Haastateltavat tulevat erilaisista seurakunnallisista taustoista. Haastateltavat ovat sekä kasvukristittyjä että kääntymyksen kokeneita. Kääntymyksen kokeneet ovat olleet uskovia 6-29 vuotta. Tutkimuksessa kartoitetaan haastateltavien kokemia stereotypiauhkia lapsuudesta alkaen nykyhetkeen asti. Elämänkertomuksista nousi esiin viisi keskeistä teemaa: 1) Stereotypiauhkat kohtalona 2) Stereotypiauhkat identiteettikriisin aiheuttajana 3) Stereotypiat omannäköistä elämää uhkaavana 4) Stereotypiauhkat koko elämänkaarta varjostavina 5) Stereotypiauhkia kohdanneet, mutta omaa tietään kulkeneet. Haastateltavat kokivat stereotypiauhkaa perheen ja suvun, toisten uskovien ja uskovien ryhmän, seurakunnan, opiskelu-, tai työyhteisön, ympäröivän yhteiskunnan ja median taholta. Uhka kohdistui uskovan persoonaan, arvoihin, elämänvalintoihin, uskonelämään, seurakuntaan ja uskon symboleihin. Uskovat kohtasivat nimittelyä, tuomitsemista, leimaamista, arvostelua, yhteydestä poissulkemista, oman uskonsa arvioimista, uskon harjoittamisen rajoittamista ja henkistä sekä hengellistä painostusta. Stereotypiauhkat aiheuttivat yksinäisyyttä ja ahdistusta, riittämättömyyden tunnetta, hyljätyksi tulemisen pelkoa ja hyväksynnän hakemista, metastereotypioita ja yritystä muuttaa itseään ulkopuolisten odotusten mukaiseksi. Lisäksi ne aiheuttivat identiteettikriisejä, uskontohäpeää, seurakunnasta eroamista ja uskosta luopumisen uhkaa. Stereotypiauhka voi varjostaa kristityn elämää koko elämänkaaren ajan. Vaikein tilanne on sekä ulko- että sisäryhmän taholta stereotypiauhkaa kokeneilla. Stereotypiat saattavat pahimmillaan saartaa ihmisen sekä seurakunnasta että maallisesta yhteisöstä. Suomessa on aikaisempaa vaikeampaa olla tunnustava kristitty. Median muokkaama depersonalisoiva kuva uskovasta aiheuttaa stereotypiauhkaa. Poikkeuksen aineistossa muodostavat oman tiensä kulkijat, jotka eivät olleet antaneet stereotypiauhkien haitata omaa elämäntapaansa. Yhteistä heille on, että he eivät hävenneet uskoaan, mutta eivät sitä myöskään julistaneet. Omaa ajattelua oli tarvittaessa pystytty myös puolustamaan. Yllättävää oli, että moni haastateltava koki stereotypiauhkien vahvistaneen omaa hengellistä elämäänsä. Stereotypiauhkakokemusten mahdollinen arvo uskonelämälle on kuitenkin nähtävissä vasta viiveellä, kokemusten läpityöskentelyn jälkeen. Ihmisen omien arvojen vahvistaminen lieventää stereotypiauhkan kokemusta. Sielunhoidossa uskovan arvoja voidaan vahvistaa esimerkiksi tutkimuksen sivutuotteena syntyneen, stereotypiauhkien yksilöllistä luonnetta huomioivan, Hengellinen Elämänkaari- metodin avulla.