Browsing by Author "Kuusela, Kukka"

Tutkielma perehtyy tekstianalyysin keinoin kristinuskon filosofian platonistisiin piirteisiin ja kristinuskon filosofian vuorovaikutukseen oikeutta ohjaavan poliittisen filosofian kanssa. Tutkielmassa haetaan vastausta siihen, missä määrin kristinuskon filosofia hyödynsi aiempaa hellenististä filosofiaa omana pohjanaan, ja miten kristinuskon ja maallisen vallan filosofiat erosivat toisistaan. Lopuksi tutkielmassa vastataan siihen, miten kristillisen ja maallisen oikeuden välinen vuorovaikutus muuttui ajanlaskun alusta alkaneen ja keisari Constantinuksen hallintokauteen (306–337 jKr.) päättyneen ajanjakson aikana. Tutkielman kirkkohistoriallinen lähde on Eusebioksen Kirkkohistoria, jonka tekstin analysoinnin yhteydessä kiinnitetään huomiota erityisesti kristillisen opin ja keisarikultin väliseen problematiikkaan, sekä kristillisen filosofian kollisioon sekä juutalaisten, heprealaisten että polyteismin oppien kanssa. Eusebios hyödynsi kristinuskon vaiheita kuvatessaan hyvän ja pahan välistä taistelua kuvaavaa retoriikkaa, jonka oli tarkoitus korostaa kristinuskon erityistä ylevää asemaa. Eusebioksen tekstissä kristinopin ylemmyyttä tuodaan esille korostamalla metaetiikan tasolla Jumalan, logoksen ja maallisen vallan välistä yhteyttä sekä jumalallisen suunnitelman merkitystä. Eusebioksen tekstiä leimaa eettinen ja poliittinen sidonnaisuus, mikä huomioidaan tutkielmassa useissa yhteyksissä. Eusebioksen hahmottelema kristillinen filosofia sisältää paljon piirteitä, joiden pohja on hänen pakanallisiksi kutsumissaan filosofisissa doktriineissa. Eusebioksen valikoivuus sen suhteen miten aiempaa filosofisista ajattelua hyödynnetään johtaa lopputulokseen, jonka mukaan Eusebioksen hahmottelema kristinuskon filosofia oli uusplatonistista, mutta myös laajemmin sidoksissa aiempaan filosofiseen ajatteluun. Eusebioksen tekstin apologeettinen, valikoiva ja kuvaileva luonne ovat tutkielmassa esitetyn näkemyksen mukaan seurausta tekstin kirjoittamisen aikana vallinneista yhteiskunnallisista olosuhteista. Olosuhteet muokkasivat myös Eusebioksen tapaa kuvata kristillistä normatiivista etiikkaa sekä maallisen vallan suhdetta kristinuskoon. Kristittyjen hyveellisen ja totuuteen perustuvan käytöksen korostus on itsessään retorinen tapa luoda kuva oikeudellisen vallankäytön epäoikeudenmukaisuudesta. Tutkielmassa päädytään toteamaan, että kokonaisuutena tarkastellen muutos kristinuskon ja maallisen oikeuden filosofioiden välisessä suhteessa ei ollut niin radikaali kuin Eusebios Kirkkohistoriassaan esittää. Rooman keisarin jumalallinen asema ei kadonnut ja uskonnonvapauden aika suosi kristinuskon ohessa myös muiden uskontojen kukoistusta. Maallinen ja uskonnollinen sääntely sulautuivat toisiinsa lähinnä Constantinuksen oman kristillisen vakaumuksen ansiosta, mutta sosiaalisen legitimiteetin lisääntymisestä huolimatta kristinuskon formaali asema kohentui todellisuudessa vähemmän kuin Eusebios antaa ymmärtää. Tästä huolimatta rauhanomaiset olosuhteet kristinopin harjoittamiseen mahdollistivat kristinuskon filosofian aseman vakautumisen ja sen myöhemmän kehityksen.