Browsing by Author "Lång, Hanna-Maria"

Kysymys wiccan määrittelystä nousi ajankohtaiseksi vuosituhannen vaihteessa, kun joukko wiccoja päätti hakea uskonnolleen virallisen yhdyskunnan asemaa. Yritys ei onnistunut, sillä opetusministeriö piti wiccaa liian hajanaisena, eikä katsonut sen täyttävän laissa määriteltyjä uskonnon tunnusmerkkejä. Tutkielman tarkoitus on paneutua nimenomaan virallistamis-prosessin puitteissa käytyyn määrittelykeskusteluun diskurssianalyysin tarjoamin keinoin. Aineistona käytän projektin avuksi perustettua Suomiwicca-keskustelulistaa. Keskeisiä kysymyksiä ovat mm. miksi määrittely loppujen lopuksi on niin vaikeaa, ja miten siihen liittyviä ongelmia on pyritty ratkaisemaan. Samalla kiinnitän huomiota yleiseen uskonnon määrittelyyn uskonnonvapauslain näkökulmasta sekä länsimaissa tapahtuvaan uskonnollisuuden individualistumiseen. Määrittelyvaikeuksien juuret nousevat wiccan historiasta ja avoimen lähteen uskonnolle tyypillisistä piirteistä. Aineistossani lisäväriä keskusteluun tuovat lainsäädännön vaatimukset sekä oman sosiaalisen identiteetin varjeleminen. Teoreettisena viitekehyksenä toimiikin H. Tajfelin ja J. C. Turnerin sosiaalisen identiteetin teoria. Määrittelyyn kiinteässä yhteydessä olevan kategorisoinnin kognitiiviset periaatteet on niin ikään huomioitu. Analyysi paljastaa, että määrittely koetaan vaikeaksi, koska wicca on luonteeltaan epä-dogmaattinen, yksilön autonomiaa korostava mysteeriuskonto. Tällaista uskontoa ei kukaan voi eikä kenenkään pitäisi määritellä, vaan wiccalaisuus perustuu itsemäärittelyyn. Silti tunnustetaan, ettei kaikki wiccaksi nimetty ole wiccaa, ja käytännössä itsemäärittelyn rinnalle astuu muita tekijöitä. Eroa wiccan ja ei-wiccan välille yritetään tehdä mm. erottautumalla sosiaalista identiteettiä heikentävistä liikkeistä (esim. satanismi, new age), jotka ulkopuoliset usein yhdistävät wiccaan. Erotteluja tehdään myös wiccan sisällä. Kritiikin kohteeksi joutuvat sekä yksittäiset henkilöt että eklektinen wicca-suuntaus kokonaisuutena. Oikeudesta wicca-nimitykseen ja siihen liittyvään sosiaaliseen identiteettiin pidetään kuitenkin lujasti kiinni, ja vihjailuja epäaitoudesta pidetään loukkaavina. Käytännössä itsemäärittely osoittatuu siis toimimattomaksi ja liian löyhäksi strategiaksi, vaikka onkin sopusoinnussa wiccan ideologian kanssa. Itseidentifikaatio on toki oleellinen osa wiccana olemista, mutta sen lisäksi on oltava uskottava, ja tultava muiden wiccojen hyväksymäksi perheyhtäläisyyden perusteella. Perheyhtäläisyyspiirteiden sijasta listalla keskitytään kuitenkin wiccaa monoteettisesti määrittävän piirteen etsimiseen. Tällaiseksi ehdotetaan mm. redeä, jumalkäsitystä sekä luontosuhdetta, mutta tulkinnallisten erimieli-syyksien vuoksi yhtäkään niistä ei kelpuuteta. Sen sijaan selkeyttä wiccakenttään näyttää tuovan taksonomisten jaotteluiden tekeminen ja wicca-suuntausten erojen korostaminen. Näin kaikki wiccaksi nimittäytyvät tunnustetaan wiccoiksi, mutta kenenkään sosiaalinen identiteetti ei silti heikkene. Strategia vaikuttaa lupaavalta, mutta sen tasa-arvoinen toteutuminen vaatii vielä hiomista ja uudenlaisten jaottelujen vakiinnuttamista. Tämä kuitenkin todistaa, ettei tyydyttävän määritelmän löytyminen ole täysin mahdotonta, kunhan kaikki wicca-ryhmittymät huomioidaan eikä keneltäkään yritetä väkisin riistää sosiaalista identiteettiä.