Browsing by Author "Lahti, Jouni"

Tutkielman aihe on Mooses Maimonideen käsitys maailman luotuisuudesta. Metodina on systemaattinen analyysi ja lähteenä on Maimonideen (1138–1204) filosofinen pääteos Hämmentyneiden opas. Tutkielmassa on käytetty pääasiassa Shlomo Pinesin englanninkielistä käännöstä Hämmentyneiden oppaasta (The Guide of the Perplexed, 1963). Tutkielmassa on johdanto, neljä päälukua ja loppukatsaus. Maimonideen maailman luotuisuuden malli asettuu aristoteelisen filosofian maailman ikuisuuskäsitystä vastaan. Maimonides perustelee malliaan maailman luotuisuudesta pääasiassa aristoteelisin välinein. Tutkijat ovat nähneet Maimonideen Hämmentyneiden oppaassa viitteitä sekä maailman ikuisuuden että luotuisuuden puolesta. Tämän takia aiheesta on olemassa eri koulukuntia. Hämmennystä ei vähennä se, että Maimonides itse tunnustaa kirjoittavansa kirjassa tarkoituksellisen ristiriitaisesti. Tutkimustehtävänä on selvittää, minkälainen on Maimonideen luotuisuuden perustelu ja kuinka koherentti se on. Maimonides ei hyväksy kalamin luotuisuusargumentteja, koska ne Maimonideen mielestä hävittävät olevalta eli kaikelta luodulta sille kuuluvan aristoteelisen substantiaalisen aseman eli ns. sekundaariset syyt muutoksille. Hämmentyneiden oppaan toisen kirjan alussa Maimonides luettelee 26 aristoteelista premissiä, joille hänen myöhempi filosofinen argumentointi pääasiassa perustuu. Jotta voitaisiin perustella luominen, on Maimonideen mielestä ensin perusteltava Jumalan olemassaolo. Maimonideen jumalatodistuksissa on premissinä aristoteelinen maailman ikuisuus. Jumalatodistuksia on viisi. Jumalatodistusten jälkeen Maimonides perustelee sfäärien ja intellektien olemassalon, joiden ymmärtämistä tarvitaan maailman luotuisuuden perustelun ymmärtämiseksi. On tunnettua, että Tuomas Akvinolainen hyödynsi Maimonideen jumalatodistuksia Summa Theologiaen jumalatodistuksissa. Hämmentyneiden oppaan toisen osan luvuissa 13–31 Maimonides puolustaa maailman luotuisuutta. Tässä jaksossa Maimonides ilmoittaa, että maailman luotuisuutta ei pystytä sitovasti todistamaan. Hän pyrkii kuitenkin todistamaan, ettei Aristoteleella myöskään ole sitovaa todistusta maailman ikuisuuden puolesta. Kun kysymyksestä on näin tullut avoin, pyrkii Maimonides todistamaan, ettei maailman nykyisestä olomuodosta voida päätellä sen mahdollisia aikaisempia vaiheita vastaväitteenä sille aristoteeliselle näkemykselle, että maailma on aina välttämättä ollut samanlainen. Maimonideen mielestä maailma on voinut muuttua, kehittyä luomisen prosessin seurauksena sellaiseksi, kuin se nyt on. Maimonides arvostelee myös aristoteelista välttämättömyyden käsitettä ja siihen liittyvän Jumalan sidotun tahdon ongelmaa. Maailman luotuisuus liittyy Maimonideella Jumalan vapaan tahdon teemaan. Yksi Jumalan luovuttamattomista ominaisuuksista on hänen vapaa tahtonsa. Jumala voi muuttaa mielensä, Jumala voi tahtoa uutta, jumala voi siis ”tahtoa [tahtoa] tai olla tahtomatta [tahtoa]” (GP II, 18 (301)). Tämä on Maimonideelle vapaan tahdon määritelmä. On mahdollista, että sekä välttämättömyyden käsitteen kritiikissä että vapaan tahdon käsitteen määrittelyssä Maimonideella näkyy al-Ghazalin (1058–1111) vaikutus. Maailma on Maimonideelle luotu, koska Jumala on vapaasti tahtonut sen. Maailma voi kyllä Maimonideen mielestä olla luomisen jälkeen ikuinen, ja maailman tuhoutumiseen liittyvät kohdat Toorassa voidaan hänen mielestään tulkita allegorisesti. Maailman ikuisuus tässä mielessä (a parte post) ei ole Jumalan vapaan tahdon este. Lopuksi hän suuntaa kritiikkinsä aristoteelis-ptolemaiolaista kosmologiaa kohtaan, sellaisena kuin se Maimonideelle 1100-luvulla ilmentyi, sillä juuri taivaan olemassaolo ja rakenne toimi aristoteelisessa filosofiassa vahvana perusteena maailman ikuisuuden ja Jumalan ”sidotun” tahdon puolesta. Maailman luominen kuuluu Maimonideen mukaan ihmeen kategoriaan. Se on tässä mielessä perimmäiseltä olemukseltaan samanlainen tapahtuma kuin profetia, joka on Maimonideelle toiseksi suurin ihme maailmassa maailman luomisen jälkeen. Profetian kautta Jumala viestii ihmiskunnalle välttämättömiä totuuksia (tosia asioita, ennustuksia ja kehoituksia). Samalla tavalla kaikki todellinen tieto, ja siis myös filosofia, on peräisin Jumalalta. Totuudet välittyvät profeetalle uusplatonistisesti ymmärretyn emanaation kautta aktiivisen intellektin välityksellä järjen (ratio) ja siitä mielikuvituksen (imaginaatio) sielunkykyyn. Tässä on nähtävissä al-Farabin vaikutus. Jos filosofia ja Toora ovat ristiriidassa, voi ristiriita olla näennäinnen, jolloin Tooran kohta voidaan tulkita allegorisesti. Niissä kohdissa, joihin filosofia ei anna sitovaa vastausta, pitäytyy Maimonides Tooran – eli siis profetian kautta ilmoitetussa kannassa. Juuri tällainen on käsitys maailman luotuisuudesta. Jumala ihmetöidensä kautta luo maailman ja välittää tietoa aktiivisen intellektin kautta. Maimonideen voidaan myös katsoa kuljettavan lukijaa pedagogisesti (Hämmentyneiden oppaan johdannon 5. ja 7. ristiriitasääntöjen mukaan) luotuisuus ex nihilosta mahdollisesti myös platonistisen luotuisuuden ja aristoteelisen ikuisuuden mahdollisuuksien äärelle. En kuitenkaan katso Hämmentyneiden oppaan II 13–31 olevan fasadia, vaan eräänlainen maailmanselityksellinen lähtökohta. Tästä Maimonides lähtee liikkeelle ja tämän mukaisesti hänen voi tulkita esittelevän Hämmentyneiden oppaan ensimmäisen mahdollisen lukutavan. Tätä kutsutaan tutkimuksen piirissä myös eksoteeriseksi lukutavaksi vastakohtana esoteeriselle. Kysymys on siis erilaisista totuuden mediumeista. On myös huomattava, että aristoteelinen ikuisuus tässä tulkinnassa ei tarkoita ei-luotuisuutta, vaan maailman jatkuvaa riippuvuutta Jumalasta, ja siis jatkuvaa luotuisuutta tässä merkityksessä. Hämmentyneiden oppaan lukijat voivat tässä mielessä valita oman lukutapansa mukaisen vastauksen. Edellä on kuvattu ex nihilon mukainen eksoteerinen lukutapa. On myös mahdollista, että Maimonides ihmisen tiedon rajoja korostavassa skeptisismissään esitteli maailman luotuisuutta tai ikuisuutta koskevat mallit, jotka jäivät kuitenkin tasapainoiseen dialektiseen jännitteeseen (Fox). Toisin sanoen, on mahdollista, että Maimonides ei itsekään tehnyt lopullista valintaa näiden vaihtoehtojen välillä. Kysymystä Maimonideen luotuisuusnäkemyksestä ei kuitenkaan ole missään mielessä ratkaistu lopullisesti. On myös tärkeää tehdä ero Hämmentyneiden oppaasta tehtävien tulkintojen sekä Maimonideen omien tarkoitusten ja ”tulkintahorisontin” välillä: kirjasta voidaan tehdä tulkintoja, joita hän itse ei mahdollisesti olisi edustanut.