Browsing by Author "Lapinoja, Kari Pekka"

Erityisesti Euroopassa perinteisten uskontojen kannattajamäärät ovat laskusuunnassa. Ihmiset kaipaavat kuitenkin jonkinlaista ideologiaa itsensä kehittämiseen ja olemisen selittämiseen. Vanhojen uskontojen sijaan on tullut uusia henkisyyden muotoja, jotka korostavat suvaitsevaisuutta ja elämyksellisyyttä, usein ilman metafyysisiä oletuksia. Tutkielmassani tarkastelen sitä, voiko digitalisaatio, jonka merkitys on valtavan suuri, olla uskonnon kaltainen ilmiö, johon ihmiset voisivat turvata. Pohdin ensinnäkin sitä, miksi Jumala/traditio on osin hävinnyt postmodernina aikana? Toiseksi tarkastelen sitä, mitä tästä on seurannut. Voiko kenties uskonnonkaltaisella digiuskonnolla täyttää Jumalan ja tradition häviämisen aukkoja? Kolmanneksi pohdin, voiko olla uudenlaista maallista metafysiikkaa? Tutkielman metodisena viitekehyksenä käytän systemaattista analyysia ja Grounded Theorya. Näiden ideana on tekstien ja kokemusten takana olevan käsitejärjestelmän esiin nostaminen. Postmoderni aika on saanut aikaan ensinnäkin sen, että ihminen on kääntynyt itseensä. Hän määrittelee itse etiikkansa ja tietämisensä. Ihminen itse on kohonnut Homo deukseksi Jumalan ja tradition sijaan. Toiseksi postmoderni aika on lisännyt pirstaloitumista ja hajaantumista. Tämä ilmenee erilaisten rajojen murtumisena ja olemisen viihteellistymisenä. Tradition, merkityskenttien ja suurten kertomusten merkitysten väheneminen mahdollistaa monenlaisen, esimerkiksi kaupallisen tai ideologisen, indoktrinaation. Ihmisen nostaminen keskiöön vaikuttaa transendenttisen metafysiikan heikkenemiseen, minkä seurauksena huomion kiinnittymisen tämänpuoleiseen ja itse tehtyyn uskontoon tai henkisyyteen. Näen, että läpeensä digitalisoitunut kulttuuri on yhdessä postmodernin kanssa vaikuttanut myös uskonnonkaltaisiin ilmiöihin. Digitalisaatio on ikään kuin omalakinen hyökyaalto, joka etenee lytäten kaiken alleen. Digitalisaation voimaan uskovat niin valtiovalta, yritykset kuin koulumaailmakin. Voidaankin puhua jopa digiuskonnosta. Smartin ja Hararin uskonnon määritelmiin nojaten olen päätynyt pitämään digitalisaatiota uskontona, digiuskontona. Harari jopa nimeää kaksi digiuskonnon muotoa, teknohumanismin ja datauskonnon. Kysymyksessä metafysiikan osuudesta digiuskonnossa voidaan päätyä sellaiseen ristiriitaiseen ajatelmaan, että vaikka postmoderni aika on heikentänyt perinteistä metafysiikkaa, niin kuitenkin, jos ajatellaan vaikka datauskonnon ihmisen yläpuolella olevaa kosmista informaatiovirtaa, johon ihmisen tulisi kytkeytyä, niin voidaan puhua taas metafysiikasta. Ainakin maallisesta. Näen, että postmodernin ajan ihmisen pyrkimys autonomiseksi, omaa elämää määrittäväksi olennoksi, ei ole onnistunut. Kehittyäkseen täyteen ihmisyyteen ihminen tarvitsee ulkopuolista tukea, vaikka digiuskontoa.