Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by Author "Liimatta, Eino"

Sort by: Order: Results:

  • Liimatta, Eino (2008)
    Tämän tutkielman tehtävänä on selvittää, millä tavoin 1700-luvun suomalaisen yhteiskunnan kokemus köyhyydestä sosiaalisena ilmiönä esiintyy Elias Laguksen suomentamassa vuonna 1790 julkaistussa Sionin Wirret -virsikirjassa. Lähdeaineistoksi on rajattu kirjahistoriallisen työskentelyn pohjalta Elias Laguksen vuoden 1790 suomennos. Tutkimustehtävän selvittämiseen käytetään yhdistellen ja toisiaan täydentävästi sosiaalihistoriallista ja teologianhistoriallisesti painottunutta kirkkohistoriallista tutkimusmenetelmää. Köyhyyden käsitettä käytetään tässä tutkielmassa laajassa historiallisessa merkityksessä, joka ei rajoittu vain taloudelliseen varallisuuteen liittyviin seikkoihin. Köyhyyden kokemusta käsitellään nälän, sairauden sekä asumisen ja toimeentulon teemojen kautta. Köyhyyttä lähestytään myös virsitekstien "köyhyyteen" liittämien arvojen ja asenteiden sekä köyhyyden uskonnollisen merkityksen kautta. Elias Laguksen suomentamat Sionin Wirsien sisältävät liittymäkohtia 1700-luvun köyhien ihmisten elämään. Virsiteksteistä löytyy useita viittauksia nälkäkatastrofin uhkaan. Nälkä saa myös erityisen uskonnollisen merkityksen. Sairaus yhdistetään kuolemaan virsiteksteissä. Kuolemaa pidetään elämän luonnollisena päätepisteenä eikä enää kauhistuttavana turmiovaltana. Sairauden maallisiin hoitokeinoihin suhtaudutaan epäilevästi. Sairaus käsitetään pietistiseen tapaan Jumalan rakkaudelliseksi kuritukseksi uskoville. Sairastuneen ihmisen kokema ruumiillinen heikkous ja yksinäisyys tulevat vahvasti esiin virsiteksteissä. Köyhyyttä kuvataan virsiteksteissä pysyväksi tilaksi, josta ei ole pois pääsyä. Köyhyys yhdistetään alastomuuteen, rumuuteen, omaisuuden menettämiseen, fyysisesti vammautuneisiin, murheellisuuteen ja kerjäämiseen. Uskonnollisena ihanteena köyhyys yhdistetään yksinkertaisuuteen. Köyhyyden kokemusta arvostetaan uskonnollisesti vanhan katolisen perinteen mukaisesti. Lähimmäisenrakkauden tekojen tarpeellisuutta ja moraalista oikeutusta perustellaan virsiteksteissä pietistisen kehitysoptimistisen ajattelun avulla. Synnin ei katsota hallitsevan uskovaa, joka voi uskon voimalla täyttää lain vaatimukset. Virsiteksteissä on epäsuorasti ilmaistua sosiaalista kritiikkiä, joka kuvastaa sääty-yhteiskunnan sisäisiä jännitteitä. Säätyasemaan, oppineisuuteen ja omaisuuteen suhtaudutaan kielteisesti ja vähättelevästi. Yläluokkaista elämäntapaa arvosteleva ylellisyyskritiikki yhdistyy kärsimystiikkaan 1600- luvun hartauskirjallisuuden tapaan. Pietismille ominaisesti virsiteksteissä korostetaan "maailmasta" erottautuvan uskovien muodostaman pikkuseurakunnan asemaa. Uskovien "Jeesuksen seura" on tarkoitettu ensisijaisesti köyhille syntisille eikä korkea-arvoisille. Sosiaalisen eron merkitystä vähätellään ja sen kumoutumisesta esitetään toiveita. Rikkauden ja köyhyyden katsotaan olevan toisarvoista sielun pelastuksen kannalta. Uskovan ihanteena pidetään tyytymistä omaan paikkaansa yhteiskunnassa. Pyrkimyksiin nousta säätyhierarkiassa suhtaudutaan torjuvasti. Herrnhutilaisen anti-intellektualismin mukaisesti yksilön uskonnollista kokemusta pidetään arvokkaampana kuin rationaalista teologianharjoittamista tai muuta oppineisuutta.