Browsing by Author "Luoma, Antti"

Neuvostoliitossa vuonna 1985 alkanut uudistuspolitiikka perestroika mahdollisti suomensukuisten inkeriläisten seurakuntaelämän vapautumisen vuonna 1988. Inkeriläiset ryhtyivät perustamaan uusia seurakuntia vanhoille asuinsijoilleen. Tutkimusajanjakson aikana seurakuntien määrä nousi kahdesta 26:een. Seurakunnat kuuluivat aluksi Viron evankelis-luterilaiseen kirkkoon ja niistä muodostettiin vuonna 1990 Inkerin rovastikunta. Itsenäinen Inkerin kirkko aloitti toimintansa vuoden 1992 alussa, kun rovastikunta irtaantui Viron kirkosta. Oman piispan kirkko sai seuraavana vuonna. Inkeriläisseurakuntien uusi nousu sai Suomessa suurta huomiota ja suomalaisissa heräsi voimakas avustusinto inkeriläisiä ja heidän seurakuntiaan kohtaan. Spontaania avustustoimintaa ryhtyi koordinoimaan Suomen evankelis-luterilaisen kirkon keskushallinnon alainen Kirkon Ulkomaanapu (KUA). KUA perusti syksyllä 1988 Baltia-projektin, jossa työskenteli vuosina 1989-1993 3-4 projektisihteeriä. Projektin tärkeimpinä tehtävinä oli työvoiman kouluttaminen inkeriläisille seurakunnille. Sen lisäksi materiaalisen avun toimittaminen ja kirkkorakennusten kunnostaminen tai uudelleen rakentaminen olivat merkittäviä projektin hankkeita. Inkerissä tehtävästä avustustyöstä kiinnostuivat lähes kaikki Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa toimineet herätysliikejärjestöt. Tutkimuksessa käsitellään evankelisten, heränneiden, esikoislestadiolaisten, ruotsinkielisten Rauhan Sana -lestadiolaisten, lestadiolaisen uudenheräyksen ja viidennen herätysliikkeen järjestöjen työtä Inkerissä. Herätysliikejärjestöt olivat taustoiltaan ja toimintatavoiltaan hyvin erilaisia. Suurin osa järjestöistä keskittyi julistustoimintaan, jonka seurauksena herätysliikkeiden lukuisista maallikkopuhujista tuli diakoneja tai pappeja Inkerin seurakuntiin. Osa järjestöistä suuntautui myös materiaaliseen avustustoimintaan ja järjesti talkoomatkoja Inkerin seurakuntien rakennuskohteisiin. Lähetysjärjestöinä toimineet herätysliikejärjestöt ryhtyivät tukemaan Inkerin kirkon tekemää lähetystyötä suomensukuisten kansojen keskuudessa. Herätysliikejärjestöjen suhteet kirkon keskushallintoon vaihtelivat huomattavasti. Muutamat järjestöistä kokivat kirkon johdon kontrolloivan niiden työtä, kun osa teki hyvin tiivistä yhteistyötä KUA:n kanssa ja tuki sen Baltia-projektia. Järjestöjen keskinäiset suhteet olivat osittain jännitteiset. Järjestöt olivat tottuneet tekemään töitä yksin ja itsenäisesti, mikä aiheutti ongelmia niiden vieraillessa samanaikaisesti Inkerin seurakunnissa. Avustustyön koordinoimiseksi herätysliikejärjestöt yhdessä KUA:n kanssa aloittivat säännölliset kokoontumiset. Niiden seurauksena eri osapuolet sitoutuivat yhteisiin pelisääntöihin Inkerin kirkon jälleenrakentamisessa. Siten varsin hajanainen ja erillään ollut järjestöjen avustustyö ja julistustoiminta saatiin keskinäiseen yhteistyöhön. Siinä osattiin yhdistää kahden erilaisen toimintakulttuurin vahvuudet, herätysliikkeiden kyky toimia nopeasti ja kansanliikkeinä, ja Kirkon Ulkomaanavun taito suunnitella ja koordinoida avustustyön laajaa ja monitahoista kokonaisuutta.