Browsing by Author "Mäki, Kalle"

Perheasiain neuvottelukeskukset ovat merkittävä perheneuvontatyötä tekevä taho. Työssään perheneuvojat kohtaavat ongelmia, joiden käsittelyssä perheterapian tuntemus on tarpeen. Tässä työssä tutkin millaisia perheterapiamalleja kolmivuotinen perheneuvojan erikoistumiskoulutus kirjallisuutensa perusteella sisältää. Tutkittavana ovat perheneuvojan erikoistumiskurssit vuosilta 1992 ja 2011. Analysoituani kurssin kirjallisuuden perheterapiamallien kokonaisuutta, vertailen näitä keskenään ja arvioin, miten perheterapiamallien kokonaisuus on muuttunut tarkastelujaksolla. Sitten tutkin näiden mallien asemaa oman aikansa käytännön perheneuvontatyössä. Tarkasteluun sisältyy perheterapian ja sielunhoidon suhteen arviointia. Työn metodi on geneettis-systemaattinen. Täydentävää aineistoa on hankittu haastattelemalla keskeisiä perheneuvojia. Perheneuvojien koulutuksessa vuonna 1992 ja 2011 alkaneilla kursseilla käytetty perheterapeuttinen kirjallisuus on yleisilmeeltään käytännönläheistä. Peruslähtökohtana kummallakin vuosikurssilla oli systeeminen perheterapianäkemys, joka on lyhytterapeuttisen ratkaisukeskeisen ja strukturaalisen perheterapian taustalla. Vuonna 1992 alkaneessa koulutuksessa näitä perussuuntauksia täydensi supportiivinen, asiakaskeskeinen malli ja tähän liittyvinä vuorovaikutusta korostavat mallit. Lisänä oli suppeahko tutustuminen psykoanalyyttiseen suuntaukseen ja transaktioanalyysiin. Terapiamallien kirjo ei ollut kovin laaja, mutta se vastasi ajan keskeisiä terapiasuuntauksia. Vuonna 2011 alkaneessa koulutuksessa näkyy terapiakentässä tapahtunut kehitys siten, että mukana oli useita uusia terapiamuotoja ja -teorioita. Esillä olivat psykodynaamiset mallit, systeeminen ja strukturaalinen perheterapia, kokeellisia perhetrapiamalleja sekä kognitiivinen terapia mukaan lukien psykoedukaatiomalleja. Koulutuksessa oli edelleen oleellisena ratkaisukeskeinen perheterapiamalli. Supportiivinen psykoterapia oli mukana aiempaa kevyemmin. Opiskeltavana oli reflektiivisen ja dialogisen terapiakeskustelun peruselementtejä sekä reflektiivisen tiimin käyttö. Uusia terapiamalleja olivat narratiivinen perheterapia, tunnekeskeinen pari- ja perheterapia sekä perhe- ja verkostokeskeinen dialoginen terapiamalli. Kaikkiaan v. 2011 alkanut perheneuvojan erikoistumiskoulutus oli kirjallisuudeltaan monta kertaa laajempi ja se oli myös sekä terapian viitekehyksiltä että käytännön terapiatyöskentelyn malleilta selväsi monipuolisempi kuin v. 1992 alkanut koulutus. Perheneuvojien koulutuksessa näkyi trendi seurata aikaansa ja pyrkimys arvioida ja omaksua uusia, silti käytännössä jo koeteltuja terapiamalleja ja työskentelymenetelmiä. Kummankin erikoistumiskoulutuksen perheterapiamallit olivat keskeisiltä osin käytössä perheasiain neuvottelukeskuksissa kyseisen kurssin vuosikymmenellä. Perheneuvonnan nähtiin olevan osa kirkon diakonista ja sielunhoidollista tehtävää. Terapian katsottiin olevan apuna sielunhoidon hoitavan funktion toteuttamisessa eikä sen ja sielunhoidon tavoitteiden välillä nähty ristiriitaa, vaikka näiden keskinäinen suhde olikin jatkuvan reflektoinnin kohteena. Terapiamalleja arvioitiin perheneuvonnassa kristillisestä ihmiskäsityksestä käsin. Terapia nähtiin arvokkaana apuna sielunhoidon hoitavaa funktiota toteutettaessa. Perheneuvojan ei identiteetiltään nähty olevan ensisijaisesti terapeutti, vaan sielunhoitaja. Kummallakin kurssilla opiskeltavana oli useita terapiasuuntauksia ja terapian toteuttamisen malleja. Perheneuvojaksi opiskeleville tarjoutui mahdollisuus muodostaa terapiakentästä kokonaiskuvaa, josta saattoi lähteä etsimään itselle luontevia tapoja toteuttaa perheterapiaa.