Browsing by Author "Melander, Kristian"

Tutkielma käsittelee Naim Ateekin palestiinalaisen vapautuksen teologian kriittisiä ja rakentavia tehtäviä. Yleisesti vapautuksen teologian ja postkoloniaalisen teologian tehtäviin kuuluu sekä sortoa aiheuttavien rakenteiden ja ajattelutapojen kritisoiminen että vapautusta edistävien ajattelumallien rakentaminen. Tutkielman tavoite on esittää Ateekin teologia näiden tehtävien kautta ja osoittaa yhteyksiä ja eroja Ateekin ajattelun ja vapautuksen teologian sekä postkoloniaalisen teologian metodologioiden ja keskeisten teemojen välillä. Lisäksi tutkielmassa hyödynnetään aiheen kannalta oleellisten teologien ja ajattelijoiden näkemyksiä, joiden avulla selvennetään, täydennetään ja osoitetaan jännitteitä Ateekin teologiassa. Menetelmänä on systemaattinen analyysi. Ateekin kaksi pääteosta sekä kahdeksan hänen artikkeliaan ovat tutkielman primaarilähteitä. Ensin esitellään Ateek osana palestiinalaista kristillisyyttä ja vapautuksen teologian sekä postkoloniaalisen teologian kriittiset ja rakentavat tehtävät. Tutkielman toinen luku käsittelee Ateekin kriittistä tehtävää, johon sisältyy sorron paljastaminen ja ymmärtäminen. Ateek ymmärtää sorron vallan väärinkäytön, väkivallan ja sionistisen imperiumiteologian kautta. Vapautuksen teologialle ominaisella tavalla hän käyttää Raamattua sorron tuomitsemiseen ja havainnollistaa sortoa väkivallan kierteenä. Postkoloniaalisen teologian tapaan hän käyttää imperiumin käsitettä ja ymmärtää rakenteellisen väkivallan laajemmin kuin vapautuksen teologia, joka korostaa köyhyyttä väkivallan muotona. Keskeisin ero Ateekin ja vapautuksen teologian välillä on suhtautuminen Vanhaan testamenttiin, jonka väkivaltaiset, eksklusiiviset tekstit eivät Ateekin mukaan tarjoa totuudenmukaista kuvaa Jumalasta Kristuksen ilmoittaman Jumalan inklusiivisen rakkauden valossa. Tässä hän seuraa postkoloniaalista teologiaa, joka Ateekin tavoin dekolonisoi tekstejä eli riisuu ne sortavista rakenteista omaksumalla sorrettujen, esimerkiksi kanaanilaisten, näkökulman. Ateekin oletus on, että väkivaltaiset tekstit ja niihin perustuva sionistinen teologia ovat keskeinen sorron syy. Uskontoa ja väkivaltaa koskevien teorioiden perusteella uskonto voi olla osasyy väkivaltaan, mutta sitä ei voi erottaa muista, esimerkiksi poliittisista, syistä. Kolmas luku käsittelee Ateekin rakentavaa tehtävää, joka korostaa Jumalan inklusiivista rakkautta ratkaisuna sortoon ja vaihtoehtona sionistiselle teologialle. Ateekin mukaan ihmisoikeudet ilmentävät Jumalan rakkauteen sisältyvää oikeudenmukaisuuden vaatimusta ja hän korostaakin ihmisoikeuksia universaalina mittana, jonka valossa kaikkia uskontoja on arvioitava. Kristityille Kristus ilmoittaa Jumalan rakkauden täydellisesti, kun taas juutalaisten ja muiden on löydettävä omista traditioistaan oikeudenmukaisuutta tukevat käsitykset. Erityisesti kristityille inklusiivinen rakkaus edellyttää sorron voittamista väkivallattoman vastarinnan keinoin Jeesuksen esimerkkiä seuraten, mikä mahdollistaa sovinnon sorrettujen ja sortajan välillä. Kuitenkin kaikkien uskontojen pitäisi korostaa, että Jumalan valittuna olemisen vähimmäisvaatimus on rakkauden toteuttaminen käytännössä. Ainoastaan silloin oikeudenmukainen rauha on mahdollista, mikä Israel-Palestiinassa edellyttää palestiinalaisten oikeuksien toteutumista ja konfliktin ratkaisemista kansainvälisen lain mukaisesti. Kristosentrisuus, sorron voittaminen väkivallattomasti, Uuden testamentin tulkitseminen täysin vapauttavana ja historiallinen eskatologia yhdistävät Ateekin vapautuksen teologiaan. Rakentavan tehtävän osalta postkoloniaalinen teologia poikkeaa merkittävästi Ateekista, sillä se dekolonisoi myös Uuden testamentin ja tuo esille kristosentrismiin sisältyvän eksklusiivisuuden. Kuitenkin Ateekin kristosentrinen vastaus sortoon on mahdollista nähdä postkoloniaalisena, sillä Ateekin kontekstissa palestiinalaiskristityt ovat juutalaisuuden ja länsimaisen kristinuskon kolonisoituja uhreja. Neljäs luku esittää johtopäätökset ja mahdollisia lisätutkimusaiheita palestiinalaisesta vapautuksen teologiasta. Ateekin ajattelu sisältää jännitteitä, koska hän korostaa partikularismia, mutta samalla pyrkii esittämään universaalin vähimmäisvaatimuksen oikeudenmukaisuudelle. Kriittisessä tehtävässään hän kritisoi eksklusivismia juutalaisuudessa ja Vanhassa testamentissa, mutta rakentavassa tehtävässään esittää Kristuksen ja Uuden testamentin täysin yhteensopivina rakkauden ja oikeudenmukaisuuden kanssa. Hän ei siis huomioi niihin sisältyvää sorron mahdollisuutta.