Browsing by Author "Mero, Mari"

Tässä tutkielmassa tarkastellaan suomalaisen evankelisluterilaisen seurakunnan jumalanpalvelukseen osallistuneiden sielunhoidollisia kokemuksia ja kokemuksen syntymiseen vaikuttaneita tekijöitä. Sielunhoidollisella kokemuksella tarkoitetaan hengellisesti tai henkisesti merkityksellisiä, hoitavia kokemuksia, jotka ovat lisänneet hyvinvointia. Tutkimusmetodi on aineistolähtöinen laadullinen tutkimus, jota varten pyydettiin jumalanpalveluksessa käyneitä kirjoittamaan kokemuksiaan E-lomake -kyselysovelluksen kautta 27.11.2023 – 7.1.2024 välisenä aikana. Tutkimuspyyntöä jaettiin sosiaalisen median kanavissa. Kyselyyn vastasi 35 henkilöä, jotka olivat iältään 15 – 75+ -vuotiaita. Tutkimuskysymystä lähestytään empiirisestä, kertomuksiin pohjautuvasta aineistosta käsin kohti teoreettisempaa viitekehystä liittyen jumalanpalveluksen ja sielunhoidon ilmiöihin. Tutkielmassa selvisi, että Jumalanpalveluksessa koettuun hyvinvoinnin lisääntymiseen vaikuttavat tekijät ovat yksilöllisesti koettuja mutta ne liittyvät saumattomasti yhteisön toimintaan. Jumalanpalveluksen pyhä, hoitava tila muodostuu näkyvän ja näkymättömän maailman jaettuun todellisuuteen, johon vaikuttaa myös arki, josta ihmiset tulevat. Jokainen tulkitsee ja toteuttaa uskoaan jumalanpalveluksessa omasta kokemusmaailmastaan käsin. Hyvinvointia lisäävän jumalanpalveluskokemuksen toteutumiselle on tärkeää rauhoittumisen ja hiljentymisen mahdollisuus, ajankohtaisen ja itselle merkityksellisen hengellisen ravinnon saaminen, matalakirkollinen toimintatapa, hyväksyvän osallisuuden ja monimuotoisuuden huomioiminen sekä pyhän kohtaamisen mahdollisuus. Moniaistillinen kokemus tekee jumalanpalveluksesta syvällisemmän ja merkityksellisemmän. Liturgia on toiminnan matriisi, jossa samoin uskovilla on mahdollisuus kokea ajan ja iäisyyden rajat ylittävää osallisuutta ja huolenpitoa, samaistua toisten kärsimykseen ja rakkauteen sekä kokea yhdessä ja yksilöinä Jumalan hoitava armo. Tutkimustulokset ohjaavat pohtimaan sielunhoidon ja jumalanpalveluksen suhdetta kirkon jumalanpalveluselämässä. Miten rauhoittumisen ja hyväksyvän osallisuuden mahdollisuutta luova yksilöllinen ja samalla yhteisöllinen sielunhoidon tarve voidaan huomioida jumalanpalvelusten suunnittelussa ja toteutuksessa.