Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by Author "Nurminen, Maarit"

Sort by: Order: Results:

  • Nurminen, Maarit (2018)
    Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää koivistolaisten kokemuksia vuosina 1939- 1944 poikkeavissa olosuhteissa ja niiden merkitystä selviytymiselle. Tutkimus rajautuu Koivistolta evakkoon lähteneiden menetyksiin, ja miten he ovat niistä selvinneet. Tutkimusaineisto koostuu haastatteluista ja niiden avulla saaduista tiedoista. Haetaan esille tekijöitä, joilla voidaan määritellä menetyksen ja menetyksestä selviämisen kokemista pohjautuen Hammarlundin teorioihin. Tutkimus jakautuu kolmeen alakysymykseen. Ensiksi tarkastellaan, miten selviytyminen on heikentynyt vaikeiden kokemusten myötä. Toiseksi selvitetään, miten menetyksen kokeminen on samanikäisillä samankaltainen. Kolmanneksi pohditaan, miten kokemukset välittyvät seuraaville sukupolville. Tutkimuksen teoreettisena pohjana käytetään Claes-Otto Hammarlundin menetysteoriaa, jota hän kuvaa teoksessaan: Kriisituki, jälkipuinti, stressin ja konfliktin käsittely. Tutkimuksessa käytetään apuna menetystekijöiden ja menetyksistä selviämisen tekijöiden taulukointia. Tällöin sovelletaan fenomenograafista viitekehitystä. Haastattelujen tiedot ja kokemukset jaetaan kategorioihin. Aluksi ylä - ja alakategorioihin ja myöhemmin niiden alle tehdään tarkempia luokituksia. Luokiteltujen asioiden välisiä suhteita ja keskinäisiä yhteyksiä selvitetään. Tutkimuksessa käytetään laadullista menetelmää, jotta saadaan mahdollisimman syvällistä tietoa yksilön mahdollisesta menetyksen kokemisesta. Haastatteluihin tuo lisävaikutusta taustalla oleva ilmiöt; sota, sosiaaliset kontaktit ja ikä koetun menetyksen hetkellä. Pyritään löytämään ymmärrystä, mistä jokin asia johtuu ja mikä tekee sen ymmärrettäväksi. Tätä varten tutkija rakentaa menetysmallin ja menetyksistä selviämisen mallin analyysin pohjaksi. Menetykset ja niistä selviytyminen, Haastattelututkimus Koivistolta vuosina 1939 - 1942 evakkoon lähteneiden kokemuksista tuo esille, että vaikeat aineelliset menetykset selvästi heikensivät kaikkien haastateltujen selviytymistä. Henkisten menetysten kohdalla suojaavina tekijöinä korostuvat hengellisyys ja vanhemman antama turva poikkeusoloissa. Kaikenlainen selviytyminen oli tutkimuksen mukaan kiistatta heikentynyt sodan ja evakkovaiheen oloissa vuosina 1939- 1944.