Browsing by Author "Paavolainen, Maria"

Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista – niin kutsuttu vanhuspalvelulaki – laadittiin aikanaan korjaamaan vanhuspalveluissa havaitut epäkohdat. Tämä pro gradu -tutkielma selvittää, miksi vanhusten kaltoinkohteluun vastattiin lailla ikääntyneiden toimintakyvystä. Kysymyksen selvittämiseksi tarkastellaan lain muotoilua toimintakyvyn käsitteestä ja niitä taustaoletuksia vanhuudesta, joiden pohjalta laki on rakennettu. Tutkielman metodina on systemaattinen analyysi, joka koostuu erilaisista tekstianalyyttisista menetelmistä. Tarkastelun kohteeksi asetettua tekstiä tutkitaan erittelemällä käsitteitä, argumentteja ja väitteitä sekä tekstistä esiin nousevia ajatuksellisia ennakkoehtoja. Tutkielmassa keskitytään analysoimaan vanhuspalvelulain keskeisimpiä käsitteitä, joita ovat toimintakyky, ikääntynyt väestö ja iäkäs henkilö. Analyysin apuvälineenä on käytetty Peter Laslettin tunnetuksi tekemää teoriaa kolmannesta iästä ja Rowen ja Kahnin onnistuneen ikääntymiseen teoriaan pohjautuvia aktiivisen ikääntymisen malleja. Tutkimuksen perusteella voidaan esittää, että vanhuspalvelulakia on tarkasteltava ennen kaikkea vastauksena ikärakenteen muutoksen ja huoltosuhteen heikkenemisen herättämään hätään. Toimintakyvyn ylläpitämiseen kannustetaan, sillä sen katsotaan vähentävän ikääntyneiden palvelutarvetta ja vähentävän julkisen sektorin menoja. Vanhuuden muutosten uskotaan olevan lykättävissä ja ehkäistävissä oikeanlaisilla elämäntapavalinnoilla. Toimintakyvyn ja onnistuneen ikääntymisen käsitteiden varaan muotoiltu lainsäädäntö sysää kuitenkin vastuun vanhuuden vaivoista iäkkäille ja heidän omaisilleen. Täyttääkseen yhteiskunnan normit, ja vanhetakseen onnistuneesti yksilön on säilyttävä aktiivisena kolmasikäläisenä. Vanhuspalveludokumenteissa käytetyt muotoilut ja niiden taustalla olevat teoreettiset mallit viittaavat siihen, että yhteiskunnalla ja sen instituutioilla ei ole riittäviä välineitä kohdata vanhuuden haurautta ja kuoleman vääjäämättömyyttä. Lain tavoitteiden ja keinojen muotoilut vaikuttavat sisäisesti ristiriitaiselta, ja on epätodennäköistä, että lain avulla voitaisiin kohentaa iäkkäiden asemaa.