Browsing by Author "Rågell, Merja-Riikka"

Tässä Pro Gradu -työssä tarkastellaan neljän kirjailijan, Eino Leinon (1878–1926), Arvid Mörnen (1876–1946), Hilda Huntuvuoren (1887–1968) ja Arvid Järnefeltin (1861–1932) aikavälillä 1907–1933 ilmestyneitä, Suomen niin kutsutun ensimmäisen ristiretken traditiosta ammentaneita, kaunokirjallisia teoksia sekä niiden aikalaisvastaanottoa. Teokset ovat ilmestymisjärjestyksessään seuraavat: Lalli (1907), Den helige Henricus (1914), Suomen apostoli (1923), Lallin pojat (1926) ja Lalli (1933). Aikalaisreseptiota havainnoidaan teoksista laaditun sanoma- ja aikakauslehtikritiikin avulla. Tämä reseptiosta kertova aineisto on noudettu Kansalliskirjaston digitoitujen aineistojen arkistosta. Tärkeimmät lähdeaineistolle esitetyt tutkimuskysymykset ovat; mistä lähtökohdista ja millä tavoin kukin kirjailija toisinsi ensimmäisestä ristiretkestä kertovaa traditiota (Pyhän Henrikin ja Erikin legendat, Piispa Henrikin surmavirsi, myös Topeliuksen Maamme kirja)? Miten näiden teosten hahmot, eritoten piispa Henrik ja talonpoika Lalli, ilmensivät kansallisia tuntoja, jos ylipäätään ilmensivät? Miten aikalaiskritiikki suhtautui tämän kollektiivisesti jaetun makrotarinan toisinnukseen eli millaisia teemoja aikalaisvastaanotossa nostettiin esille ja mitä piirteitä kiiteltiin, mitä taas moitittiin? Tutkimukseen liittyviä taustateorioita ovat löyhästi soveltaen Kari Syreenin muotoilema reseptiohistoriallisen analyysin työkalu, joka kulkee nimellä ’kolmen maailman malli’, sekä lehdistökritiikin osalta kirjallisuustieteessä käytetty niin kutsuttu ’odotushorisontin’ teoria. Varsinaisena tutkimusmetodina käytetään perinteistä historiallista metodia. Tutkielman loppupäätelmänä voi pitää, että puhtaan nationalistisista motiiveista toisinnettu traditio, jonka polttopisteessä on itsenäisyystaistelijaksi mielletyn Lallin surmatyö, sekä alkoi että päättyi Evald Ferdinand Jahnssonin (1844–1895) kansallisromanttiseen Lalli murhenäytelmään vuonna 1873. 1900-luvun puolella aihetta käyttäneiden kirjailijoiden aatekirjo laajeni ja heidän motiivinsa syventyivät. He eivät nähneet Lallia enää samalla tavoin viimeiseen asti Suomen kansan itsenäisyyden puolesta taistelleena sankari- ja marttyyrihahmona. Tämä näkyi selvästi myös teosten vastaanotossa. Varsinkin suurin osa Leinon teoksia tulkinneista suomettarelaisista (myöh. kokoomuslaisista), sekä Huntuvuoren osalta etenkin maalaisväestön, sanomalehdistä torjui ei kyllin herooisella tavalla tulkitut Lallin hahmot. Myös monissa luokkataistelua kannattaneissa työväenlehdissä Leinon Lalli (vetäytynyt individualisti) nähtiin liian vaisuna. Huntuvuoren teoksia nämä eivät arvioineet laisinkaan. Toisaalta oikeistopoliittiselle 1930-luvulle tultaessa työväenlehdet yltyivät ylistämään Arvid Järnefeltin alter egoa, koston jättänyttä ja tolstoilaiseen pasifismiin kääntynyttä talonpoikaa. Nyrpistelyä esiintyi myös svekomaanilehdistön esiymmärryksessä jaloksi mielletyn Arvid Mörnen päähenkilön, piispa Henrikin, liian inhimillisinä pidettyjä piirteitä kohtaan. Sosialidemokraattinen Mörne halusi havainnollistaa valtaa omanneiden Henrikin ja Lallin hahmojen kautta eri yhteiskuntaluokkien ylitsepääsemättömiä maailmankatsomuksellisia eroja. Teoksessa esiintynyt sosialismi ei kuitenkaan aiheuttanut lehdistössä mainittavaa torjuntareaktiota, sillä nämä, pääosin kaupalliset ja epäpoliittiset liberaalilehdet, eivät sitä edes teoksesta tunnistaneet. Vaikka voimakkaan fennomaanisen aatemaailman omaksuneen kansakoulunopettaja Hilda Huntuvuoren teokset nousivatkin lähelle Jahnssonin tyyliä, niiden ydinteema löytyi piispa Henrikin Suomeen tuomasta, ja kansan valtaosan auliisti vastaanottamasta kristinuskosta, ei pakanallisen Lallin johtamasta itsenäisyystaistelusta. Historiallisen tutkimuksen parissa toimineen Huntuvuoren teoksien ristiretkitulkinnat heijastelivat kaikkein eniten Zacharias Topeliuksen Maamme kirjan arvomaailmaa (luottamus auktoriteetteihin ja Kaitselmukseen) ja katolisen kirkon traditiota. Paitsi Leino ja Järnefelt, myös Henrikin päähenkilökseen valinnut Mörne, käyttivät tulkintojensa pohjana paikallisen tradition pohjalta syntynyttä Piispa Henrikin surmavirttä.