Browsing by Author "Rautalahti, Heidi"

Tutkielmassa tarkastellaan Manaaja-elokuvan (The Exorcist, vuodelta 1973) eksorsisminarratiivin prototyypin pohjalta kauhuelokuvien kerronnan muutosta. Työn hypoteesi uskonpelko on kasvanut 1970 luvun Manaaja- elokuvan jälkeen kauhuelokuvassa osoittautuu tutkielmassa perustelluksi. Uskonpelko määritellään intuitiivisen ja intuitionvastaisen tietotason jännitteen problematisoinniksi. Nykyuskonnollisuus koostuu monelta eri elämänalueelta ammennetulta merkitykseltä ja sisällöltä. Elokuva median merkittävänä osana peilaa nykyuskonnollisuutta. Uskontotieteellinen tutkimus elokuvien uskonnollisia sisältöjä toisintavana kanavana on kasvava tutkimussuunta. Kauhuelokuvat ovat kiehtova uskontotieteellinen kohde, sillä ne esittävät pelon kehyksessä syviä eksistentiaalisia ja katsomuksellisia aiheita. Kauhuelokuvat eivät ole yhdentekeviä mielikuvien synnyttäjiä. Tutkielman analysissa käytetään kognitiivisen uskontotieteen käsitteistöä sekä tutkimuskehystä. Eksorsismi on elokuvissa ilmenevän tarinan lisäksi monen etnografisen tutkimuksen kohteena. Kognitiivisen poetiikan kehystä sovelletaan analyysin narratiivin universaalien tarinankerrontaperinteiden määrittämisessä. Elokuvaeksorsismin narratiivi ilmentää uhrinarratiivia, joka tarjoaa katsojalle yhtäläisiä samaistumiskohteita. Kognitiivisesti samaistumiskohteet ovat tärkeitä narratiivin jatkuvuutta ja vaikuttavuutta edistäviä piirteitä. Tutkielman perusteella kauhuelokuvien suosio perustuu narratiivien kykyyn takertua mielen tarpeisiin yksilöllisesti ja yhteisöllisesti. Muutoksen vertailuaineistona toimii kaksitoista eksorsismielokuvaa, joita tarkastellaan temaattisen narratiivisen analyysin kautta. Narratiivi on jaettu demonisoinnin, possession ja eksorsismin teemojen perusteella. Manaaja ilmentää perinteistä paradigmaa maskuliinisen sankaritarinan, institutionaaliseen uskontoon pitäytymisen ja elämäntyylien rappeutumisen pohjalta. Vertailuelokuvat edustavat uuden paradigman eksorsismielokuvia hahmovalintojen, kirkollisen sekularisaation ja synkretismin perusteella. Analyysin mukaan elokuvien eksorsismi narratiivisena teemana nousee uskon merkiksi. Uskon menettäminen demonisoidaan, jonka tähden demoninen possessio uhkaa. Eksorsismin toimenpide osoittaa uskon todellisuuden ja siten kehotuksen katsomuksellisuuteen. Elokuvat keskustelevat intuitionvastaisen tietotason hyväksymisen ja uskomisen puolesta. Eksorsismielokuvien viestimä pelon emootio asettaa uskon kehotuksen pelottavaksi. Uskolle esitetään haaste, sillä usko persoonalliseen hyvään merkitsee uskoa persoonalliseen pahaan. Uskon hinta merkitsee uskonpelkoa. Kauhuelokuvat ja eksorsismielokuvat ovat universaalien narratiivisisältöjen ajattelupakkeja. Näistä katsojat poimivat itselleen sopivat kohdat ja ainekset omalle eksistentiaaliselle ajattelulle.