Browsing by Author "Rissanen, Jaana"

Tutkimuksessa tarkastellaan narratiivisella tutkimusotteella vanhoillislestadiolaisesta herätysliikkeestä irtautuneiden kokemuksia sosiaalisesta tuesta ja muista coping-keinoista. Tutkimustehtävänä on tutkia, mistä vanhoillislestadiolaisesta herätysliikkeestä irtautuneet saivat sosiaalista tukea irtautumisprosessiinsa ja miten tuen odotukset ja saatu tuki kohtasivat tutkittavien kokemuksissa. Lisäksi tutkitaan, mitä muita coping-keinoja irtautuneet käyttivät irtautumisprosesseissaan. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys muodostuu vanhoillislestadiolaista herätysliikettä, uskonnollisista yhteisöistä irtautumista sekä sosiaalista tukea ja muita coping-keinoja käsittelevästä tutkimuksesta ja kirjallisuudesta. Tutkimusaineisto muodostuu kymmenestä vanhoillislestadiolaisuudesta irtautuneen teemahaastattelusta. Aineisto analysoidaan holistis-sisällöllisen narratiivisen analyysin avulla. Holistis-sisällöllisen narratiivisen analyysin tuloksena aineistosta muodostuu kolme erilaista ryhmää irtautumisprosessin sosiaaliseen tukeen liittyen: 1) itsenäiset, 2) tuetut, 3) tarvitsevat. Itsenäisten ryhmässä korostuu oman ajattelun ja itsenäisen prosessoinnin merkitys irtautumisprosessissa, tuettujen ryhmässä sosiaalisen tuen laaja tarve ja toteutuminen ja tarvitsevien ryhmässä sosiaalisen tuen puutteesta kärsiminen. Analyysin tuloksena vanhoillislestadiolaisuudesta irtautuminen näyttäytyy kokonaisvaltaisena prosessina, johon tarvitaan monenlaista sosiaalista tukea. Sosiaalista tukea saadaan eniten irtautuneilta sisaruksilta, vanhoillislestadiolaisen liikkeen ulkopuolisilta ystäviltä ja psykologisen tuen ammattilaisilta. Eniten puutteita on vertaistuessa sekä omien vanhempien ja evankelis-luterilaisen kirkon tarjoamassa sosiaalisessa tuessa. Vähiten tukea odotetaan omilta vanhemmilta ja muilta vanhoillislestadiolaisen liikkeen jäseniltä. Muista coping-keinoista eniten esiin nousevat kirkon tapahtumiin osallistuminen, lukeminen ja huumori. Tutkimus tarjoaa näkökulmia vanhoillislestadiolaisuudesta irtautuneiden sosiaalisen tuen tarpeesta ja toteutumisesta. Tutkimustulokset haastavat ympäröiviä tukiverkostoja parantamaan vanhoillislestadiolaisuudesta irtautuville tarjottavaa sosiaalista tukea. Ennen kaikkea evankelis-luterilaisen kirkon ja muiden yhteisöjen olisi tärkeää kehittää tarpeelliseksi osoittautunutta organisoitua vertaistukitoimintaa irtautuneille.