Browsing by Author "Saikkonen, Mari"

Tutkimuksessa on etsitty 1500-luvulla eläneen espanjalaisen nunnan, Avilan Teresan perusteluita auktoriteetille. Teresa tunnetaan erityisesti kirjoituksistaan sekä työstään karmeliittasääntökunnan uudistamiseksi. Teresa eli aikana, jolloin niin kutsuttua paavalilaista hiljaisuutta eli naisten opetuskieltoa tulkittiin hyvin ankarasti, mutta hän onnistui menestyksekkäästi kirjoittamaan useita teoksia, joissa hän opettaa sisäisen rukouksen ja hyvän luostarielämän periaatteita. Lähteinä tutkimuksessa on käytetty kirjoista kolmea: Elämänkirjaa, Täydellisyyden tietä ja Sisäistä linnaa. Tutkimusmetodina on käytetty diskurssianalyysia. Analyysin kohteena on ollut Teresan kieli, mutta kielen rakenteiden sijaan on kiinnitetty huomiota kieleen sisältyviin merkityksiin ja viesteihin, jotka ovat historiantutkimuksen näkökulmasta sidottuja omaan aikaansa ja sen sosiaaliseen todellisuuteen ja symboliseen toimintaan. Näin ollen historiallisen kontekstin huomioiminen on ollut olennainen osa tutkimusta. Konteksti asetti auktoriteetille tiettyjä vaatimuksia. Harhaoppisina pidetyistä ryhmistä erottautuminen ja oikeaoppisuuden osoittaminen oli edellytys auktoriteetille. Teresa osoitti uskollisuutensa Katoliselle kirkolle korostamalla perustamiensa luostarien nunnien tehtävänä olevan rukoilla katolisen uskon puolesta. Teresan luostarit noudattivat tiukkaa klausuuria, ja se sopi katolisen reformin ideaaliin suljetuista nunnaluostareista. Teresa osoitti uskollisuutensa myös rippi-isilleen toteamalla kirjoittavansa rippi-isiensä käskystä. Hän uskoi rippi-isien toimivan Jumalan tahdosta, ja rippi-isien tahto oli Teresalle yhtä kuin Jumalan tahto. Teresan elinaikana uskottiin, että naiset olivat olemuksellisesti heikompia kuin miehet, ja heikkous teki naisista paradoksaalisesti oivallisia instrumentteja Jumalalle. Tällaiset naiset, nimenomaan hengellisen säädyn naiset, saattoivat nousta sukupuolijärjestelmässä ja saavuttaa kunnialtaan miesten veroisen aseman. Tämän käsityksen kääntöpuolena oli se, että sama heikkous teki naisista myös helppoja kohteita paholaisen juonille. Siksi osoitus henkien tunnistamisesta oli toinen hyvin tärkeä edellytys Teresan perusteluille. Teresa perusteli auktoriteettiaan itsetuntemuksella. Teresa liittyi itsetuntemuskäsityksensä kautta teologiseen traditioon, joka tuli hänelle tutuksi Augustinuksen kautta. Tullessaan tuntemaan itsensä, ihminen tuli tuntemaan sisällään olevan Jumalan. Itsetuntemuksen saavuttanut sielu eli yhtä aikaa sekä mystisessä yhteydessä Jumalan kanssa että normaalia elämää maanpäällä. Jumalaan yhdistetyn sielun maanpäällisen elämän jatkumisen mahdollisti Teresan käsitys sielun rakenteesta, joka jakoi sen kahteen osaan. Sielun sisäinen osa oli välittömässä yhteydessä Jumalaan eli Kolminaisuuteen, ja sai tiedon Jumalasta ja Jumalan tahdosta. Sielun ulkoinen osa toimi maailmassa, mutta koska sielun kaksi luontoa olivat yhteydessä toisiinsa kuin Kristuksen kaksi luontoa, sielukin tietää Jumalan tahdon ja toimii sen mukaan. Jumala antoi sielulle tehtävän: tuoda Hänelle sieluja. Tällöin Teresan auktoriteetti oli apostolin auktoriteetti. Jumalan rakkauden aikaansaama muutos ja Jumalan antama tehtävä mahdollistivat sen, että Teresa saattoi naisena opettaa opetuskiellosta huolimatta. Jumalan instrumenttina toimiminen oli Teresan auktoriteetin perusteluista merkittävin, mutta onnistuakseen vakuuttamaan muut auktoriteetin aitoudesta, Teresan oli osoitettava oikeaoppisuutensa, kuuliaisuutensa kirkon hierarkialle ja noudattavansa aikansa sukupuolikäsityksiä.