Browsing by Author "Salminen, Katja"

Tutkielma käsittelee vuoden 1918 punaisia muistelmakertomuksia. Aineistona on käytetty Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran ”1918”- kokoelman kertomuksia jotka liittyvät valkoisiin päälliköihin ja teloitettujen hautaamiseen. Tutkielmassa kartoitetaan tapoja, joilla punaisissa muistelmakertomuksissa käsitellään vihaa, surua ja katkeruutta sekä moraalista tuomiota. Lisäksi tarkastellaan, millaisia keinoja mustelmakertomukset tarjoavat traumasta selviytymiseen. Kertomukset tarjoavat muistelijalle mahdollisuuden käsitellä koettuja negatiivisia tunteita osana omaa viiteryhmää ja perinneympäristöä. Kertomuksissa ilmaistaan myös uskoa korkeampaan näkymättömään voimaan, jonka kosto tavoittaa väärintekijät joita vastaan sorretuilla itsellään ei ole mitään mahdollisuutta kostaa. Toisaalta kosto pahantekijälle tulee myös itse muistamisesta ja muistamalla häpäisyn kautta. Punaisen muistelman todistajaprojekti korostaa vastapuolen epäinhimilllisyyttä, julmuutta ja moraalittomuutta. Samalla se vahvistaa käsitystä oman ryhmän identiteetistä ja korkeammasta moraalista. Valkoisista päälliköistä kertovissa muistelmissa halutaan nimetä ja häpäistä terroritekoihin syyllistyneet nimenomaan paikallisella tasolla.Yliluonnollinen kosto saavuttaa muistelmakertomuksissa pahantekijät jonkin kauhean kohtalon iskun kautta. Punaisia ampunut ”lahtari”saattaa joutua kärsimään sairaudesta, hulluudesta tai köyhyydestä. Äärimmäisessä tapauksessa hän kuolee joko tapaturmaisesti tai oman käden kautta. Hautaamiseen liittyvät kertomukset kuvaavat paitsi surua, voimattomuutta ja kauhua, myös epäinhimilliseksi koettua tapaa, jolla punaisia vainajia kohdeltiin. Vainajien kunnioituksen puute korostaa todistusta moraalittomuudesta. Vainajien huono kohtelu on perinteisen ajattelun mukainen tabu-rikkomus, josta seuraa rangaistus. Muistelmakertomuksissa vainajat kummittelevat ja heistä tarttuu tabun rikkojaan saastuttavaa väkeä. Vainajakertomukset ovat hyvä esimerkki vanhan perinteen aktualisoitumisesta kriisitilanteessa. Kirkko ja hautausmaa toimivat monien kertomusten näyttämöinä. Papistoa muistelmakertomukset kuvaavat usein poissaolevina ja piittaamattomina. He eivät kuulu varsinaisiin pahantekijöihin, mutta heidän sympatiansa ovat valkoisten puolella. Papistoa arvostellaan muunmuassa siitä, että he kieltäytyvät siunaamasta punaisia vainajia. Käsitys korkeamman oikeudenmukaisuuden olemassaolosta, moraalista ja toisaalta hautaaamiseen liittyvät käsitykset liittävät tutkielman kirkkohistorian piiriin. Tutkielmassa on mukana myös perinteentutkimuksellinen ja folkloristinen näkökulma.