Browsing by Author "Suvanen, Tiina"

Tutkielmassa tarkastellaan mitä merkityksiä sisätautiosastojen hoitajat antavat kuolemalle. Empiirinen aineisto on kerätty narratiivisella teemahaastattelulla helmi-maaliskuussa 2013. Aineisto koostuu yhdeksän naishoitajan haastatteluista ja analyysissa on hyödynnetty haastattelukysymysten teemoja. Koska kuolemaa on tutkittu niin monen tieteenalan piirissä, tarkastellaan sitä tässä työssä useammasta eri näkökulmasta. Hoitajien vastauksia peilataan lääketieteen näkemyksiin, psykologian alaan kuuluvaan teoriaan kuoleman mielekkyydestä ja uskontotieteellisiin käsityksiin rajasta, rituaaleista ja suomalaisesta kuolemankulttuurista. Analyysi jakautuu viiteen osaan. Aluksi tarkastellaan millainen oli hoitajien ensimmäinen kosketus kuolemaan. Tämän kysymyksen yhteydessä kävi ilmi, että hoitajat olivat suhtautuneet vainajan ruumiiseen pelotta. Erityistä huolta haastateltavat olivat kantaneet kuolleen omaisista. Hoitajat toivat myös esiin ohjauksen tärkeyden ja vainajan laiton arvokkuuden. Analyysin toisessa osiossa käsitellään, millainen on hoitajien mukaan hyvä kuolema. Yleisesti kuolema on hyvä, kun ihminen kuolee vanhana mielekkään elämän eläneenä. Hyvää kuolemaa määrittää arvokkuus ja kontrolloitavuus sekä se, että kuolevalla on hyvät välit omaisiinsa. Hoitajat toivoivat itselleen joko äkkikuolemaa tai aikaa valmistautua siihen. Läheistensä kuolemasta hoitajat puhuvat samalla tapaa kuin omasta kuolemasta. Kolmannen luvun teemana on paha kuolema, jota tarkastellaan surullisen, ahdistavan ja epäoikeudenmukaisen kuoleman näkökulmista. Surullista kuolemaa luonnehtii tuttuus ja tarkoituksettomuus. Kuolevaan on muodostettu tunneside ja/tai hänellä on elämä jollakin tavalla kesken. Ahdistusta hoitajissa aiheuttavat tuttujen kuolemat, potilaan kuolemanpelko, omaisten ja potilaan väliset ristiriidat, omaisten pärjääminen ja näiden vihamielinen suhtautuminen hoitohenkilökuntaan. Hoitajat ahdistuvat kiireestä, hoidon laiminlyönneistä sekä siitä, että kuoleva joutuu olemaan yksin. Ahdistusta tuottavat myös tietynlaiset kuolevat ja kuolintavat. Epäoikeudenmukaisiksi hoitajat kokivat tarkoituksettomat kuolemat. Neljännessä analyysiosiossa käsitellään mitä kuolemassa hoitajien mukaan tapahtuu. Hoitajat kokevat kysymyksen vaikeaksi. Kuolemista hahmotetaan fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen kuoleman kautta ja siihen liitetään myös yliluonnollisia kokemuksia. Viimeisessä luvussa tarkastellaan millainen kuolema ei herätä hoitajissa vahvoja tunteita ja miten hoitajien suhtautuminen kuolemaan on muuttunut hoitotyön myötä. Tunteita herättämätön kuolema on tyypillisesti odotettu ja hoitajan sekä kuolevan välille ei ole muodostunut tunnesidettä. Hoitotyön myötä kuolemasta on tullut kevyempi kantaa ja hoitajat kokevat tietynlaista ylpeyttä siitä, että he saavat olla kuolevan rinnalla. Kuolema on merkityksellinen ja monimerkityksinen. Siitä keskusteltaessa on syytä huomioida, kenen kuolemasta puhutaan. Kuolijalla ja kuolintavalla on väliä. Kuolemasta koetetaan tehdä monella tapaa kaunista ja tämä ilmenee myös vainajan laitossa. Paha kuolema ahdistaa hoitajia ja heillä tuntuu olevan tarve puhua siitä. Vaikka lääketieteellinen katsontatapa on hoitajissa syvässä, kuolema ei merkitse kaikille loppua. Aikaisemmin vallinnut kristillis-fatalistinen asenne kuolemaan vaikuttaa olevan murtumassa ja tämä näkyy muun muassa puheena energioista ja jälleensyntymästä. Esikristilliset piirteet näyttävät olevan edelleen osa suomalaista mielenmaisemaa.