Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by Author "Taipale, Pirkko"

Sort by: Order: Results:

  • Taipale, Pirkko (2015)
    Suomen evankelis-luterilainen kirkko elää muuttuvassa toimintaympäristössä. Monet kirkon sisäiset ja ulkoiset tekijät aiheuttavat paineita myös kirkon rakenteisiin. Kirkolliskokous päätti toukokuussa 2013 lähteä uudistamaan kirkon rakenteita Uusi seurakuntayhtymä 2015 -rakennemallin avulla. Mallin mukaan kaikki seurakunnat kuuluvat jatkossa seurakuntayhtymään. Vaikka muutoksen sisältö ja toteutuminen olivat vielä epävarmoja, alettiin monessa hiippakunnassa valmistautua muutokseen. Tampereen hiippakunnassa muutostyötä suunnitteli ja johti tuomiokapitulin asiantuntijoista koostuva asiantuntijatiimi. Tämän tutkimuksen tavoitteena on kuvata ja analysoida, kuinka asiantuntijatiimi toteutti tehtäväänsä Uusi seurakuntayhtymä 2015 -rakennemallin ennakoituun tuloon liittyvän muutosprosessin johtajana Tampereen hiippakunnassa, ja millaista responssia sen toteuttamat toimenpiteet alueen seurakunnissa aiheuttavat ajanjaksolla 6/2013–1/2015. Tutkimukseni on laadullista tutkimusta ja se on myös tapaustutkimus. Tutkimusmenetelminä hyödynsin historiantutkimusta ja sisällönanalyysiä. Tutkimusaineistoni koostui muun muassa asiantuntijatiimin haastatteluista, sen järjestämien vuorovaikutuksen foorumien havainnoinneista ja palautteista, sekä foorumeihin liittyvistä verkkokeskusteluista. Asiantuntijatiimi toteutti muutostyötä muun muassa alueellisten ohjausryhmien ja järjestämiensä vuorovaikutuksen foorumien avulla. Osa foorumeista toteutettiin videokokouksina. Asiantuntijatiimi toteutti aikaisemmat tutkimukset huomioivaa, mutta osin hyvin omaleimaista, pitkäjänteistä muutoksen ohjaustapaa, johon otettiin mukaan sekä seurakuntien työntekijät, luottamushenkilöt että johto. Asiantuntijatiimin ohjaustavalle oli ominaista tunnekokemusten käsittelyyn painottuminen ja vuorovaikutuksen korostaminen. Asiantuntijatiimin keskeinen tavoite muutostyössä oli herättää keskustelua siitä, mikä on kirkko ja mitä meneillään oleva syvä sosiokulttuurinen muutos kirkolle merkitsee. Muina keskeisinä tavoitteina olivat muutosvalmiuden kasvattaminen ja vuorovaikutuksen lisääminen seurakunnissa. Asiantuntijatiimin ohjaustapa jakoi foorumien osallistujien mielipiteitä. Osa osallistujista piti ohjaustapaa onnistuneena, osa olisi toivonut asiapitoisempaa työskentelytapaa ja enemmän tietoa rakennemuutoksesta. Asiantuntijatiimin työskentelyn tavoitteet eivät myöskään vaikuttaneet selvinneen kaikille osallistujille. Tutkimuksessa kävi ilmi, että kirkon merkitykseen liittyvän keskustelun herättäminen on vaikeaa. Kirkon merkityksestä keskustelu oli melko vähäistä koko prosessin ajan, mutta sen määrä kasvoi hieman prosessin edetessä. Foorumien osallistujien suurin huomio kohdistui odotettuun rakennemuutokseen ja siihen liittyviin asioihin. Muutostyöskentelyn ansiosta vuorovaikutus alueen seurakuntien välillä kasvoi ja muutosvalmius parani. Lisäksi prosessin aikana kehittyi toimiva malli koko hiippakunnan videokokoukseksi.