Browsing by Author "Vainikka, Sara-Maria"

Katekismus on kuulunut Suomessa vuosisatojen ajan rippikouluopetuksen keskeisimpään oppiainekseen. Kymmenen käskyä, uskontunnustus, Isä meidän -rukous ja kasteen ja ehtoollisen sakramentit ovat muodostaneet Martin Lutherin katekismuksista alkaen viiden pääkappaleen mallin, joka on vakiintunut rippikouluopetuksen ytimeksi. Lutherin opetusmenetelmän mukaisesti ulkoluku, ymmärtävä oppiminen ja tietojen syventäminen ovat toimineet rippikouluopetuksen esikuvina. Rippikoulun syntyhistoria perustuu olennaisesti katekismusopetuksen perinteelle, joka puolestaan ulottaa juurensa varhaiskirkon kasteopetukseen. Reformaation ihanteeseen kuulunut katekismusopetus ja siihen liittynyt lukutaito-opetus ovat vaikuttaneet merkittävästi myös Suomen kirkon kasvatustyöhön. Tässä tutkimuksessa selvitetään, miten Suomen evankelis-luterilaisen kirkon rippikoulusuunnitelmat 1950–1980 -luvuilta kuvaavat katekismusopetusta. Tutkimuksessa keskitytään siis rippikoulu-opetuksen ydinsisältöihin Martin Lutherin Vähän katekismuksen pääkappaleiden näkökulmasta. Lisäksi tutkimuksessa etsitään kehityslinjoja katekismuksen oppikirjakäytölle ja kulloinkin vallinneelle opetusmenetelmälle, jonka avulla katekismusainesta on jaettu sukupolvelta toiselle. Tutkimuksessa käytetään historian tutkimusotetta ja lähteinä ovat kirkon rippikoulusuunnitelmat vuosilta 1958–1980. Lisäksi lähteinä käytetään muun muassa vuoden 1948 Katekismusta, luterilaisen kirkon tunnustuskirjoja ja kirkkolakeja. Lähteiden tulkinnassa otetaan huomioon myös niiden syntyaikana vallinnut kirkollis-yhteiskunnallinen konteksti. Tutkimustulosten perusteella Lutherin katekismuksen pääkappaleisiin perustuva aineisto on tutkimusaikana säilynyt rippikouluopetuksen tärkeänä osana. Tosin opetusmenetelmät ovat muuttuneet, samoin etenkin Katekismuksen asema oppikirjana on kohdannut muutoksia. Oppikirjauudistukseen liittynyt keskustelu aloitettiin 1950-luvun lopun kirkolliskokouksessa ja sen lopputulemana 1970-luvulla tehtiin kirkkolakiin muutos, jossa rippikoulun oppikirjojen hyväksyminen määrättiin piispainkokouksen tehtäväksi. Vuoden 1958 rippikouluohjeissa puolustettiin Katekismuksen asemaa rippikoulussa, mutta kirjaa ei nimetty yhdeksi oppikirjoista. Opetuksessa painotettiin tiedollista tavoitetta ja ulkoluvun perinnettä pidettiin tärkeänä. Rippikoulun opetussuunnitelmassa vuodelta 1965 sen sijaan Katekismus nimetään oppikirjaksi. Opetussisällön runko perustettiin Lutherin katekismuksesta tuttuun uskontunnustuksen trinitaarisiin uskonkohtiin. Vuoden 1973 kokonaissuunnitelmassa painotettiin Lutherin uskonkohtien selitysten oppimista ja opetuksessa oltiin siirrytty oppilaskeskeisyyteen ja ongelmakeskeiseen opetukseen. Rippikoulusuunnitelmassa 1980 opetusmenetelmäksi oli hioutunut elämäntilanne-lähtöinen opetus ja Lutherin selitykset kehotettiin oppimisen sijaan tuntemaan. Katekismuksen tilalle toivottujen nykyaikaisten oppikirjojen käyttö mahdollistettiin kirkkolainmuutoksella. Kokonaisuutena katekismuksen perustekstit rippikouluopetuksessa ovat säilyneet tutkimusaikana, mutta opetusaines on tutkimusajan lopulla laajentunut huomattavasti muun muassa yhteiskunnallisilla aiheilla. Kirkon opetussuunnitelmissa näkyy myös oppivelvollisuuskoulun selkeä vaikutus. Näin ollen yhteiskunnallisilla muutoksilla voidaan todeta olevan vaikutuksensa rippikoulun kehityskulkuun.