Browsing by Author "Veijalainen, Helena"

Tutkimuksen kohteena on suomalaiseen kansanuskoon kuuluvan vuotuisjuhla kekrin ja sen yhteydessä harjoitettavan vainajakultin välinen suhde. Aihetta käsittelevä aineisto koostuu ensisijaisesti sekä maantieteellis-historiallisen tutkimusparadigman aikaisesta tutkimuskirjallisuudesta että Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kansanrunousarkiston aihetta käsittelevistä kokoelmista. Tutkimus on samanaikaisesti sekä tutkimushistoriallinen että uskontohistoriallinen; mielenkiinto kohdistuu sekä oppihistoriasta juontuviin tulkintakehyksiin että Suomen ja Karjalan historiasta johtuviin mahdollisiin kulttuurin muotoutumista koskeviin skenaarioihin. Tutkimuksessa pyritään myös päivittämään 1800-1900-luvuille sijoittuneen tutkimuskirjallisuuden näkemykset aiheesta peilaamalla kekrin ja vainajakultin suhdetta erityisesti Veikko Anttosen pyhäteoriaan sekä Arnold van Gennepin klassiseen siirtymäriittiin. Kekri on suomalaisen kansanuskon kentässä harjoitettu vanha agraarivuoden päätökseen liittynyt, usein sadonkorjuujuhlaksi mielletty uskomusmotiivien ja rituaalinen kokonaisuus, jonka keskeisenä sisältönä on ollut suvun vainajien lepyttely ja kunnioitus erilaisin uhrauksin ja käyttäytymissäännöin. Juhlan ontologisena viitekehyksenä on maatalouskulttuurissa hahmottunut omistusoikeus sekä vainajakultin mielekkyys osana yhteisöllistä jatkuvuutta ja yhteisön olemassaolon perustelua. Maailmankatsomusta on myös peilattava suhteessa kulttuuriin, jossa kuoleminen oli hyvin tavanomaista ja ruuan ympärivuotinen saanti epävarmaa. Tätä kulttuurista viitekehystä hahmotellaan tutkimuksessa erityisesti maagisen ajattelun kautta, joka osaltaan piirtää kuvaa agraarisen yhteisön uskonnollisista merkityksenannoista. Vainajakultti hahmottuu juhlan yhteydessä myös suhteessa hedelmällisyyskulttiin, jonka harjoitus kekrin yhteydessä on koettu tutkimuskirjallisuudessa askarruttavaksi. Sekä pyhän että siirtymäriitin tulkintakehykset tekevät kuitenkin suhteen ymmärrettäväksi: kekriin vanhana vuodenvaihteena liittyy keskeisesti ajatus regeneraatiosta. Sekä luonnon että elinkeinon kuolemisen hetkellä yhteisön on aktiivisesti luotava keskeiset normistonsa ja periaatteensa uudelleen. Tutkimuskirjallisuuden keskeisiä ongelmia on niiden ideologinen sitoutuneisuus 1900-luvun alun kansakunnan rakentamispyrkimyksiin sekä Herbert Spencerin manistiseen teoriaan uskonnon alkuperästä. Uskomusmotiivien alkuperää pyritään myös etsimään kulttuurilainan ja perinteen migraatio -hypoteesin piiristä positivistisin ja diffusionistisin oletuksin. Tutkimukselliset intressit perinteen alkuperästä ja kulkeutuvuudesta voidaan nähdä hyvin spekulatiivisina, ja myös tässä valossa pyhän ja siirtymäriitin käsitteiden peilaaminen kekriperinteeseen perustelee paikkansa, sillä ne paljastavat ilmiökentästä jotain hyvin konkreettista. Kun huomio kiinnitetään lisäksi keksin luonteeseen haltia- tai kummitushahmona, hahmotuu kekristä keskeinen uskomusjärjestelmä erityisesti kodin ja sen omistusoikeuden suhteen. Samoissa merkityksenannoissa hahmottuu suvun vainajien rooli sekä talouden sisäpiirin merkityksellistinä että potentiaalisina hajottajina. Vainajien aiheuttaman kaaoksen uhkaa pyritään tällöin aktiivisesti hallitsemaan mm. klassisen siirtymäriitin mukaisesti yhteisöllisten arvojärjestelmien purkamisen ja uudelleenluomisen kautta.