Browsing by study line "Islamilainen teologia"

Tässä tutkielmassa tarkasteltiin Harun Löfin kokemusta ja näkemystä suufilaisuudesta ja sitä, mitä uushenkisyyden ja uussuufilaisuuden piirteitä Harunin matkasta suufilaisuuteen ja itse suufilaisuudesta oli löydettävissä. Tutkimusaineisto koostui kolmesta Harun Löfin haastattelusta, joista kaksi oli suoritettu Zoomissa ja yksi sähköpostitse. Aineiston käsittelyssä käytettiin laadullista sisällönanalyysiä, teemoittelua ja temaattista analyysiä. Koska tutkielma koski yhden ihmisen narratiivia ja kohdistui pelkästään haastatteluihin, ei taustalla ole laajempia teorioita, joiden kautta aineistoa kuvattaisiin ja järjesteltäisiin. Uushenkisyyden piirteitä tarkastellessa käytettiin Philip Sheldraken (2013) määrittelemää kolmea henkisyyden piirrettä ja uussuufilaisuuden osalta Olav Hammerin (2004) määrittelemää jakoa uussuufilaisuuden ja islamilaisen suufilaisuuden välillä, jota tukee myös Francesco Piraino (2020). Tutkielmassa tarkasteltiin, mitkä ovat selkeimmät teemat, joiden kautta Harun itse tuo suufilaisuuttaan esille, ja analyysin tukena käytettiin aiempaa tutkimuskirjallisuutta. Analyysitapojen kautta muodostui kaksi laajempaa teemaa: suufilaisuus ja uushenkisyys. Suufilaisuus jaettiin viiteen alalukuun, jotka kuvasivat Harun Löfin matkaa suufilaisuuteen ja suufilaisuudessa. Teemojen perusteella Harun Löfin suufilaisuus on sekoitus islamilaista suufilaisuutta, uussuufilaisuutta sekä uushenkisyyttä. Hänen matkansa suufilaisuuteen alkoi uushenkisyydestä, ja uushenkisyyden piirteitä on edelleen löydettävissä hänen suufilaisuudestaan. Hän kokee islamilaisen suufilaisuuden rajat epämiellyttävinä ja on halunnut luoda suufilaisuuden, joka samaan aikaan kunnioittaa islamilaisen suufilaisuuden perinteitä ja arvoja, mutta ei rajoita häntä henkisenä ja länsimaisena ihmisenä.

Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millaiseen oikeudelliseen ajatteluun ISISin islamilaisen lain sovellukset perustuvat. Tätä varten tutkitaan oikeudellista argumentaatiota ISISin fatwoissa eli lainoppineen antamissa oikeudellisissa mielipiteissä. Oikeudellisella argumentaatiolla tarkoitetaan sitä, miten fatwoissa esitetyt oikeudelliset näkemykset on perusteltu ja esitetty. Oikeudellisen argumentaation tutkimiseksi fatwoista on kiinnitetty huomiota kolmeen seikkaan: siihen, mihin islamilaisen lain lähteisiin fatwoissa on viitattu, mihin muihin ulkopuolisiin auktoriteetteihin fatwoissa on viitattu sekä millaista argumentaatio on muodoltaan ja rakenteeltaan. Tutkimuksen metodina on teoriaohjaava sisällönanalyysi. Tutkimuskysymykseen pyritään vastaamaan erittelemällä fatwoista oikeudellisen argumentaation elementtejä sunnalaisen islamilaisen lainopin teoreettisessa viitekehyksessä. Analyysissa hyödynnetään sunnalaisen islamilaisen lain teoriaan liittyvää tutkimuskirjallisuutta. Analyysin perusteella fatwoista voidaan todeta, että suurimmassa osassa fatwoista on viitattu islamilaisen lain lähteisiin. Eniten fatwoissa esiintyvä islamilaisen lain lähde on sunna ja toiseksi yleisin Koraani. Myös ijma ja qiyās esiintyvät lain lähteinä fatwoissa. Lisäksi fatwoista merkittävässä osassa on viitattu keskiaikaisiin oppineisiin, joista useimmat ovat hanbalilaisen lakikoulukunnan merkittäviä ajattelijoita. Useassa fatwassa on viitattu myös yleisesti sunnalaisiin lakikoulukuntiin. Kaikissa fatwoissa ei esiinny lainkaan oikeudellista argumentaatiota. Lisäksi argumentaation muoto ja tyyli vaihtelee fatwoissa jonkin verran. Löydösten perusteella ISIS perustelee oikeudellisia näkemyksiään pääasiassa islamilaisen lain lähteillä. Hanbalilaisten oppineiden merkittävä rooli fatwoissa kertoo mahdollisesti ISISin halusta asemoitua hanbalilaisen lainopillisen perinteen jatkumoon. Argumentaation tyylin ja tarkkuuden vaihtelevuus voivat viitata siihen, että fatwoja on annettu erilaisista lähtökohdista tuleville kysyjille ja muftit fatwojen takana vaihtelevat. Oikeudellisen argumentaation puuttuminen osasta fatwoista voi kertoa, että fatwoja ei ole pidetty merkittävinä lainopillisina esimerkkeinä tai tarkoitettu julkaistavaksi laajasti.

Tämä tutkimus käsittelee sitä, miten radikalisoitumista ja väkivaltaista ekstremismiä sekä niihin liittyviä altistavia tekijöitä ymmärretään, jäsennetään ja hahmotetaan jalkautuvassa nuorisotyössä, ja onko nuorisotyön ammattilaisten kokemus yhteneväinen aiheesta tehdyn tutkimuksen kanssa, käytetäänkö esimerkiksi käsitteitä samoin. Tutkimuksen aineisto koostuu seitsemästä puolistrukturoidusta haastattelusta, jotka toteutettiin etäyhteyden kautta. Haastatteluissa esitetyt kysymykset käsittelivät sitä, miten radikalisoitumista ja väkivaltaista ekstremismiä määritellään, miten ne voidaan tunnistaa, miten niitä voitaisiin ennaltaehkäistä, minkälaisia aatteellisia suuntauksia siitä voidaan erottaa, sekä mitkä tekijät ja olosuhteet koetaan sille altistaviksi. Haastateltavat olivat sekä julkiselta, että yksityiseltä sektorilta ja keskenään eri puolilta Suomea. Aineisto analysoitiin laadullisen sisällönanalyysin menetelmin. Tutkimukseni perusteella etsivän ja jalkautuvan nuorisotyön kokemuksissa radikalisoitumisesta ilmiönä oli yhtäläisyyksiä aiemman tutkimuksen kanssa, mutta sen sijaan käsitteiden määrittelyssä oli eroja. Jalkautuvan nuorisotyön määritelmät radikalisoitumisesta ja väkivaltaisesta ekstremismistä erosivat tutkimuskentän muodostamasta määritelmistä huomattavissa määrin. Jalkautuvassa nuoristyössä näihin ilmiöihin liitettiin käsitteitä kuten äärimmäisyys, ehdottomuus ja ajattelun mustavalkoisuus, kun taas tutkimuskenttä painotti enemmän aatemaailmalla perusteltua väkivaltaa tai sen oikeuttamista. Toisaalta jotkin aineistosta nousseet käytännön kokemukset ilmiöstä mukailivat tutkimuskentän havaintoja, esimerkiksi, että radikalisoitumisen ja väkivaltaisen ekstremismin yhteydessä hahmotettiin esiintyvän erityisesti uskonnollista ja äärioikeistolaista radikalisoimista, mitkä ovat myös virallisten sisäministeriön raporttien mukaan suurimmat radikalisoituneet ryhmät. Toisaalta taas haastatteluissa radikalisoitumisen määritelmän miellettiin kattavan osittain myös jengirikollisuuden eri muodot, vaikka näitä esimerkiksi sisäministeriön raporteissa tai radikalisoitumisen tutkimuksissa ei sellaisenaan liitetty radikalisoitumisen tai ekstremismin alle, mikäli niiden taustalla ei ollut tietty aatemaailma. Radikalisoitumiseen ja väkivaltaiseen ekstremismiin altistavat tekijät sen sijaan nähtiin aineistossa hyvin samalla tavalla kuin myös aikaisemmassa tutkimuksessa. Aineiston pohjalta nousi esiin se, että tutkitun tiedon ja käytännön työtä tekevien välillä on kuilu, jonka syntymisestä tarvitaan lisää tutkimusta.