Browsing by study line "ingen studieinriktning"

Tässä tutkimuksessa on havainnoitu Turku Saatanalle Black Metal Festivalia etnografian keinoin, tarkoituksena analysoida Ninian Smartin esittämän seitsemän uskonnon ulottuvuuden ilmenemistä tapahtumassa, satanismin ja black metallin viitekehyksessä. Tutkimuskysymys on: kuinka seitsemän uskonnon ulottuvuutta ilmenevät Turku Saatanalle VII Black Metal Festivaleilla, satanismin ja black metallin viitekehyksessä? Black metal -musiikki ja sen alakulttuuri sekä satanismi ovat tulleet suomalaisille tutuiksi ilmiöiksi 90-luvun saatananpalvojapaniikin myötä. Mustanpuhuvuus ja saatanallinen kuvasto ovat tunnusomaisia tässä alakulttuurissa sekä monet painottavat alakulttuurin satanistisuutta ja saatanakeskeisyyttä. Black metallia voidaan tarkastella satanistisuuden musiikillisena itseilmaisuna. Satanismin juuret linkittyvät eri filosofien, kuten Macchiavellin ja Nietzschen, ajatuksiin sekä kaunokirjallisuuteen. Satanismi tuli erityisen tunnetuksi Anton LaVeyn ja tämän perustaman Saatanan kirkon myötä – tämän ollessa shokeeraavaa. Saatanan kirkko edustaa ateistista satanismia, jossa Saatana toimii ikään kuin metaforisena ideaalina, olematta kuitenkaan totta. 90-luvulla saatananpalvojapaniikin myötä erottelua saatananpalvojien ja satanistien välille pyrittiin tekemään, mutta tänä päivänä erottelu voidaan nähdä turhana. Suomessa pesäeroa ateistiseen satanismiin on tehnyt Azazelin Tähti -seura, joskin seuraan kuuluvat muutkin kuin satanistit. Turku Saatanalle VII Black Metal Festival järjestettiin vuonna 2020 maaliskuussa. Tapahtumassa esiintyi black metal -yhtyeitä kahden päivän ajan. Tutkimuksen aineisto on kerätty etnografisesti havainnoimalla ja kenttäpäiväkirja sekä muut tallenteet on analysoitu sisällönanalyysin avulla. Kaikki seitsemän uskonnon ulottuvuutta ilmenivät festivaaleilla, joskin erilaisin painotuksin. Festivaalitapahtuman luonteen vuoksi oli oletettavaa, että käytännön ja rituaalin ulottuvuus olisi muihin verrattuna yliedustettuna, sillä koko festivaalin voi itsessään nähdä rituaalisena tapahtumana. Filosofian ja säädöksen ulottuvuudet jäivät suhteellisen pienelle edustukselle, joka oli odotettavissa aineiston tyypin vuoksi. Kuitenkin kaikkia ulottuvuuksia löytyi festivaaleilta. Voidaankin siis ajatella, että black metal olisi rituaalista satanistista toimintaa, sillä rituaalin ja käytännön ulottuvuus tulisi mitä todennäköisimmin olemaan yliedustettuna myös muissa black metal -tapahtumissa.

Capoeira on viime vuosikymmenten aikana ympäri maailmaa suosiotaan kasvattanut brasilialainen liikuntaharrastus. Ritualistisuutta, tanssia, performanssia, kamppailua ja elävää musiikkia yhdistelevällä capoeiralla on historialliset ja ontologiset juuret afrobrasilialaisessa candomblé uskonnossa, sekä faveloiden ja mustien orjien elämänkokemuksessa. (Aula 2008, 2020) Mira Karjalainen (2018) liittää capoeiran uushenkisten kehopraktiikkojen, kuten joogan, kungfun ja japanilaiset budo-lajien joukkoon. Yhteistä kaikille mainituille harrastuksille on tausta jossakin uskontokulttuurisessa perinteessä. Kaikkiin näihin liittyy jonkinlainen taustafilosofia ihmisestä kokonaisvaltaisena olentona. Karjalaisen mukaansa Capoeiran ja muiden holististen kehopraktiikkojen erityinen suhde kehollisuuteen voivat tuottaa uudenlaista uskonnollisuutta länsimaissa. Tutkin capoeiraa Suomessa uushenkisenä rituaalina ja kehopraktiikkana kognitiivisen uskonnontutkimuksen ja kognitiivisen rituaalitutkimuksen tutkimusperinteiden näkökulmista. Tutkimusmateriaalina käytän kolmelle pitkään lajia harrastaneelle capoeiraopettajalle tekemiäni avoimia haastatteluja. Analysoin haastattelumateriaalin antamia vapaita ja yksilöllisiä kuvauksia lajista synkronisaation (Schüler 2012) ja kollektiivisen kuohunnan (Schüler, Liebst 2019) käsitteiden kautta. Analyysissä kuvaan siitä, miten capoeira rodan (ringin) toimintaperiaatteet, capoeirakulttuuri ja capoeiratradition representaatiot luovat tiivistä kehollista synkronisoitumista, sekä kollektiiviseksi kuohunnaksi kutsuttua hermostollista ja emotionaalista virittyneisyyttä rodassa. Haastattelumateriaalista nousee kuvaus capoeiraharrastuksesta elämäntapana, elämänfilosofian lähteenä ja tiiviinä yhteisöllisyyden muotona. Haastattelemani capoeiristat (capoeiran harrastajat) kuvaavat lajia yhteiskunnalliseksi utopiaksi, tavaksi ylittää sanallisen kommunikaation haasteita yhteisössä, henkiseksi harjoitteeksi, sielun peiliksi, elämäsimulaatioksi ja siskonpedin kaltaiseksi lämpimäksi ja turvalliseksi yhteisöksi. Tutkimuksen pohjalta väitän, että capoeira on kehollinen, kulttuurinen ja psykososiaalinen dynaaminen järjestelmä, joka voi ohjata harrastajia kohti tiivistä kehollista synkronisoitumista ja voimakkaita kollektiivisia hurmioitumisen tiloja. Väitän, että capoeira on yhteisöllisenä rituaalina, improvisoituna itseilmaisuna ja kehollisena kommunikaation muotona capoeiran harrastajalle mahdollinen väline ”toisin olemiselle” sekä oman elämänkokemukset tarkastelulle ja käsittelylle. Capoeira on läpeensä yhteisöllistä, jolloin yksilölliset ja yhteisölliset motiivit sekä päämäärät harrastuksen taustalla sekoittuvat toisiinsa. Tutkielmassa esittelen kognitiivisesta uskonnontutkimuksesta nousevia tapoja sille, miten tämä sekoittuminen tapahtuu rodan rituaalisessa ja kehollisessa kokemusmaailmassa, synkronisaation dynamiikan ohjatessa rodaan kokoontunutta yhteisöä kohti kollektiivisia hurmioitumisen tiloja.

Tutkielmani käsittelee baha’i-uskon sanomaa globaalin yhdistymisen tarpeesta sekä siihen liittyvää globaalia toimintaa. Näkökulmanani on tarkastella, miten ja millaisina nämä ilmenevät baha’i-uskolle tärkeän Babin 200-vuotissyntymäpäivään liittyvissä kansainvälisissä artikkeleissa. Tutkielmassani kysyn, millaisiin käsityksiin globaalin yhdistymisen sanoman voi tulkita artikkeleissa pohjautuvan, ja miten näiden käsitysten kautta ilmennetään globaalia toimintaa. Tutkielmani teoreettinen viitekehys muodostuu baha’i-uskon ja globalisaation suhteen tutkimuksesta. Globalisaatio on ollut pitkäaikainen kehitysprosessi, jolla on väistämättä ollut vaikutuksia myös uskontoihin. Siihen liittyvien prosessien havainnoimisen kannalta on keskeistä ymmärtää, että globaalilla ja lokaalilla on vastavuoroinen suhde. Baha’i-uskon ja globalisaation suhdetta on aiemman tutkimuksen valossa kannattavaa lähestyä globaalin yhdistymisen sanoman ja sitä kuvaavien käsitysten ja periaatteiden kautta, sillä niitä voi pitää keskeisinä taustavaikutteina baha’iden toiminnalle. Tutkimusaineistonani on 26 artikkelia, jotka ovat peräisin baha’iden toimintaa ympäri maailmaa raportoivalta Bahá’í World News Service -uutissivustolta. Aineistokseni valikoimani artikkelit muodostavat oman rajatun tapauksensa, koska ne käsittelevät baha’ille tärkeän Babin vuoden 2019 lokakuuhun osunutta 200-vuotissyntymäpäivää. Artikkelit on julkaistu vuoden 2019 maalis-joulukuussa. Niissä kuvataan Babin merkkipäivän juhlistamista ja kunnioittamista monipuolisesti ja kansainvälisesti. Tutkimusmenetelmänäni käytän diskurssianalyysia, jossa tutkitaan sosiaalisen todellisuuden rakentumista kielenkäyttöä havainnoimalla. Erityisesti diskurssianalyysin analyyttiseen orientaatioon painottuen esitän tutkielmani analyysiosuudessa kolme globaalin yhdistymisen sanomaa kuvaavaa tulkintarepertuaaria, joiden kautta globaalia toimintaa artikkeleissa ilmennetään. Nämä ovat perinteen kunnioittaminen, moninaisuuden arvostaminen sekä yhteiskuntaan suuntautuminen. Lisäksi ilmennän jokaisen näistä rakentumista vielä kahden yksityiskohtaisemman tulkintarepertuaarin avulla. Tästä seuraten esitän, että artikkeleissa ilmennetään perinteen kunnioittamista historia- ja reflektointirepertuaareilla, moninaisuuden arvostamista suosio- ja osallistamisrepertuaareilla ja yhteiskuntaan suuntautumista hyöty- ja tunnustusrepertuaareilla. Tutkielmani osoittaa, että artikkeleissa kuvataan monipuolisesti globaalin yhdistymisen sanomaa ja siihen liittyvää toimintaa huolimatta siitä, että artikkelit käsittelevät Babin merkkipäivää. Varsinaista globaalia toimintaa ilmennetään moninaisten toimija- ja toimintakuvausten kautta sekä globaalia että lokaalia tasoa kuvaten. Tekemieni havaintojen peilaaminen aiempaan baha’i-uskon ja globalisaation suhteesta tehtyyn tutkimukseen osoittaa näiden välillä olevan useita yhtäläisyyksiä.

Tutkielmani tarkoitus on tarkastella Antti Tuiskun Valittu kansa -albumin jumalankuvia. Tutkimuskysymykseni on, millaisia jumalankuvia Valittu kansa -albumilta on löydettävissä. Kysyn myös, onko suhteessa olon perusmielikuvien teorian mukaisia jumalakuvia albumilla nähtävissä, ja löytyykö albumilta valitsemaani teoriaan kuulumattomia jumalakuvia. Aineistonani käytän vuonna 2020 julkaistua suomalaisen popmuusikko Antti Tuiskun albumia Valittu kansa. Analysoin albumin kappaleiden lyriikoita kvalitatiivisesti teoriasidonnaisen sisällönanalyysin keinoin. Valittu kansa -albumin lyriikat ovat usean hengen työryhmän luomuksia ja popkulttuurin tuote. Tämän vuoksi rajaan tutkimukseni ulkopuolelle kysymykset todellisten henkilöiden, esimerkiksi laulajan itsensä jumalakuvista. Tarkastelen aineistoani Matti Hyrckin suhteessaolon perusmielikuvien teoriaa (SPT) hyödyntäen. SPT-teoria on teologisesti painottunut, Melanie Kleinin objektisuhdeteoriasta edelleen kehitetty psykoanalyyttinen teoria. Hyrck muodostaa suhteessaolon perusmielikuvien teoriassa viisi erilaista jumalakuvaa. Näitä ovat Houkuttaja, Hallitsija, Vaatija, Vetäytyjä ja Parantaja. Näihin erilaisiin jumalakuviin subjekti voi suhtautua erilaisista positioista käsin, kuten riippuvaisena tai itseriittoisena. Analyysini perusteella kaikki Hyrckin määrittelemät jumalakuvat ovat löydettävissä valitsemastani aineistosta. Esiintyvyys viiden eri jumalakuvan välillä oli hyvin tasavahvaa. Sen sijaan saman kappaleen sisällä saattoi olla useampi eri jumalakuva, ja myös kertojan oma positio suhteessa objektiin saattoi vaihtua kesken laulun. Teorian ulkopuolisia jumalakuvia aineistosta ei löytynyt. Tutkielmani sijoittuu laajempaan uskontotieteelliseen keskusteluun uskonnon ja populaarikulttuurin rajapinnoista ja näiden välisistä suhteista.

Tarkastelen Athananasios Aleksandrialaisen käsitystä enkelien luonnosta ja olemuksesta. Tutkielmani päälähteitä ovat Athanasioksen teologisesti merkittävimpiin teoksiin kuuluvat: Oratio contra gentes, Oratio de incarnatione Verbi, Orationes Contra Arianos iii, De decretis Nicaenae synodi, Epistula ad episcopos Aegypti, Epistulae iv ad Serapionem, De synodis Arimini in Italia et Seleuciae in Isauria ja Epistula ad Epictetum. Teokset käsittelevät mm. luomisen teologiaa, kolminaisuusoppia ja soteriologiaa. Enkeleiden tarkastelu tässä kontekstissa tuo ontologisen näkökulman Athanasioksen angelologiaan, jota on aiemmin tutkittu pääasiassa Vita Antonin kautta asketismin näkökulmasta. Tutkielmani on kaksivaiheinen. Selvitän ensin, mitkä piirteet koskevat kaikkea luotua erotuksena Jumalasta ja miten kyseiset piirteet ilmenevät enkeleillä. Toisessa osiossa selvitän, mitkä piirteet erottavat enkelit muista luoduista ja tekevät niistä erityisiä. Olennaisimpana vertailukohtana on ihminen. Metodina tutkielmassani on systemaattinen analyysi, joka koostuu käsite-, väitelause- ja argumentaatioanalyysista. Lisäksi olen sijoittanut analyysin tulokset aikakauden filosofian ja kristillisen angelologian sekä athanasiostutkimuksen kontekstiin syventäen samalla analyysia. Enkeleitä yhdistää muihin luotuihin ajallisuus, muuttuvaisuus, runsaus, monimuotoisuus, sijainnillisuus ja täydellinen riippuvaisuus osallisuudesta Jumalaan. Nämä erottavat luotuja Jumalasta. Athanasioksen mukaan kaiken luodun on myös oltava ruumiillista pysyäkseen yksilöllisenä ja olemassa. Ruumis mahdollistaa vuorovaikutuksen muiden luotujen kanssa, kun taas Jumala ruumiittomana on vaikutuksista vapaa. Näin ollen enkeleidenkin on oltava ruumiillisia. Yhdistin enkelien ruumiin ihmissielun ruumiillisuuteen ilman näkyvää ruumista. Huomioin myös, että enkelit on ihmisten tapaan luotu Kuvan mukaan järjellisiksi. Athanasioksen mukaan tällainen elämä on ensisijaisesti enkelielämää, joten ominaisuudet, jotka kuuluvat kuvanmukaisuuden takia ihmissielulle, kuuluvat myös enkeleille. Keskeisin ero ihmisiin on ruumiin erilaisuus. Enkeli kykenee liikkumaan vapaammin, ottamaan erilaisia hahmoja ja kytkeytymään erilaisiin kappaleisiin. Enkelit ovat myös ihmistä vahvempia ja tiedollisesti kykenevämpiä. Keskeinen huomio on myös se, että eri enkeliluokat ovat Athanasioksen mukaan eri lajeja ja ne on alussa luotu sellaisiksi, kuin ne ovat. Tämä on vastakkainen näkemys Origeneelle, jonka mukaan enkeliluokat syntyvät kosmisen lankeemuksen perusteella. Lopuksi huomioin, että lankeamattomilla enkeleillä säilyy vastaavanlainen jumalalliseksi tekevä suhde Jumalaan, kuin ihmisilläkin olisi ollut ilman lankeemusta, ja tämä tekee enkeleistä jumalia Jumalan armosta.

Tutkielmassani käsittelen shiiamuslimien uskonnollisten juhlien vuodenkiertoon kuuluvan imaami Husainin suru- ja muistojuhlan merkitystä pääkaupunkiseudulla asuville ensimmäisen sukupolven shiianaisille. Imaami Husainin ja hänen perheensä ja seurueensa kohtaama kärsimys ja uhraukset taistelussa Karbalan aavikolla Irakissa vuonna 680 on shiiaislamin ytimeen kuuluva traaginen ja myyttisiä piirteitä saanut tapahtuma, jota shiiat muistavat ja surevat eri puolilla maailmaa vuosittain järjestettävissä suru- ja muistojuhlissa. Tutkimukseni tehtävänä on selvittää, mitä merkityksiä shiianaiset antavat Muharramin aikaan vietettävälle imaami Husainin suru- ja muistojuhlalle. Halusin selvittää, mitä ovat kohderyhmäni antamat uskonnolliset merkitykset, yhteydet nykyisyyteen ja omaan elämään sekä merkitykset oman identiteetin ja yhteisöllisyyden näkökulmasta. Lähestyn tutkimusaihettani etnografisen tutkimusotteen menetelmin ja käytän tutkielmani ajatuspohjana kollektiivisen muistamisen teoriaa. Tutkimusaineistoani varten haastattelin viittä pääkaupunkiseudulla asuvaa shiianaista ja osallistuin kolme kertaa Resalatin shiiamoskeijassa järjestettyihin suru- ja muistojuhlailtoihin. Kollektiivisen muistamisen teoriaan kuuluvaa yhteisön jakamaa narratiivia edustaa myyttinen kertomus Karbalan tapahtumista, josta eri ryhmiä edustavat shiiat luovat tulkinnallaan sub-narratiiveja erilaisin kulttuurisin välinein ja yksilöt omien lähtökohtiensa ja elämänkokemustensa pohjalta. Narratiivia tulkitaan ja uusinnetaan shiiayhteisön yhteen kokoavissa suru- ja muistojuhlailloissa. Kollektiiviseen muistamiseen liitetään aina myös ilmiö, jossa nykyisyys ja yksilön omat elämänkokemukset yhdistyvät menneisyyteen myyttisten narratiivien tai keskeisten henkilöhahmojen välityksellä. Tutkimusaineistoni osoittaa, että uskonnollisen ulottuvuuden keskeisimmät merkitykset liittyvät vastaajien uskonnollisuuden vahvistumiseen, rukouksen erityisyyteen suru- ja muistojuhlailloissa, opillisiin merkityksiin ja shiiaislamin mukaisiin hyveisiin sekä uskontoperinteen siirtämiseen lapsille. Nykyisyys sekä oman elämän yhteys Karbalan myyttisiin tapahtumiin koetaan niin ikään usealla eri tavalla. Omassa elämässä kohdattuja vaikeuksia ja tapahtumia tulkitaan ja selitetään Karbalan narratiivin avulla ja esimerkkiä oman elämän haasteiden kohtaamiseen haetaan Karbalassa kärsineiden toiminnasta. Suru- ja muistojuhlailloissa merkittäväksi nähdään myös mahdollisuus rituaalien ja muistamisen avulla ottaa osaa ja jakaa menneisyyden keskeisten henkilöhahmojen kärsimys, lausua rukouksia ja tehdä hyviä tekoja heidän puolestaan ja nimissään. Sureminen ja vuodatetut kyyneleet nähdään ansioksi ei vain tässä elämässä, vaan myös eskatologisessa mielessä. Karbalan tragediaa todistaneiden naisten roolimallia voimakkaina ja rohkeina sekä perheistään vastuuta kantavina vaimoina ja äiteinä halutaan noudattaa omassa elämässä. Laajemmassa kuvassa nykyisyys yhdistyy menneisyyteen analogialla sorron, väkivallan ja terrorismin sekä Karbalan tapahtumien välillä. Identiteetin ja yhteisöllisyyden ulottuvuuden näkökulmasta suru- ja muistojuhlaillat vahvistavat vastaajan identiteettiä ja ryhmään kuuluvuutta ei ainoastaan jaetun shiialaisuuden, vaan myös esimerkiksi kulttuurisen ja kansallisen taustan viitekehyksessä. Muharramin suru- ja muistojuhlailtojen vietto koskettaa haastattelemiani shiianaisia monella eri tavalla ja monella heidän elämänsä alueella. Kokoontuminen muistojuhlaan ja Karbalan narratiivin uusintaminen ja tulkitseminen vahvistaa kokemusta omasta identiteetistä ja moninaisesta ryhmään kuuluvuudesta, mutta myös voimaannuttaa naisia sekä yksityisessä että julkisessa tilassa. Muistojuhlassa oman elämän traumaattiset kokemukset saavat selityksen narratiivin tulkinnan avulla ja itkeminen ja sureminen sururituaalin aikana toimii siten tärkeänä terapeuttisena välineenä. Muistojuhlassa imaami Husainin kärsimyksen ja uhrausten merkityksen syvällinen ymmärtäminen koetaan koko ihmiskuntaa koskettavana ja yhdistävänä sekä keskinäistä ymmärrystä ja rauhaa lisäävänä voimana nykyisyydessä.

Perheellä on keskeinen rooli Katolisen kirkon opetuksessa. Erityisesti Vatikaanin toisessa kirkolliskokouksessa ja sen jälkeisessä kirkon virallisessa, magisteriaalisessa, opetuksessa ymmärrys perheestä ja avioliiton sakramentista on syventynyt ja saanut uusia näkökulmia verrattuna aikaisempiin vuosisatoihin. Myös mission, eli lähetystyön, tematiikka on keskeinen osa-alue katolista teologiaa. Tässä tutkimuksessa tutkitaan paavi Franciscuksen näkemystä perheen ja mission välisestä suhteesta hänen paaviuden ajan opetuksessaan. Tutkimuksen ensisijaisena lähteenä ovat apostoliset kehotuskirjeet Evangelii gaudium (2013) ja Amoris laetitia (2016). Tutkimuksen metodi on systemaattinen analyysi. Paavi Franciscuksen ajatteluun vaikuttaa hänen eteläamerikkalainen taustansa ja hänen ajattelussaan on voimakas vastakohtien filosofiaan pohjautuva dialektinen painotus. Paavi Franciscuksella on erityinen näky kirkon missiosta nykymaailmassa, johon liittyy muun muassa missionaarisen opetuslapseuden periaate ja periferioiden saavuttaminen. Missionaarinen opetuslapseus tarkoittaa käytännössä jokaisen kristityn perustavaa kutsua osallistua kirkon missioon. Paavi Franciscus antaa myös erityisen huomion inkulturaatiolle ja uskon kontekstuaaliselle ilmaisulle. Inkulturaatio tapahtuu kuitenkin jatkuvassa vuorovaikutteisessa jännitteessä universaalin uskon ja sen partikulaarin ilmauksen välillä. Paavi Franciscuksen ajattelussa myös perheellä on erityinen rooli. Perhe on samaan aikaan niin kirkon kuin yhteiskunnan perussolu. Perheen keskiössä on miehen ja naisen muodostama avioliitto. Perheellä on kasteen, mutta myös avioliiton sakramentin kautta erityinen kutsu osallistua missioon. Missionaarinen ulottuvuus ei rajaudu pelkästään perheen sisäisiin suhteisiin, kuten avioparin keskinäiseen rakkauteen. Perheellä on myös erityinen tehtävä yhteiskunnassa ja kirkossa yhteisöllisessä mielessä. Paavi Franciscuksen ajattelusta voidaan tunnistaa perheellä erityinen asema universaalin ja partikulaarin synteesinä sekä katolisen uskon representaationa oman kansansa edustajana. Perhe voidaan siten nähdä olemukseltaan missionaarisena kotikirkkona, joka ilmaisee myös konkreettisella tavalla Jumalan sisäistä olemusta persoonien yhteisönä. Periferioiden ja kirkosta kaukana olevien saavuttamisen painotuksen kautta myös kirkosta kaukana olevat perheet ja avioparit saavat erityistä huomiota Amoris laetitiassa. Dokumentin tarjoamat uudet pastoraaliset painotukset ovat herättäneet suurta keskustelua, mutta on perusteltua sanoa paavi Franciscuksen olevan opetuksessaan linjassa aikaisemman magisteriaalisen opetuksen kanssa. Paavi Franciscuksen näkemys armosta ja totuudesta liittyvät vahvasti hänen dialektiseen taustaansa: armo on totuuden partikulaari ilmentymä, joka manifestoi totuuden. Tämä näkökulma auttaa ymmärtämään myös Amoris laetitian pastoraalisia linjauksia.

Tutkielma keskittyy paavi Franciscuksen ekoteologian käsittelyyn. Tutkielman ensisijainen lähde on Franciscuksen kiertokirje Laudato si’, joka on julkaistu vuonna 2015. Laudato si’ käsittelee ympäristökysymyksiä hyvin laajasti ja se kuuluu katolisen kirkon yhteiskuntaopetuksen alaan. Tutkielma on osin poikkitieteellinen, sillä se keskustelee teologisen tutkimuksen lisäksi ympäristö- ja ilmastokasvatuksen kanssa. Tutkielman metodi on systemaattinen analyysi. Tutkielma lähestyy paavin ekoteologista ajattelua kolmesta näkökulmasta. Ensimmäinen näkökulma tarkastelee Franciscuksen ajattelua osana yleistä ekoteologista keskustelua, erityisesti ekoteologian koulukuntien valossa. Toinen näkökulma tarkastelee paavin ekoteologiaa suhteessa katolisen kirkon yhteiskuntaopetuksen perinteeseen. Kolmas näkökulma lähestyy paavin ajattelua ilmastokasvatuksen kautta. Eri näkökulmien avulla pyritään vastaamaan kysymyksiin: ”Mikä ekoteologian koulukunta kuvaa parhaiten paavi Franciscuksen ajattelua?”, ”Mikä on paavin suhde ihmiskeskeisyyteen ja kuinka se näkyy hänen ekoteologiassaan?”, ”Miten paavi Franciscuksen ekoteologia näyttäytyy aiemman katolisen yhteiskuntaopetuksen näkökulmasta ja mitä uutta paavi yhteiskuntaopetuksen traditioon tuo?”, sekä ”Millainen on paavi Franciscuksen käsitys ympäristö- ja ilmastokasvatuksesta?”. Tutkielmassa havaitaan, että parhaiten paavin ajattelua kuvaa revisionistinen koulukunta, vaikka luokittelussa on omat haasteensa. Paavin ajattelu on kuitenkin selvästi ihmiskeskeistä, eikä sitä vähennä se, että paavin mukaan kaikella luodulla on itseisarvonsa. Ihmisen erityisaseman ja muun luomakunnan itseisarvon voi yhdistää esimerkiksi erottamalla moraalinen asema ja status toisistaan, tai näkemällä ihminen mikrokosmoksena, jolloin ihmisen hyvää ei voida erottaa maailman hyvästä. Paavi on myös selvällä jatkumolla aiemman yhteiskuntaopetuksen kanssa, mutta erityisesti ajatus kokonaisvaltaisesta ekologiasta on Franciscuksen uusi painotus. Kokonaisvaltainen ekologia korostaa sosiaalisten ongelmien ja ympäristöongelmien syvää yhteenkuuluvuutta. Siksi nykyinen ympäristökriisi on myös sosiaalinen kriisi. Paavi Franciscus korostaakin köyhien ja maan yhteyttä, sekä näkee maan yhtenä köyhistä. Franciscus näkee ilmastokasvatuksen tärkeyden samalla tavalla kuin kokonaisvaltaisen ilmastokasvatuksen polkupyörämalli. Kuten polkupyörämalli, myös Franciscus korostaa nykyisen elämäntavan ja maailmankatsomuksen kriittistä reflektiota sekä uudenlaisen elämäntavan välttämättömyyttä. Polkupyörämallissa painotetaan, että luonnontieteellistä tietoa tulee hyödyntää transformatiivisen oppimisen mukaisesti. Franciscus toimii juuri näin luonnontieteen tuloksia käsitellessään. Lisäksi transformatiivisuuden vaatimuksen voi yhdistää paavin ajatukseen ekologisesta kääntymyksestä.

Tarkastelen tutkielmassani miten kalliit signaalit esiintyvät ortodoksisessa liturgiassa, sekä minkälaista rituaalista kieltä niihin liittyy. Vastatessani tutkimuskysymykseen tarkastelen ensin rituaalisuuden sisältöä ja hahmotan aineiston pohjalta teemoja. Tarkastelemani teemat ovat kalleus, pyhyys, vaivannäkö, sekä kehollisuus. Kalliiksi signaaleiksi voidaan tulkita sellainen rituaalinen toiminta tai elehdintä, jonka tarkoituksena on viestittää muille ryhmän jäsenille erityisestä vaivannäöstä, tärkeydestä tai sitoumuksesta ja näin motivoida heitä yhteistoimintaan. Kalliit signaalit voivat selittää, miksi aikaa uhrataan niin paljon rituaaliseen toimintaan, joka muutoin ei vaikuta sisältävän selkeää funktiota. Aineistona on osallistuvan havainnoinnin keinoin kerättyä aineistoa keväältä 2020 ja neljä youtube-videota ortodoksisesta uskonnollisesta elämästä. Havainnointiaineisto on kerätty Helsingin Uspenskin katedraalin ja Tikkurilan ortodoksisen kirkon jumalanpalveluksissa. Tutkimusmetodini on etnografia ja aineistoja analysoin teorialähtöisen sisällönanalyysin keinoin. Teoreettisena viitekehyksenä on kalliiden signaalien käsite ja Amotz Zahavin signalointiteoria. Zahavin teoriassa keskiössä ovat yksilöt, sekä heidän välisensä signalointi, joka usein on rituaalista ja toisinaan myös vaativaa. Tällainen signalointi kykenee herättämään vastaanottajassa halun yhteistyöhön ja voi vahvistaa yksilöiden siteitä toisiinsa, selkeyttää hierarkiaa ryhmissä, sekä tukea selviytymisen päämääriä. Aineiston pohjalta voidaan sanoa, että ortodoksiset jumalanpalvelukset tarjoavat areenan rituaaliselle viestinnälle, joka puolestaan vahvistaa ryhmähenkeä. Voidaan myös päätellä, että yksilöt hyödyntävät jumalanpalveluksia, koska ne tarjoavat heille mahdollisuuden osoittaa julkisesti olevansa sitoutuneita yhteisöön ja sen taustalla olevaan suurempaan valtarakenteeseen.

Sanomalehtien kuolinilmoituksilla on ollut perinteisesti tärkeä rooli suomalaisessa yhteiskunnassa. Kuolinilmoituksilla viestitään läheisen poismenosta mutta ne voivat myös toimia kutsuna hautajaisiin tai välittää kiitoksen niille, jotka ovat edesmenneen muistamiseen osallistuneet. Suomalainen uskonnollinen kenttä on muuttunut 1980 – luvulta 2010 – luvulle tultaessa, mikä saattaa näkyä myös lehtien kuolinilmoituksissa. Tutkielmassani tarkastelenkin, kuinka Helsingin Sanomissa julkaistut kuolinilmoitukset ovat muuttuneet vuodesta 1980 vuoteen 2015. Tutkin kuolinilmoituksista kahta asiaa: kuolinilmoitusten symboleita ja kuvia, sekä sitä, onko ilmoituksessa kerrottu julkisesti esimerkiksi siunaus- tai muistotilaisuuden paikkaa ja ajankohtaa, eli toimiiko kuolinilmoitus julkisena kutsuna vähintään yhteen hautajaistilaisuuteen. Aineiston analyysi on suoritettu luokittelun keinoin. Tutkimusaineiston kuvat on luokiteltu kolmeen laajempaan kategoriaan sekä useampaan alaluokkaan. Aineiston kuolinilmoitukset on myös luokiteltu kolmeen kategoriaan sen mukaan, sisältääkö ilmoitus kutsun vai ei. Aineiston ylivoimaisesti yleisin symboli oli latinalainen risti. Latinalaisen ristin suosio kuolinilmoituksissa kuitenkin laski aineiston alkuvuodesta: vuoden 1980 kuolinilmoituksissa 93 prosenttia kuvista sisälsi latinalaisen ristin, mutta vuonna 2015 määrä on laskenut 83 prosenttiin. Kutsujen osalta aineistossa oli löydettävissä selkeitä muutoksia: Vuoden 1980 aineistossa 49 prosenttia kuolinilmoituksista sisälsi kutsun, mutta vuoteen 2015 tultaessa määrä oli pudonnut 18 prosenttiin. Kuolinilmoitusten symbolien ja kuvien tasolla muutokset ovat maltillisempia, mutta niistä on nähtävissä samanlaisia muutoksia kuin yhteiskunnassa: esimerkiksi luterilaisten symbolien väheneminen heijastelee luterilaisen kirkon jäsenmäärän laskua, maahanmuuton lisääntyminen ja uskonnollisen kentän monimuotoistuminen taas näkyy uusien uskontokuntien symbolien nousuna aineistossa. Myös uskonnottomien kuvien nousu saattaa heijastella yhteiskunnan maallistumista ja kasvavaa uskonnottomuutta, tai vaihtoehtoisesti uskonnottomat kuvat saattavat olla osoitus esimerkiksi uskonnon yksityistymisestä, haluttomuutta tuoda yksilön uskonnollista vakaumusta julkiseen tietoon.