Browsing by master's degree program "Magisterprogrammet i teologi och religionsforskning"

Tiivistelmä Tiedekunta: Teologinen tiedekunta Maisteriohjelma: Teologian ja uskonnontutkimuksen maisteriohjelma Opintosuunta: Opetus- ja kasvatustehtävien asiantuntijatyö Tekijä: Laura Väisänen Työn nimi: ”Äidit ovat kristikunnan äitejä”: Kristillisen naisen roolit Kotiliedessä vuosina 1960–1963 Työn laji: Maisterintutkielma Kuukausi ja vuosi: Marraskuu 2021 Sivumäärä: Avainsanat: Kotiliesi, aikakauslehdet, 1960-luku, rooliodotukset, Suomen kirkkohistoria, naispappeus, naisteologit, naiset, kristillinen kasvatus, uuskansankirkollisuus, yhteiskunnallinen äitiys Säilytyspaikka: E-thesis, Helsingin yliopisto Muita tietoja: Tiivistelmä: Kotiliesi oli aikansa suurin naistenlehti ja se julistautui olevansa kodin, uskonnon ja isänmaan asialla. Tutkielman tavoite on selvittää, millaisia odotuksia Kotiliesi asetti naiselle kristinuskoon liittyvillä alueilla vuosina 1960–1963. Tutkin, mitä Kotiliesi odotti naiselta hengellisellä alueella kotona, millaista toimintaa se odotti naiselta kirkon piirissä ja millaisia kristillisiä roolimalleja Kotiliesi naiselle tarjosi. Ennalta odotin lehden olevan melko konservatiivinen naisiin kohdistuvissa odotuksissaan, mutta kävi ilmi, että konservatiivisten arvojensa lisäksi Kotiliesi myös voimakkaasti puolusti naisen roolin uudistamista kirkon piirissä. Tämä näkyi esimerkiksi naisteologien aseman uudistamisvaateissa ja naispappeuden ajamisessa. Tutkimusta varten luin kaikki Kotiliedet vuosilta 1960–1963 ja valitsin aineistokseni artikkelit, joissa oli hengellisyyteen liittyviä lukijoihin kohdistuvia odotuksia. Tutkin Kotilieden naiselle antamaa roolia maternalistiselta pohjalta nousevan yhteiskunnallisen äitiyden kehyksessä, jolla tarkoitetaan naisen roolin samaistamista äitiyteen ja perheenemännyyteen ja näkemystä sukupuolten eri luonteista. Kotiliesi odotti naisen ottavan Raamatun kertomuksen Martan ja Marian tapaan haltuunsa, sekä käytännöllisen, että hengellisen kristillisyyden. Käytännöllinen kristillisyys saattoi tarkoittaa esimerkiksi ompeluseuroja lähetystyön hyväksi tai seurojen emännöintiä. Hengellisellä puolella Kotiliesi toivoi naisten rakentavan aktiivisesti omaa hartauselämäänsä ja sivistävän itseään. Esikuvaksi naisille lehti tarjosi esimerkiksi pappilan emäntiä ja naisteologeja. Keskeinen Kotilieden naiselta odottama asia oli kotien hengellisestä ilmapiiristä ja lasten kristillisestä kasvatuksesta huolehtiminen. Uuskansankirkollisuus lisäsi kirkon erityistyömuotoja ja maallikoiden vaikutusta. Tutkimuksessani selvisi, että Kotilieden linja oli aatteen mukainen ja se katsoi, että erityisesti naiset sopisivat äidillisyyteen ja hoivaan liitettyjen ominaisuuksien vuoksi toteuttamaan uusia työmuotoja, kuten naistyötä. Toisaalta nämä työmuodot olivat sellaisia, joiden piiriin Kotiliesi patisti myös maallikkonaisia ja uskoi erityisesti suomalaisen yhteiskunnan kaupungistumisen myötä uusiin oloihin siirtyneiden yksinäisten naisten hyötyvän seurakuntayhteydestä. Kotilieden mukaan kristillinen ihannenainen oli rohkea, aktiivinen ja osallistuva sekä valmis uusiin haasteisiin myös kirkossa. Lehti katsoi naisen olevan yhteiskunnallisen äitiyden hengessä erittäin pätevä erityisesti äitiyteen liitetyissä ominaisuuksissa, kuten hoivan ja kasvatuksen alalla. Lehti katsoi, että nämä ominaisuudet tekisivät naisesta sopivan myös vaativampiin tehtäviin ja uusiin aluevaltauksiin naisteologina tai kirkon kansainvälisissä tehtävissä. Samoilla syillä lehti kannatti myös naispappeutta. Lehti toivoi, että naiset osallistuisivat aktiivisesti keskusteluun naispappeuden puolesta ennen vuoden 1963 kirkolliskokousta ja sen aikana. Lehti kuitenkin odotti naisten olevan nöyriä ja kärsivällisiä ja ajavan muutoksia maltillisesti. Lehti suhtautui torjuvasti pelkkään naisasian ajamiseen ja sen mielestä oli tärkeää, että naiset pitivät kiinni kirkon ykseydestä. Naisen oli tarkoitus täydentää miehen työtä, ei korvata sitä. Lehti oli uudistushenkinen, mutta ei radikaali ja sen kannat heijastelivat tarkasti kirkossa samaan aikaan meneillään olleita keskusteluja naisen roolista.

Tämä pro gradu -tutkielma tarkastelee mitä tyhmyys on Saarnaajan kirjassa. Tutkielman metodeina hyödynnetään semantiikkaa, hermeneutiikkaa sekä metaforien teoriaa. Tutkielmassa analysoidaan yksitellen kaikki jakeet, joissa hepreankielinen alkuteksti mainitsee sanan tyhmyys tai tyhmä. Tyhmyys jaotellaan seitsemään eri kategoriaan, joista jokainen paljastaa jotakin siitä, miten tyhmyys käsitettiin Saarnaajan kirjassa. Ensimmäiseen kategoriaan, tyhmyys viisauden vastakohtana, kuuluu suurin osa tarkasteltavista kohdista. Toinen kategoria käsittelee tyhmyyttä mielettömyytenä. Moraalittomuuden ja tyhmyyden kategoria paljastaa Saarnaajan kirjan yhdistävän tyhmyyden vääränlaiseen kultilliseen toimintaan tavalla, jollaista ei esiinny muissa Vanhan testamentin teksteissä. Sen sijaan tyhmyyden liittäminen puheliaisuuteen ja kuuntelemattomuuteen on hyvin tyypillistä muinaisen Lähi-idän viisauskirjallisuudessa, ja myös Saarnaajan kirjassa nämä piirteet yhdistetään tyhmyyteen. Laiskuus on ominaisuus, jonka Saarnaaja yhdistää tyhmyyteen. Myös liiallinen iloitseminen on tyhmän ihmisen piirre. Viimeisessä kategoriassa käsitellään tyhmyyden suhdetta pimeyteen, vasempaan ja pahuuteen. Pääosin Saarnaajan kirjan näkemys tyhmyydestä vastaa sitä, miten se ymmärretään myös muissa Vanhan testamentin viisausteksteissä. Erojakin löytyy niin tyhmyydestä käytettävien sanojen osalta kuin sen osalta mitä tyhmyydellä tarkoitetaan. Saarnaaja käyttää tyhmyydestä vain muutamaa sanaa, mutta on laajentanut niiden semanttisia kenttiä merkityksiin, joita kyseiset sanat eivät muissa teksteissä saa.

Tässä tutkielmassa analysoin andalusialaisen Ḥafṣ ibn Albar al-Qūṭīn latinasta arabiaksi runomittaan kääntämää Psalttaria vuodelta 889. Psalttarin kääntäminen ajoittuu aikaan, jolloin Andalusian eli muslimien hallitseman Iberian väestö alkoi arabialaistua ja osin islamilaistua. Työssäni selvitän semanttisen analyysin keinoin, onko Ḥafṣin käännöksen Jeesus-kuvassa havaittavissa islamilaiselle ajattelulle tyypillisiä, kristilliselle uskonnolliselle ajattelulle vieraita piirteitä. Valitsin analysoitaviksi Jeesuksen tärkeimmän nimitykset, jotka olivat ”Jeesus”, ”kristus” ja ”poika”. Tutkimuskysymys liittyy laajempaan keskusteluun mozarabien eli Andalusian arabiankielisten kristittyjen islamilaistumisesta 700-luvun muslimivalloituksen jälkeen. Koska nämä omaksuivat arabian käyttökielekseen, on esitetty myös heidän uskonnollisen ajattelunsa islamilaistuneen. Toisten tutkijoiden mielestä he omaksuivat kielen, mutta säilyttivät silti kristillisen ajattelunsa. Toteutin tutkimuksen vertailemalla Vulgatan heprealaisten psalmien pohjalta tehtyä käännöstä Psalmi iuxta Hebraicam Ḥafṣin arabiankieliseen tekstiin niissä kohdin, joissa latinassa esiintyi joku analyysin pohjaksi valituista sanoista. Analysoitavia kohtia oli kaikkiaan 20, joista nimi Jeesus (Iesus) esiintyi viidesti, kristus (christus) kymmenesti ja poika (filius) neljästi. Näiden lisäksi lisäsin analyysiin yhden esimerkin sanan ”poika” käytöstä Vulgatan Septuagintan mukaan käännettyjen psalmien (Psalmi iuxta Septuagintam) pohjalta, koska sillä oli ilmeinen vaikutus Ḥafṣin psalttariin. Lisäksi huomioin yhden näiden kohtien ulkopuolisen esimerkin Ḥafṣin psalttarista, jossa käytetään nimeä Jeesus, vaikkei nimelle löydykään vastaavuutta latinalaisesta tekstistä. Ḥafṣin arabiankielisessä käännöksessä on muutamia semanttisesti huomionarvoisia seikkoja. Sanojen Jeesus (al-Yasūʽ) ja kristus (al-masīḥ) käyttö muistuttaa kieliopillisesti kovasti Koraanin arabian Jumalan nimitysten käyttöä, sillä kaikkiin liittyi aina joko määräinen artikkeli tai possessiivisuffiksi, mikä muutoin on erikoista erisnimien kanssa. Toisaalta on selvää, ettei Ḥafṣ ymmärrä esimerkiksi kristusta tai messiasta vain Jeesuksen vaihtoehtoisena nimityksenä, vaan laajemmin. ”Poikaan” liittyvissä kohdissa ei ole havaittavissa suurtakaan käännöksellistä tulkintaa sen paremmin hahmon jumaluuden korostamiseksi kuin häivyttämiseksi. Kaiken kaikkiaan Ḥafṣ on sangen uskollinen kääntäjä, vaikka kääntääkin proosamuotoista latinaa runomuotoiseksi arabiaksi. Käännösvalinnoillaan ja pienillä lisäyksillään Ḥafṣ kuitenkin säilyttää kohdat, joissa Jeesus rinnastuu Jumalaan ja osin jopa korostaa niitä. Tutkimustuloksena hänen pitävän kiinni kristillisestä ajattelusta ja vastustavan islamilaisia uskonnollisia vaikutteita, vaikka vaihtaakin kristillisen tradition kielen latinan arabiaan.

Tässä maisterintutkielmassa tarkastelen, miten Yle, Helsingin Sanomat ja Turun Sanomat kehystävät antisemitismiä eli juutalaisvastaisuutta käsitteleviä uutisia ja feature-juttuja vuonna 2020. Antisemitismi on journalistisesti aiheena herkkä ja ideologisesti arvolatautunut. Medialla on vaikutusvaltaa siihen, mitä antisemitismistä ajatellaan. Maisterintutkielmani on laadullinen tutkimus, jonka metodina käytän kehysanalyysia. Hyödynnän erityisesti viestinnän, journalismin ja juutalaisuuden tutkimusta. Luon laajan kielellisiä ja visuaalisia kehystämiskeinoja tarkastelevan kehysanalyysin, mitä ei ole todennäköisesti tehty aiemmassa tutkimuksessa. Yle, Helsingin Sanomat ja Turun Sanomat kehystävät antisemitismin uhkana, torjuntana, konfliktina, solidaarisuutena juutalaisia kohtaan sekä pienen juutalaisjoukon selviytymisenä keskitysleiriltä. Media rakentaa todellisuutta antisemitismistä, joka ei kuulu liberaalin demokratian arvoihin. Rasistisille äänille ei anneta sijaa kyseisissä tiedotusvälineissä, jotka puolustavat ihmisoikeuksia. Suomen juutalaisia kyseiset tiedotusvälineet eivät kuitenkaan haastattele tai valokuvaa, toisin kuin esimerkiksi Saksan juutalaisia. Erityisesti Yle ja Helsingin Sanomat konstruoivat antisemitismistä emotionaalisen ja aistimellisen ilmiön. Antisemitismistä rakennetaan kaikkialla läsnäoleva uhka, jossa natsi-Saksan historia ja tulevaisuus kasvavasta antisemitismistä kietoutuvat yhteen. Tämä kertoo siitä, ettei antisemitismi Suomessa ole todennäköisesti ylisukupolvinen trauma, mikä saisi median varomaan liiallisen emotionaalisen tunnelman luomista.

Tässä pro gradu tutkielmassa tarkastellaan sairaalasielunhoitajien ja Syöpäjärjestöjen neuvontahoitajien suhtautumista kuolemaan ja valmiuksia puhua kuolemasta sekä vastaajien asennetta ja toimintatapaa ottaa kuolema puheeksi syöpään sairastuneen kanssa. Kysely suunnattiin tietoisesti kohtaavan työn ammattilaisille, jotka työssään tapaavat paljon syöpäpotilaita. Työnsä puolesta vastaajilla on erinomainen tilaisuus tarjota syöpään sairastuneelle mahdollisuutta keskustella ja käsitellä diagnoosin potilaalle herättämää kuolemanpelkoa. Tutkimuskysymyksenä on; Mitkä tekijät edistävät kuoleman puheeksi ottamista syöpään sairastuneen kanssa? Syöpä on vakava sairaus, jolla on edelleen huono maine yksilötasolla. Syöpään sairastuu arviolta jo joka kolmas, joista kaksi kolmesta voidaan parantaa. Syöpädiagnoosi aiheuttaa saajalleen aina eksistentiaalisen kriisin, ennusteesta riippumatta. Potilaalla on diagnoosin saatuaan valtava tarve käsitellä elämänsä rajallisuutta, huolimatta jäljellä olevan elämän pituudesta. Tämä pro gradu on määrällinen tutkimus, jonka aineisto on kerätty sähköisen kyselylomakkeen avulla loppuvuodesta 2018. Kyselylomake sisälsi pääosin asenteita, mielipiteitä ja toimintatapoja mittaavia suljettuja kysymyksiä. Kyselylomake keskittyi käsittelemään vastaajien valmiuksia ja suhtautumista kuoleman puheeksi ottamiseen syöpäpotilaan kanssa omasta näkökulmasta ja kokemuksesta käsin. Kysely lähetettiin 181 kohtaavan työn ammattilaiselle, joista kyselyyn vastasi 67. Tässä tutkimuksessa ilmeni, että neuvontahoitajilla ja sielunhoitajilla on ymmärrys kuoleman puheeksi ottamisen merkityksestä osana syöpäpotilaan sosiaalista tukea sekä olemassa olevat hyvät valmiudet puhua kuolemasta syöpäpotilaan kanssa. Vastaajat eivät kokeneet vaikeaksi puhua kuolemasta vaan aiheen sensitiivisyys ja asiakaslähtöinen ajattelutapa estivät heitä tekemästä aloitetta. Kuoleman koetaan olevan aiheena erityisen yksityinen, joten potilaan odotetaan itse tekevän aloitteen. Vastaajien mielestä kuoleman kohtaamista ja puheeksi ottamista tukevat rauhallinen tila, oma hengellisyys, alaan liittyvä koulutus ja kollegoiden tuki sekä työnohjaus.

Vanhan testamentin Leviticuksen kirjan 16. luvun rituaalitekstissä esiintyy Asasel, jonka rooli ja merkitys rituaalissa on jakanut tutkijoiden mielipiteitä. Tutkielman tavoitteena on vastata kysymykseen siitä, mikä Asaselin rooli syntipukkirituaalissa on, ja miksi papillista perua olevassa tekstissä esiintyy tutkimuksessa yleisimmin demoniksi tulkittu henkiolento. Tutkielmani on rituaalitutkimus, jossa hyödynnän vertailevaa tutkimusta, kulttuuriantropologiaa sekä sosiaalitieteellistä ja kognitiivista uskontotiedettä. Lähestyn tutkimuskysymystäni muinaisen Lähi-idän kulttuuriympäristön näkökulmasta, sillä Vanha testamentti on osa koko muinaisen Lähi-idän kulttuuria. Kognitiivisen ympäristön tasolla tapahtuva vertaileva tutkimus pyrkii ymmärtämään muinaisen Lähi-idän ihmisen maailmankuvaa, joten vertailevan tutkimuksen avulla voidaan ymmärtää Leviticuksen syntipukkirituaalin ja Asaselin merkitystä. Rituaaliteorioista nostan esiin René Girardin kuuluisan syntipukkiteorian, jonka osalta tarkastelen, kuinka Girardin teoria suhtautuu tutkimuskysymykseeni. Tutkimukseni koostuu kolmesta vertailevasta analyysista. Vertailen Leviticuksen 16. luvun rituaalitekstiä muihin muinaisen Lähi-idän puhdistus- ja karkotusrituaaleihin, Vanhan testamentin demonitutkimusta muinaisen Lähi-idän demonikäsityksiin sekä Asaselin esiintymistä muinaisen Lähi-idän kirjallisuudessa. Lisäksi analysoin aiempaa tutkimusta Asaselin roolista syntipukkirituaalissa, muodostaen samalla oman teoriani Asaselin merkityksestä. Asaselin rooli ja merkitys Leviticuksen 16. luvun syntipukkirituaalissa ovat vahvasti sidoksissa muinaisen Lähi-idän kulttuuriympäristön uskomuksiin demoneista epäpuhtauksien alkuperänä. Asaselin roolina on toimia rituaalin avulla karkotettavien epäpuhtauksien vastaanottajana. Varhaisen juutalaisen kirjallisuuden pyrkimykset selittää Vanhassa testamentissa läsnäoleva demoniusko tukevat näkemystäni siitä, että syntipukkirituaali ja Asaselin osuus rituaalissa ovat olleet merkittäviä muinaisten israelilaisten maailmankuvassa. Tutkielmani johtopäätöksissä ehdotan, että syntipukkirituaali ja uskomus Asaselista syntien alkulähteenä ovat olleet niin merkittävä osa muinaisten israelilaisten traditiota, että syntipukkirituaali on päätynyt osaksi Suuren sovituspäivän rituaalia. Girardin teoriaan tukeutuen esitän tutkielmani johtopäätöksenä, että Asasel on muinaisten israelilaisten traditiossa alkuperäinen syntipukki.

: Tämä maisterintutkielmani käsittelee oikeistopopulismia ja siihen liittyvää konservatiivista kristillisyyttä. Viime vuosina oikeistopopulismi on saanut yhä enemmän näkyvyyttä, jonka katsotaan olevan lähinnä sähköisen median lisääntyneen käytön seurausta. Verkkojulkaisuista monet edustavat populistista vastamediaa, joilla on matala julkaisukynnys ja joissa esiintyvät räväkät ja pidäkkeettömät mielipiteet saavat helposti yleisöä puolelleen ja herättävät kiihkeää ja usein myös asiattomuuksiin menevää keskustelua. Lähestyin tutkielmassani aihepiiriä José Pedro Zúqueten eurooppalaista oikeistopopulistista identitaarista liikettä käsittelevän tutkimuksen avulla. Käytin myös hänen uskonnollista populismia kahtena ulottuvuutena tutkivaa artikkelia lähteenäni. Tarkastelin identitaarisen liikkeen ideologian yhteneväisyyksiä suomalaisen koti, uskonto ja isänmaa triangelin kanssa ja etsin vastauksia kysymykseen, mistä maahanmuuttovastaisuus johtuu ja miksi mennyttä aikaa kaivataan niin kovasti, että se on meilläkin kulminoitunut vaatimukseen ”Suomi Takaisin”. Tarkastelin tutkimuksessani myös Juha Ahvion Oikea Mediassa julkaistuja blogeja ja etsin niistä sekä oikeistopopulistisia että uskonnollisen populismin piirteitä

Asunnottomuus on samanaikaisesti historiallinen ja ajankohtainen ilmiö, joka kytkeytyy yhteiskunnan rakenteisiin, eriarvoisuuteen sekä yksilön valintoihin. Tämän tutkielman teemana on helsinkiläisten nuorten asunnottomuus ja tutkimuksen tavoitteena on luoda kuvaus nuorten asunnottomuuden lähtökohdista ja hyvinvoinnista kolmannen sektorin näkökulmasta tarkasteltuna. Tutkielma on laadullinen tutkimus, jonka aineistona on kahden Sininauhasäätiöllä työskentelevän ammattilaisen strukturoidut etähaastattelut. Haastatteluista ensimmäinen toteutettiin sähköpostihaastatteluna ja toinen Teams-kokouksena. Molemmat haastattelut on analysoitu käyttäen sisällönanalyysia. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä on toiminut Erik Allardtin teoria hyvinvoinnin ulottuvuuksista. Tutkimuskysymykseni aineistolle ovat seuraavat: 1) Millaisia ovat nuorten asunnottomuuspolut työntekijöiden näkemysten mukaan ja millaisena he näkevät asunnottomien nuorten hyvinvoinnin ja hyvinvoinnin aukot? 2) Millainen on työntekijöiden mielestä kolmannen sektorin toimijoiden rooli nuorten asunnottomuuden ehkäisemisessä ja nuorten hyvinvoinnin tukemisessa? Tulosten perusteella nuorten asunnottomuuspolut ovat moninaisia, ylisukupolvisia ja syyt asunnottomuuteen voidaan jakaa rakenteellisiin ja yksilöstä johtuviin. Nuorten tämänhetkinen hyvinvointi on hyvin vaihtelevaa ja COVID-19-pandemia on viime vuosina vaikuttanut nuorten asunnottomien fyysiseen ja psyykkiseen hyvinvointiin. Tuloksissa korostui kolmannen sektorin toimijoiden erityinen rooli asunnottomien auttamisessa, ja erityisesti Sininauhasäätiön Nuoli-projekti esiintyi tuloksissa merkittävänä nuorten auttajana. Nuorten hyvinvoinnista on löydettävissä moniulotteisuutta Allardtin teorian mukaisesti. Tämä on havaittavissa esimerkiksi nuorten sosiaalisten suhteiden kaipuussa ja toiveajattelussa.

Dominioteologialla tarkoitetaan Yhdysvalloissa syntynyttä kalvinistisen kristinuskon muotoa ja siitä lähtenyttä liikettä, jonka tärkein vaikuttaja oli Rousas John Rushdoony. Armenialaistaustainen Rushdoony vaikutti ensin presbyteerikirkossa pastorina, mutta omistautui 1960-luvulta lähtien yksinomaan kirjoittamiselle ja kiertävän puhujan uralle. Työskentely lähetyssaarnaajana syrjäisessä intiaanireservaatissa oli saanut Rushdoonyn suhtautumaan epäilevästi julkisen valtiovallan mahdollisuuksiin auttaa ihmisiä yksilöinä, ja hän alkoi muotoilla kalvinistista poliittista teologiaa, jonka pohjana oli usko Vanhan testamentin lakisäädösten pätevyyteen myös nykykristittyjen elämässä. Hän kutsui itse ajatteluaan nimellä kristillinen rekonstruktionismi, mutta julkisuudessa se opittiin tuntemaan nimellä dominioteologia tai dominionismi. Rushdoonyn tärkeimmät teologiset oppi-isät olivat alankomaalaiset kalvinistit Abraham Kuyper ja Cornelius Van Til. Kuyperilta hän omaksui alueitsenäisyytenä tunnetun ajatuksen, jossa kaikki yhteiskunnan instituutiot ovat Jumalan tehtäviinsä ordinoimia ja siten samanarvoisia. Tältä pohjalta hän vastusti valtion alueen ylivaltaa suhteessa muihin alueisiin. Van Tililtä hän sai filosofiset perustelut poliittiselle ajattelulleen. Presuppositionalismina tunnetun filosofian mukaan Jumalan, ei ihmisen, on oltava kaiken päättelyn lähtökohta eikä yksikään tästä oletuksesta poikkeava filosofia kykene selittämään maailmankaikkeuden toimintoja tyydyttävästi. Rushdoonylla näihin yhdistyi postmillenialistinen historiakäsitys, jonka mukaan kristittyjen on omilla ponnisteluillaan saatettava Jumalan valtakunta maan päälle ennen Kristuksen toista tulemista. Tutkielmassa pyrin avaamaan Rushdoonyn ajatuksia hänen kirjansa Salvation and Godly Rule pohjalta ja havainnoimaan, miten Kuyperin ja Van Tilin ajattelu tulee hänellä esiin. Vertailemalla Rushdoonya ja valtavirtaisempaa teologia Stanley Hauerwasia pyrin näyttämään, että Rushdoonylle olennainen arvoliberaalin yhteiskunnan kritiikki on mahdollista myös vähemmän dogmaattisessa teologiassa. Kuvaamalla Rushdoonyn paikkaa Yhdysvaltain kristillisen oikeiston vaiheissa pyrin alleviivaamaan eroa Rushdoonyn tarkoitusperien ja seuranneen dominioteologian yhteiskunnallisen vaikutuksen välillä. Tutkielmassa selvisi, että Rushdoonyn tärkeimpiä painotuksia Vanhan testamentin lain noudattamisesta ja yhteiskunnallisten instituutioiden jakamisesta jumalallisesti ordinoituihin alueisiin ei omaksuttu Yhdysvaltain konservatiivikristittyjen poliittisiin ohjelmiin sellaisinaan. Hänen julkikuvaansa vaikutti negatiivisesti media, joka kiinnitti paljon huomiota Rushdoonyn lausuntoihin kuolemanrangaistuksesta. Sen sijaan kotiopetusliikkeessä hän oli pidetty hahmo, jopa siinä määrin, että liike sai ensi kertaa nostetta juuri hänen vuosikymmeniä jatkamansa taustatyön ansiosta.

Koronakriisin puhjettua hämmennys, sairauden pelko ja poikkeusolot asettivat suomalaiset jaettuun, vaikeaan tilanteeseen. Poikkeustilan vaikutukset eivät jakautuneet tasaisesti suomalaisten kesken, vaan haavoittuvimmassa asemassa olevat henkilöt kärsivät tilanteessa eniten. Tähän ajanjaksoon liittyi paljon avuntarvetta ja auttamishalua yksilötasolla sekä yhteiskunnan eri sektoreilla. Tutkielmassa tarkastellaan suomalaisten auttamiskäyttäytymistä koronakriisin ensimmäisen aallon aikana keväällä 2020. Tutkimusongelma on, miten suomalaiset aktivoituivat auttamaan koronakriisin aikana. Tutkimuksen aineistona käytettiin osana kansainvälistä tutkimusprojektia kerättyä aineistoa. Aineisto on tilastollisesti edustava otos yli 15-vuotiaista mannersuomalaisista. Aineistoa käsiteltiin määrällisin menetelmin SPSS-ohjelmalla etenkin ristiintaulukointia hyödyntäen. Tutkimuksen tulkinnallinen viitekehys on solidaarisuus ja altruismi. Tulokset ovat pääsääntöisesti linjassa aikaisemman tutkimuksen kanssa, jonka mukaan auttaminen oli sitä yleisempää, mitä läheisempi suhde on autettavan ja auttajan välillä. Kriisin aikana yleisin auttamisen muoto on tutun henkilön auttaminen. Ryhmän sisäinen solidaarisuus selittää tuttujen auttamisen suosiota, koska kukin yksilö kuuluu yleensä useampiin solidaarisiin ryhmiin samanaikaisesti. Ryhmän sisäiseen solidaarisuuteen vaikuttaa ryhmän normatiivinen perusta. Ryhmät voivat perustua toiminnallisuuteen, yhteenkuuluvaisuuden tunteeseen, erityissuhteelle, tai yhteisen tavoitteen saavuttamiselle. Tämä näkökulma kuvaa koronakriisiä osuvasti. Tavoitteelliseen auttamistoimintaan osallistuttiin joko virallisia tai epävirallisia kanavia pitkin. Rahallinen auttaminen oli yleisempää kuin organisoituun ja epäviralliseen toimintaan osallistuminen.