Browsing by Subject "1700-luku"

Tässä tutkielmassa käsittelen Carl Fredrik Mennanderin (1712–1786) kirjeenvaihtoa pojalleen Carl Fredrik Fredenheimille vuosina 1755–1764. Tarkastelen kirjeiden kautta, millaisia kasvatuksellisia arvoja ja näkökulmia isä pojalleen kirjeiden avulla välittää kristillisestä 1700-luvun säädynmukaisesta elämästä. Lisäksi tarkastelen sitä, millaisia koulutuksellisia tavoitteita isällä on pojalleen, ja millaisia vallankäytön elementtejä isän kirjeistä välittyy. Tutkielmani lähteinä ovat 36 kirjettä, jotka Mennander lähetti pojalleen virkamatkoiltaan pojan ollessa 7–16 vuoden ikäinen. Tarkastelen kirjeitä sisällönanalyysin kautta sekä temaattisesti. Jaan kirjeet kahteen eri teemaan, joista ensimmäisessä teemassa tarkastelen kasvatuksellisia asioita kristillisen elämän näkökulmasta, sisältäen tarkastelun perhesuhteisiin, elämän merkityksellisyyteen sekä jumalanpelkoon. Toisessa teemassa tarkastelen Mennanderin kasvatuksellisia ja koulutuksellisia tavoitteita säädynmukaisen elämän näkökulmasta. Toisessa teemassa tarkastelen lisäksi kirjeissä havaittavia vallankäytön elementtejä. Mennander oli yksi 1700-luvun valistuksen ja hyötyajan vaikuttajista: Tiedemies, akatemian professori ja Turun piispa sekä Uppsalan arkkipiispa. Hän oli hyötynäkökulmien kannattaja mutta uskollinen kirkonmies. Mennanderin kirjeiden kautta välittyivät hänen tärkeimmät kasvatukselliset arvonsa, joiden mukaan pojan tuli olla hyveellinen, ahkera ja vaatimaton. Kristillisen elämän lähtökohtana oli jumalanpelko, jossa oli kyse hurskaasta elämästä ja Jumalan kunnioittamisesta. Mennander halusi poikansa olevan myös vaatimaton, joka oli vastoin aikakauden kulutuskulttuuria ja säädynmukaista elämää pappissäädyn yläluokassa. Mennander ylisti Jumalaa kaikkialla luonnossa, ja hänen ajattelunsa mukaisesti Jumala yksin päättää siitä kaikesta, mitä elämässä tuli tapahtumaan. Hän painotti pojalleen myös maallisen elämän turhuutta ja lyhyyttä, jota siksi tuli osata arvostaa. Elämän suurimmat rikkaudet eivät olleet maan päällä, vaan odottivat vasta tuonpuoleisessa iankaikkisessa elämässä. Isän ohjeistukset ja neuvot kirjeissä olivat suoria, ja vallankäyttö kirjeissä oli hienovaraista ja kohteliasta. Aikakauden lapsen tuli olla käytökseltään nöyrä ja kuuliainen, sekä totella ja kunnioittaa vanhempiaan. Mennander korosti pojalleen sitä, miten hyvällä käytöksellä oli mahdollista tuottaa isälle iloa tai pidentää hänen elämäänsä. Hän korosti myös sitä, että miehen tuli aina ylläpitää suvun perintönä saamiaan velvollisuuksia ja kunniaa. Hän toivoi poikansa jatkavan suvun perinteen mukaisesti pappisuralla. Hän kuitenkin samaan aikaan määrätietoisesti kasvatti poikaansa hovivirkamieheksi. Mennander kannusti poikaansa opiskelemaan hyödyllisiä oppiaineita ja olemaan ahkera opinnoissaan. Isän tavoitteena oli kasvattaa pojastaan kunniallinen, sivistynyt ja hyväkäytöksinen kristitty mies, joka saavuttaisi merkittävän yhteiskunnallisen aseman. Mennanderin kasvatuksessa oli myös paradoksaalisuutta, sillä 1700-luvun yhteiskunnassa kuuluminen pappissäädyn yläluokkaan edellytti säädynmukaista elämäntapaa. Mennander kuitenkin halusi kasvattaa poikansa monessa suhteessa vaatimattomuuteen.

August Hermann Francke (1663–1727) oli saksalainen teologi, joka tuli tunnetuksi hallelaisen pietismin ja Hallen koulukaupungin (tai: Hallen laitosten) luojana. Koulukaupunki koostui useasta koulusta aina köyhien lasten opinahjosta orpokotiin ja aatelispoikien oppikouluun. Koulukaupungin arjen ja opetuksen kehittäminen oli Hallen yliopiston ja Saksan ensimmäisen opettajaseminaarin kehittämisen rinnalla Francken keskeisin elämäntyö. Hän oli syvästi uskonnollinen ja erittäin toimelias mies niittäen mainetta niin teologina kuin pedagogina. Hän jätti jälkeensä suuren määrän kirjallista aineistoa, kuten saarnakokoelmia, teologisia pohdintoja, pedagogisia kirjoituksia sekä runsaasti koulujensa oppilas- ja vuosiraportteja. Tutkimuksessa keskitytään Francken vuonna 1706 painettuna versiona julkaisemaan käytösoppaaseen Nützliche und nöthige Handleitung zu wohlanständigen Sitten (Hyödyllisiä ja tarpeellisia neuvoja säädylliseen käyttäytymiseen). Hän laati oppaan kuninkaallisen pedagogion (Königliches Pädagogium) kasvatuksen ja opetuksen tueksi. Koulu oli eräänlainen oppikoulu, joka valmisti aatelisperheiden ja ylemmän porvariston poikia yliopisto-opiskeluun sekä merkittäviin virkoihin ja asemiin Brandenburg-Preussin ruhtinaskunnassa, myöhemmin Preussin kuningaskunnassa. Tutkimuksen keskeinen tehtävä on tarkastella, millä tavoin käytösopas heijastaa ja edustaa Francken pietistisiä kasvatusperiaatteita. Francken perimmäiset tavoitteet, herättää lapsissa ja nuorissa aito usko sekä kasvattaa heidät nöyriksi, sivistyneiksi ja kohteliaiksi kristityiksi, kulkevat punaisena lankana koko käytösoppaan läpi. Kristillisistä hyveistä rakkauden kaksoiskäsky oli Franckelle yksi tärkeimpiä. Väsymättä hän opasti lapsia tämän käskyn mukaiseen elämään. Sivistynyt ja kohtelias käytös sekä sosiaalinen taitavuus merkitsivät hänelle kristillisen uskon ja rakkauden kaksoiskäskyn mukaista elämää. Francken käytösoppaasta nousevat näkyviin hänen vaatimansa ankara ulkoinen ja sisäinen kuri sekä jatkuva opiskeluun ja työntekoon kehottaminen. Huvituksille ja leikeille ei ollut hänen koulukaupungissaan tilaa. Lapset olivat koko ajan opettajien ja kasvattajien valvovien silmien alla. Franckella oli utopia paremmasta maanpäällisestä maailmasta, jonka hän uskoi toteutuvan vain ihmisten muuttumisen kautta. Tähän päämäärään hän tähtäsi kaikessa kasvatustoiminnassaan – kurin, kontrollin, uskon ja rakkauden ristipaineessa.