Browsing by Subject "1860-luku"

Nälkävuodet koettelivat Suomea 1866–1868. Niiden seurauksena kuoli 100 00–150 00 suomalaista enemmän kuin muuten olisi ollut oletettavaa. Nälkävuosien tuhovoimalla oli suuria eroja eri paikkakuntien välillä. Sotkamo oli yksi Suomen eniten kärsineistä kunnista. Viidesosa sotkamolaisista kuoli nälkävuosien aikana. Suurin syy Sotkamon korkeisiin kuolleisuuslukuihin oli täyteen ahdetut köyhäintalot, joiden epähygieenisissä oloissa tartuntataudit levisivät ihmisestä toiseen. Seurakunnan eripuraisuus, siirtyminen kunnallishallintoon ja keskeisten työntekijöiden kuolemat edesauttoivat väestökriisin etenemistä. Sotkamolaisten suhtautumisessa lähimmäisten hätään oli suuria eroja. Toiset auttoivat omien voimiensa äärirajoille asti, toiset pyrkivät saamaan siitä taloudellista hyötyä. Viljaa Sotkamossa oli myös nälkävuosien aikana. Vuonna 1865 annettiin asetus kunnallishallinnosta maalla. Sotkamo siirtyi kuntamuotoon ensimmäisten joukossa vuoden 1866 alussa. Samalla vaivaishoito siirtyi seurakunnalta kunnalle. Ajankohta oli huonoin mahdollinen köyhäinhoidon näkökulmasta. Sotkamossa koitui vastuun siirtymisestä myös ajankohtaan liittymättömiä ongelmia: Sotkamon ensimmäinen kunnallislautakunnan esimies kavalsi vaivaishoidon kassan ja päätyi sen jälkeen itsemurhaan. Sotkamon kirkkoherran Carl Ståhlbergin menehdyttyä helmikuussa 1867 Sotkamon kappalainen Gustaf Pettersson määrättiin hoitamaan kappalaisen virkansa ohella kirkkoherran virkaa uuden kirkkoherran saapumiseen asti. Uusi kirkkoherra valittiin samana vuonna, mutta virkaansa hän astui vasta keväällä 1869, minkä vuoksi Pettersson oli laajan seurakunnan ainoa pappi nälkävuosien tuhoisimman ajan. Synkimpänä kuolonvuotena 1868 jouduttiin yhden papin seurakunnassa siirtymään joukkohautauksiin vainajien suuren määrän vuoksi. Muihin kirkollisiin toimituksiin nälkävuodet eivät merkittävästi vaikuttaneet. Syntyvyys ja avioituminen eivät laskeneet nälkävuosien aikana missään vaiheessa huomattavan alas. Vuonna 1869 sekä syntyvyys että kuolleisuus olivat alhaisella tasolla, mutta avioituneiden määrä oli ennätyksellisen suuri. Nälkävuodet muuttivat väestön ikärakennetta, koska kuolema kohtasi pieniä lapsia ja vanhuksia useammin kuin työikäisiä. Sotkamon taloudellisen toipumisen kannalta väestörakenne oli vuoden 1869 lopulla optimaalinen. Työikäisiä oli paljon ja huollettavia vähän.