Browsing by Subject "Avicenna"

Islamin eräs keskeisimpiä teologisia oppeja on tawhid: On olemassa vain yksi Jumala, ja Hän on kaikkien olentojen lopullinen perusta. Tästä syystä Jumalan ykseyden kieltäminen tai jonkin muun asettaminen Jumalan rinnalle ovat syntejä, joita Jumala ei koskaan anna anteeksi. Tawhidin puolustaminen on ollut yleinen tehtävä muslimifilosofeille ja teologeille islamin syntymästä lähtien. Avicennasta lähtien yleistyi kuvailla Jumalaa Välttämättömänä olentona ja johtaa muut jumalalliset ominaisuudet Jumalan välttämättömästä olemassaolosta. Tämä tarkoittaa, että Avicennalla on selvä käsitteellinen ero Jumalan välttämättömän olemassaolon ja sen seuraamusten välillä. Ei siis pitäisi olla yllättävää, että distinktioiden olemassaolon kieltävä näkemys ei ole hyväksyttävä muslimifilosofille - kuten Avicennalle - koska se kyseenalaistaisi Jumalan ainutlaatuisuuden. Kirjassaan the Parmenidean Ascent, Michael Della Rocca tulkitsee Parmenidesta tavalla, joka hylkää kaikkien distinktioiden olemassaolon. Käyttämällä riittävän syyn periaatetta ja kieltämällä ei-olemassaolon todellisuuden, Della Rocca muotoilee argumentin absoluuttiselle monismille, joka on filosofinen näkemys, joka hylkää metafyysisen realismin hylkäämällä kaikki distinktiot. Tämä on merkittävä haaste kaikille, jotka hyväksyvät Jumalan erillisenä olentona kaikista muista olennoista ja erityisesti Avicennalle, joka hyväksyy riittävän syyn periaatteen ja hylkää ei-olemassaolon epätodellisena. Aion ratkaista Parmenideen haasteen Avicennan metafysiikalle - tai mille tahansa metafyysiselle järjestelmälle, joka hyväksyy riittävän syyn periaatteen ja hylkää ei-olemassaolon todellisuuden - kolmen tekijän avulla. Ensimmäinen on Della Roccan absoluuttisen monismin itsensä kumoava luonne. Toiseksi Avicennan implisiittinen ja tahaton sitoutuminen ei-olemassaoloon. Ja kolmanneksi se tosiasia, että Avicenna voi välttää loputtoman regression ongelman, perustamalla selitysten ketjut olemusten itseidentiteetin välttämättömyyteen. Johtopäätökseni on, että absoluuttista monismia ei voida perustellusti hyväksyä, ja Avicennalla on implisiittisiä ja eksplisiittisiä elementtejä metafyysisessä järjestelmässään, jotka voivat oikeuttaa täysin erilaisen johtopäätöksen - maailmassa on moninaisuutta - verrattuna absoluuttisen monismiin - maailmassa ei ole moninaisuutta.