Browsing by Subject "David Friedrich Strauss"

Tämän tutkielman tehtävänä on selvittää Søren Kierkegaardin (1813–1855) kirjallisen pseudonyymin, Johannes Climacuksen, käsitys uskon ja historian suhteesta teoksessa Philosophiske Smuler eller En Smule Philosophi (1844), ”Filosofisia muruja tai Murunen filosofiaa”. Tutkimusmenetelmänä on systemaattinen analyysi. Climacuksen käsitystä tarkastellaan erityisesti suhteessa David Friedrich Straussin (1808–1874) tunnetuksi tekemään erotteluun myyttisen uskon todellisuuden ja historiallisten tosiasioiden välillä. Tämän lisäksi huomiota kiinnitetään myös laajemmin teoksessa esiin nousevaan keskusteluun uskonnollisen uskon ja tieteellisen historiantutkimuksen välisestä suhteesta. Tutkimuksen päälähteenä on teos Philosophiske Smuler eller En Smule Philosophi. Muina lähteinä käytetään toista pseudonymi Climacuksen nimellä julkaistua teosta Afsluttende uvidenskabelig Efterskrift til de philosophiske Smuler (1846) sekä vuosien 1842–1843 aikana kirjoitettua mutta Kierkegaardin elinaikana julkaisemattomaksi jäänyttä teosta Johannes Climacus eller De Omnibus dubitandum est. Lisäksi joissain tapauksissa viitataan myös muihin Kierkegaardin julkaisuihin ja kirjoituksiin. Taustaluvussa selvitetään Straussin asemaa Filosofisten murujen kirjoituskontekstissa. Saksalaisen Straussin esittämät radikaalit näkemykset aiheuttivat kuohuntaa Tanskassa asti. Myös Kierkegaard oli hankkinut keskeisiä osia tämän tuotannosta käännöksinä, ja ilmeisesti hän sai sysäyksen Filosofisten murujen lähtökohdalle juuri Straussin tekstin äärellä. Tanskalainen H.L. Martensen piti Straussin näkemyksiä vakavana uhkana kristinuskolle, ja osittain muotoilikin omia näkemyksiään vastauksena tähän uhkaan. Kierkegaard oli hyvin kriittinen Martensenin ratkaisuyritystä kohtaan. Climacus osoittaa kritiikkiä paitsi Martensenia, myös Straussin taustalla vaikuttanutta spinozalaista ajattelua kohtaan. Climacuksen voidaankin nähdä lähestyvän Straussia kahdesta eri suunnasta Filosofisissa muruissa: toisaalta arvioimalla tämän näkemysten lähtökohtia, toisaalta arvioimalla sitä kritiikkiä, jota Straussia kohtaan oli esitetty. Strauss löytyy Spinozan ja Martensenin välistä. Kolmannessa luvussa selvitetään Climacuksen käsitystä historian luonteesta, toisaalta suhteessa Martensenin esittämiin näkemyksiin, toisaalta suhteessa Straussin spinozalaiseen lähtökohtaan. Keskeiseksi argumentiksi osoittautuu David Humen (1711–1776) esittämää kausaalisuhteen kritiikkiä muistuttava näkemys. Climacuksen mukaan historiaa ei voida tavoittaa idealistisella vaan ainoastaan empiirisellä lähestymistavalla. Humelaiseen tapaan Climacus esittää, että historialliseen tapahtumiseen liittyvää syyn ja vaikutuksen suhdetta ei tavoiteta välttämättömänä vaan mahdollisena suhteena. Siten historia ei ole absoluuttisen varman tiedon kohde vaan todennäköisyytenä arvioitavan uskomuksen kohde, uskon kohde yleisessä merkityksessä. Neljännessä luvussa käsitellään Climacuksen suhtautumista ihmisen kykyyn saavuttaa ikuinen Jumala uskonsa kohteeksi. Tällainen ei Climacuksen mukaan ole ihmiselle mahdollista. Vastakkaiset käsitykset ovat olleet seurausta filosofian ja kristinuskon virheellisestä sekoittamisesta tai sitten pakanuuteen kuuluvasta mielikuvituksen ja aistihavaintojen mielivaltaisesta yhdistelemisestä. Viidennessä luvussa käsitellään Climacuksen keskustelua kristinuskon historiallisesta lähtökohdasta. Climacus esittää runon, jonka mukaan ikuinen Jumala on ylittänyt ikuisen ja historiallisen välisen rajan, ja siten yhteyttä ikuiseen Jumalaan ei saada muodostamalla yhteys ikuiseen totuuteen vaan historialliseen tosiseikkaan, siihen paradoksiin, että Jumala on elänyt yksittäisenä ihmisenä historiassa. Climacus kritisoi sekä Straussin että Martensenin tapaa ymmärtää paradoksi vertauskuvallisesti, jolloin he kadottavat sen todellisen historiallisuuden. Kuudennessa luvussa selvitetään Climacuksen käsitystä empiirisellä alueella tehtävän historiantutkimuksen ja inkarnaation suhteesta. Climacus kritisoi Straussin spinozalaista otetta, jossa historiallisuuden kriteereitä määritellään deduktiivisella varmuudella – ja absoluuttisesti kielletään inkarnaation mahdollisuus. Climacuksen mukaan inkarnaatio sen sijaan on äärimmäisen epätodennäköinen historiallinen tapahtuma, ja sellaisena siihen uskotaan – vastoin todennäköisyyttä ja Jumalalta saadun edellytyksen perusteella. Mahdollisuus historiallisen todennäköisyyden arvioimiseen jää kuitenkin koettelemaan uskoa – ja juuri tämä epäilyn mahdollisuus sitoo uskon tiukasti historialliseen todellisuuteen. Sekä Strauss että Martensen olivat tahtoneet pelastaa kristinuskon turvaan epäilyksiltä, vaikkakin hyvin erilaisilla keinoilla. Strauss oli irrottanut uskon kokonaan historiasta ja liittänyt varmoihin ikuisiin totuuksiin, Martensen sen sijaan oli pitänyt historiallisen inkarnaation tapahtumista välttämättömänä. Molemmissa tapauksissa ajatus metafyysisestä välttämättömyydestä turmeli käsityksen inkarnaation konkreettisesta, partikulaarisesta historiallisesta luonteesta – ja turmeli samalla myös uskon.