Browsing by Subject "Eksegetiikka"

Tarkastelen tässä pro gradu -tutkielmassa Hesekielin kirjan jakeiden 13:17–23 sisältämään kuvaukseen mahdollisesti vaikuttaneita uskonnollisia ilmiöitä. Nämä jakeet sisältävät pelkästään naisista koostuvalle ryhmälle suunnatun tuomion, jossa kiintoisasti viitataan sekä profetiaan että erikoisilla välineillä tapahtuvaan sielujen pyydystämiseen. Tästä syystä jakeita koskeva tutkimus on jakaantunut useampaan eri suuntaan. Osa tutkijoista on katsonut, että jakeiden takaa on mahdollista löytää ryhmä, joka olisi harjoittanut esimerkiksi noituutta, parantamista tai kuolleiden henkien kautta tapahtuvaa divinaatiota eli nekromantiaa. Toisaalta osa tutkijoista on tuonut esille, että jakeet peittävät poleemisella kuvauksellaan ryhmän todellista toimintaa, mikä estää tuomion kohteena olleen ryhmän löytämisen. Tutkielma pyrkii selvittämään, mikä olisi todennäköisin ja parhaiten perusteltavissa ratkaisu kuvauksen erikoisilta vaikuttaville piirteille. Metodologisesti pro gradu -tutkielmaa voidaan pitää uskonnonhistoriallisena tutkimuksena, jossa kiinnitetään huomiota vertailevaan menetelmään ja tekstien mahdolliseen ideologisuuteen. Olennaista tutkielmassa on erilaisten Vanhan testamentin ja muinaisen Lähi-idän uskonnollisten ilmiöiden tarkastelu. Tämän lisäksi tarkastelen Hesekielin kirjaa yleisesti tutkimuskysymyksen kannalta keskeisistä näkökulmista. Tutkielman kolmannessa luvussa käsittelen jakeiden 13:17–23 rakennetta ja sanastoa. Jakeet ovat analyysin perusteella hyvin monitulkintaiset. Toisaalta niissä käytetään naisryhmästä profetiaan mahdollisesti viittaavaa verbiä mutta myös pyydystämiseen liittyvää kuvastoa. Pyydystämisessä käytetyt välineet jäävät jakeiden perusteella moniselitteisiksi. Tulkinnanvaraista on myös se, pyydystävätkö naiset vertauskuvallisesti ihmisiä vai heidän sielujaan. Moniselitteisyys luonnollisesti johtaa erilaisiin painotuksiin, mikä näkyy lukuisissa jakeita käsittelevissä tutkimuksissa. Analyysi ja taustoitus toimivat pohjana eri tutkimuksissa tehtyjen ratkaisujen arvioinnille. Taustoituksen ja analyysin valossa tehty eri tutkimuksien arviointi mielestäni osoittaa, että jakeiden tuomion kieli selittyy parhaiten sillä, että kirjoittaja on hyödyntänyt käsityksiä vaarallisista naisista tai noidista. Sen sijaan jakeiden kuvaus ei suoraan vaikuta vastaavan kuvaa, joka esimerkiksi parantamisesta tai nekromantiasta on eri lähteiden perusteella mahdollista saada. Näin ollen naisista voidaan kohtalaisella varmuudella sanoa ainoastaan, että he olivat naispuolisia divinaation harjoittajia, jotka eivät sopineet kirjoittajan tavoittelemaan uskonnolliseen järjestykseen.

Tarkastelen tässä tutkielmassa Ensimmäisen korinttilaiskirjeen jakeita 2:6–8 niiden sosiaalihistoriallisessa kontekstissa. Jakeiden ytimessä on ajatus, että kukaan tämän ajan päämiehistä ei ole tuntenut Jumalan viisautta. Jos tämän ajan päämiehet olisivat tunteneet Jumalan viisauden, niin he eivät olisi surmanneet kunnian Herraa. Kyseisten jakeiden ymmärtämisen kannalta on keskeistä, kuinka ilmaisut ”tämän ajan päämiehet” (οἱ ἄρχοντες τοῦ αἰῶνος τούτου), ”tämän ajan viisaus” (σοφία τοῦ αἰῶνος τούτου) ja ”Jumalan viisaus” (θεοῦ σοφία) tulkitaan. Selvitän tutkielmassa, mitä Paavali tarkoittaa kirjoittaessaan toisaalta viisaudesta ja toisaalta tämän ajan päämiehistä kunnian Herran surmaajina. Tutkimuskysymykseni on, miksi Paavali liittää tämän ajan päämiehet ja heidän viisautensa Kristuksen surmaamiseen. Tarkastelen tutkimuskysymystä selvittämällä, miten Paavalin mainintoja tämän ajan päämiehistä ja viisaudesta on tulkittu. Toiseksi selvitän, millä tavoin tämän ajan päämiehet ja tämän ajan viisaus liittyvät toisiinsa. Jo kirkkoisät tulkitsivat Paavalin ilmaisun ”tämän ajan päämiehet” eri tavalla. Ignatioksen ja Origeneen mukaan tämän ajan päämiehet tarkoittavat demonisia voimia. Toisaalta Tertullianuksen mukaan ne tarkoittavat konkreettisia hallitsijoita, Pilatusta ja Herodesta. Modernissa tutkimushistoriassa ilmaisua ”tämän ajan päämiehet” on tulkittu vastaavalla tavalla. Lisäksi modernissa tutkimushistoriassa ilmaisun on tulkittu tarkoittavan kansojen vartijaenkeleitä ja sosiopoliittisia voimia. Sosiopoliittiset voimat -tulkintatavan mukaan eroa yliluonnollisten ja maallisten tapahtumien välillä ei voida tehdä antiikin maailmankuvan perusteella, kun mietitään Kristuksen surmaajia. Olen jakanut tutkimuksen viisausterminologiasta gnostilaiseen, hellenistijuutalaiseen, sosiaalihistorialliseen ja stoalaiseen näkemykseen. UT:n passiokertomusten yksi päätrendi on korostaa juutalaisten vastuuta Kristuksen surmaamisessa. Jakeita 1. Kor. 2:6–8 ei voida kuitenkaan perustellusti tulkita juutalaisvastaisesti, vaikka Paavali toisaalla (1. Tess. 2:15) syyttääkin juutalaisia Jeesuksen surmaamisesta. Vaikka jakeita 1. Kor. 2:6–8 voidaan tulkita myös keisarikulttia vastustavasta näkökulmasta, niin Paavalin tarkoitus ei ollut vastustaa Rooman yhteiskuntajärjestystä. Jakeiden 1. Kor. 2:6–8 eksegeettisen analyysin linkittäminen aiempaan tutkimukseen ja Korintin sosiaalihistoriallisen kontekstiin osoittaa ensinnäkin, että Ensimmäisen korinttilaiskirjeen viisausterminologiaa ei voida kategorisoida tiukasti retoriikkaan, gnostilaisuuteen tai johonkin filosofiaan. Toiseksi, kun Paavali linkitti tämän ajan viisauden ja tämän ajan päämiehet toisiinsa ja Kristuksen surmaamiseen, hän halusi tuoda vahvan kriittisen ja retorisesti voimakkaan viestin Korintin varhaiskristittyjen vahvojen ryhmälle. Paavali viittasi sanalla ”päämiehet” selkeästi Korintin eliittiin. Paavali halusi varoittaa kirjeellään Korintin varhaiskristillisen yhteisön vahvojen ryhmää, jonka arvojärjestelmä oli samanlaista kuin Korintin eliitin, että sanomaan Kristuksesta ei saanut sekoittaa keisarikulttia. Paavalin tuoman Kristus-sanoman arvojärjestelmä oli erilainen verrattuna kreikkalais-roomalaisen Korintin arvojärjestelmään.