Browsing by Subject "Grudem, Wayne"

Tämän tutkielman aiheena on persoonallinen paha Augustinuksesta 1900-luvulle. Tutkimuskysymyksiä ovat: miten paholainen on syntynyt, mikä on paholaisen ja Jumalan välinen suhde sekä miten paholainen toimii tai vaikuttaa tämänpuoleisessa todellisuudessa?. Tutkielman päälähteinä ovat kirkkoisä Augustinuksen De civitate dei sekä Genensiskommentaari, Tuomas Akvinolaisen Summa theologiaen kvestiot Ia 49–63, IaIIae 80, IIaIIae 165 sekä IIIa 49 , Martti Lutherin Genesiskommentaari sekä yhdysvaltalaisen evankelikaaliteologi Wayne Grudemin Systematic Theology. Tutkielma jakautuu johdannon ja loppupäätelmien lisäksi neljään päälukuun. Johdannossa esitellään tutkimuskysymykset sekä lähdekirjallisuus. Näiden lisäksi esitellään myös paholaista koskevia näkemyksiä Raamatussa, kristillisessä dogmatiikassa ja keskiajan maailmankuvassa. Ensimmäisessä pääluvussa tarkastellaan Augustinuksen paholaista koskevia käsityksiä. Hänen mukaansa paha ei ole tosiolevaista. Siksipä ei ole mahdollista, että olisi olemassa Jumalan veroinen pahan prinsiippi. Augustinuksen mukaan paholainen oli ensimmäinen langennut olento, se lankesi omasta vapaasta tahdostaan. Paholainen luotiin alkujaan korkea-arvoiseksi enkeliksi. Paholaisen synti oli ahneus, joka johtui tyytymättömyydestä omaan asemaan taivaallisessa hierarkiassa. Paholainen voi houkutella ihmistä tekemään syntiä, mutta paholainen ei voi vaikuttaa ihmisen vapaaseen tahtoon. Toisessa pääluvussa tarkastellaan Tuomas Akvinolaisen käsitystä paholaisesta. Hänen mukaansa paha on hyvän puutetta. Paha siis on väärällä tavalla toteutettua hyvää. Augustinuksen käsitystä seuraten myös Tuomaan mukaan paholainen oli ensimmäinen langennut olento ja syynä sen lankeamiseen oli ylpeys. Tuomaan mukaan paholainen on Jumalan luoma enkeli, joka lankesi heti luomisen ensihetkillä, omasta vapaasta tahdostaan. Myös Tuomaan mukaan paholaisella ei ole valtaa ihmisen vapaaseen tahtoon, vaan paholaisen rooli synnin syntymisessä on nimenomaan houkuttelijan rooli. Kolmannessa pääluvussa tarkastellaan reformaattori Martti Lutherin paholaista koskevia käsityksiä. Lutherille paholainen oli jatkuvasti läsnäoleva uhka ihmisille. Paholainen vaikutti oikeastaan kaikessa ja se oli Lutherin mukaan pesiytynyt myös kirkkoon, paavin hahmossa. Lutherin paholainen oli varsin fyysinen toimija, joka saattoi aiheuttaa ihmiselle esimerkiksi ruumiillisia vaivoja, kuten ummetusta ja raivotiloja. Luther näki, että paavi oli antikristus ja näin ollen katolinen kirkko oli itseasiassa paholaisen hallussa. Erityisesti tähän näkemykseen vaikuttivat Lutherin näkemykset anekaupasta, paavin asemasta ja pelastusopista. Lutherin mukaan paholaista vastaan oli mahdollista taistella hengellisin asein, kuten rukouksen ja sakramenttien keinoin. Neljännessä pääluvussa tarkastellaan modernimpia näkemyksiä paholaisesta. Muutokset maailmankuvassa ja lisääntynyt tieto esimerkiksi mikrobiologian alalla ovat tehneet osaltaan paholaista tarpeettomaksi, sillä sitä ei enää tarvita selittämään sairauksia tai luonnonmullistuksia. Yhdysvaltalaisen evankelikaaliteologi Wayne Grudemin mukaan Raamatullisella teologialla on kuitenkin edelleenkin osa maailmassa. Grudemin mukaan luonnontieteet tarjoavat keinoja Raamatun parempaan ymmärtämiseen, mutta tieteen ollessa Raamatun sanaa vastaan, on Raamattu asetettava etusijalle. Näin myös paholaista koskevissa kysymyksissä. Grudem liittyy näkemyksellään samaan perinteeseen kuin edellä tutkitut ajattelijat.