Browsing by Subject "Neuvostoliitto"
Now showing items 1-6 of 6
-
(2022)Tiivistelmä: Tutkimukseni on historiatieteellinen selvitys kylmän sodan aikana vaikuttaneen bulgarialaisen pastorin Haralan Popoffin vaikutushistoriasta Suomessa 1966−1981. Teen kirjahistoriallista tutkimusta, ja lisäksi tutkin Popoffin käyntien vaikutusta Suomessa. Kirjojen kohdalla tutkimusmenetelmäni on aineistolähtei-nen sisältöanalyysi Bulgarian uskonnollisen tilanteen, kylmän sodan sekä Itä-Euroopan kirkkopoliittisen tilanteen kontekstissa. Ensimmäinen Popoffin kirja julkaistiin Suomessa 1966 ja toinen vuonna 1970. Analysoin hänen teostensa vaikutusta Suomen kirkkopoliittisessa kontekstissa kirjojen julkaisuvuosien 1966−1970 välisellä ajanjaksolla. Tutkin kirjojen vaikutusta myös vuoden 1970 jälkeen. Kartoitan Popoffin käyntien aikaansaamaa vaikutusta Suomessa haastattelujen ja kirjallisuuden sekä lehtiaineiston perusteella. Kirjojen ja käyntien vaikutusta ei voi täysin irrottaa toisistaan, sillä niillä on myös todennettavissa olevaa yhteisvaikutusta. Kansanlähetyksen oma lehti Uusi Tie on päälähteitäni, kun selvitän Popoffin käyntejä Suomessa vuosina 1966, 1967, 1972, 1975 ja 1981. Hänen käyntinsä ja puheensa saivat erityisesti kirkon sisällä toimivan Kansanlähetyksen piirissä sekä muissa herätyskristillisissä piireissä toimivien henkilöiden parissa halun auttaa rautaesiripun takaisten maiden uskovia ja maanalaisia seurakuntia saamaan Raamattuja ja hengellistä kirjallisuutta omalla kielellään. Käsittelen Popoffin kirjoittamia kirjoja Olin kommunistien vanki. 13 vuotta vankilassa Stalinin aikaan ja Kristuksen tähden. Evankelisen papin kärsimystie Bulgarian uskonvainoissa. Etenen pääosin kronologisesti sisällönanalyysin avulla. Osittain käsittelen teoksia myös temaattisesti, kun vertailen niitä toisiinsa, ja kun peilaan teosten antamaa kuvaa Bulgarian uskontopolitiikasta tutkimuskirjallisuudesta löytyneisiin tietoihin ja haastattelemieni henkilöiden kertomuksiin. Tutkimuksen perusteella on nähtävissä, että kylmän sodan aikaisissa rautaesiripun maissa ja Neuvostoliitossa harjoitettiin uskontopolitiikkaa, jonka nojalla pyrittiin rajoittamaan kansalaisten uskonnon- ja omantunnon vapautta sekä sananvapautta, jotka kuuluvat länsimaisiin perusoikeuksiin. Tutkimus tuo ilmi, että tällainen yhden ideologian ”totuus”, kuten tämän tutkimuksen kohdalla kommunismi, johti terroriin ja kansalaisten pakottamiseen samaan muottiin rautaesiripun takaisissa maissa. Tutkimuksesta on nähtävissä, että nämä rautaesiripun takaiset maat ja Neuvostoliitto syyllistyivät monenlaisiin ihmisoikeusrikkomuksiin ja kristittyjen vainoihin, kun näitä kansalaisten perusoikeuksia rajoitettiin monilla tavoin tai joissakin tapauksissa jopa evättiin kokonaan. Nyt kun arkiston ovet ovat avautuneet Bulgariassa, niin olisi hyvä, jos Benjamin Peevin teos Haralan i Ladin Popovi i ”Slavjanskata religioszna misija” suomennettaisiin, koska Bulgarian uskontotilannetta on tutkittu vähän verrattuna Baltian maihin, Itäiseen Saksaan, Unkariin, Romaniaan, Puolaan tai muihin Euroopan maihin. Teemana voisi olla Bulgarian uskonnollisen elämän tutkiminen kylmän sodan aikana ja sen jälkeen. Bulgariassa on tällä hetkellä myös jonkin verran luterilaisuutta ja vahvan ortodoksikirkon totaalinen yksinvalta on maassa heikentynyt.
-
(2018)Vuonna 1989 jo vuosikymmeniä kestänyt kylmä sota tuli päätökseensä, kun Neuvostoliiton etupiiriin kuuluneiden Itä-Euroopan valtioiden kommunistiset puolueet menettivät valtansa ja valtiot siirtyivät demokratiaan. Itä-Euroopan kommunismin romahtamisen on esitetty olevan monen tekijän summa. Yksi näistä tekijöistä on paavi Johannes Paavali II, joka pitkän virkakautensa aikana nousi merkittäväksi kansainväliseksi vaikuttajaksi. Tässä pro gradu -tutkielmassa selvitän, millaisena Johannes Paavali II:n vaikutus kommunismin romahtamiseen nähtiin länsimaisissa tiedotusvälineissä ja elämäkerroissa, ja miten näkemykset erosivat toisistaan. Lisäksi otan selvää, muuttuivatko nämä käsitykset kommunismin romahtamisen ja paavin kuoleman välisinä vuosina 1989–2005. Pääasiallisina lähteinäni käytän sekä sekulaareja että katolisia amerikkalaisia ja englantilaisia sanoma- ja aikakauslehtiä poliittisen murroksen vuosilta 1989–1990 sekä paavin kuoleman jälkeen huhtikuulta 2005. Vuoden 2005 osalta täydennän lähteitäni kahdella saksalaisella lehdellä. Lehdistön ohella toisen lähdekokonaisuuteni muodostavat neljä paavista 1990-luvun loppupuolella kirjoitettua elämäkertaa. Lähteitä vertaamalla pyrin muodostamaan näkemyksen siitä, millaisena Johannes Paavali II:n poliittinen toiminta kommunismin suhteen kuvattiin. Lähdeaineistossa oltiin lähes yksimielisiä siitä, että Johannes Paavali II vaikutti kommunismin romahtamiseen johtaneisiin tapahtumiin. Yksittäisten kirjoittajien välillä esiintyi kuitenkin pieniä painotuseroja sen suhteen, toteutuiko paavin vaikutus valtionjohtajien välisessä kirjeenvaihdossa ja tapaamisissa vai tämän kohtaamisissa kotimaansa Puolan kansalaisten kanssa. Lisäksi osassa lähteistä painotettiin Johannes Paavali II:n lämpimiä suhteita Itä-Euroopan valtionpäämiehiin, kun taas osassa pidettiin tärkeämpänä paavin oletettua yhteistyötä Yhdysvaltain kanssa. Paavin muistokirjoituksista kävi ilmi, että hänen virkakautensa myöhemmät tapahtumat ja kiistakysymykset veivät huomiota hänen 1980-luvun poliittiselta aktiivisuudeltaan. Tutkimukseni perusteella voidaan todeta, että vaikka paavin ei ajateltu kaataneen kommunismia yksin, hänen katsottiin tukeneen siihen johtaneita kehityskulkuja. Näin hän tuli käyttäneeksi omaa moraalista auktoriteettiaan itäeurooppalaisen kommunismin kaatamiseksi.
-
(2023)Tämä tutkielma tarkastelee vuonna 1985 Moskovassa järjestettyä voiton päivän paraatia rituaalina, jolla luotiin ja vahvistettiin poliittisia valtasuhteita. Tutkielmassa eritellään niitä rituaalisen toiminnan tapoja, joilla valtasuhteita pyrittiin luomaan erityisesti Neuvostoliiton ylimmän poliittisen johdon toimesta. Neuvostoliiton poliittinen ja ideologinen järjestelmä hahmotetaan tarkastelun kontekstissa poliittiseksi uskonnoksi, jota voidaan tutkia uskontotieteellisin ja rituaalitutkimuksen keinoin. Neuvostoliittoa ja neuvostoliittolaisia rituaaleja on tutkittu ensisijaisesti historiallisesta, yhteiskuntatieteellisestä ja sosiologisesta näkökulmasta. Tämä tutkielma pyrkii tuomaan uutta näkemystä näiden aiheiden ymmärtämiselle uskontotieteellisestä näkökulmasta. Voiton päivän paraatin perinteen tutkimuksessa on lisäksi aukko vuoden 1985 paraatin osalta, jota tämä tutkimus pyrkii paikkaamaan. Tässä tutkielmassa voiton päivän paraatia tutkitaan analyysikehikolla, joka perustuu Catherine Bellin konstruktiiviselle kriittiselle rituaalitutkimuksen näkökulmalle. Analyysikehikkoa käyttämällä voiton päivän paraati kehystetään rituaaliseksi tapahtumaksi, jonka toiminta muodostaa rituaalisen logiikan mukaisesti valtasuhteita. Tutkielmassa analysoitavaan aineistoon kuuluu kaksi Neuvostoliiton johtajan Mihail Gorbatšovin pitämää puhetta, Neuvostoliiton valtiollisen television tuottama lähetys paraatitapahtumasta sekä historioitsija Nina Tumarkinin omakohtaisiin kokemuksiin perustuva kertomus paraatitapahtumasta. Aineiston analyysin tulos on, että voiton päivän paraati täyttää rituaalisen tapahtuman tunnusmerkit ja on siten hedelmällinen kohde uskontotieteelliselle tarkastelulle. Paraatin kautta pyrittiin rakentamaan valtadiskurssia sosialistisen maailman yhtenäisyydestä ja läntisen, kapitalistisen maailman pahuudesta. Diskurssille keskeistä oli Neuvostoliiton kommunistisen puolueen johtajuuden merkityksen korostaminen yhtäältä sosialistisen maailman hyvinvoinnin turvaajana ja toisaalta länsimaisen imperialismin vastustajana. Kontrasti Neuvostoliiton kehnon tilanteen ja paraatissa esitellyn ideaalin välillä oli kuitenkin suuri, mikä nakersi diskurssin uskottavuutta. Jatkotutkimuksen kannalta Neuvostoliiton poliittisten tapahtumien kehystämistä rituaaleiksi ja tutkimista uskontotieteellisin keinoin voisi jatkaa. Esimerkiksi puoluekokoukset ja pioneeritoiminta ovat kiinnostavia tutkimuskohteita tästä näkökulmasta. Tässä tutkielmassa kävi myös ilmi, että rituaaleilla voi olla niiden järjestäjien valtatavoitteiden kannalta epätoivottuja tuloksia. Niin sanotusti epäonnistuneiden rituaalien vaikutusta näiden rituaalien järjestäjiin ja osallistujiin voisi tutkia tarkemmin.
-
(2022)Tutkielmassani tarkastelin Missio Leningrad -tapahtumaa, jonka suomalaiset toimijat ja paikalliset protestanttiset seurakunnat toteuttivat lokakuussa 1990 Neuvostoliitossa. Missio oli ensimmäinen avoin evankelioiva suurtapahtuma kommunistisen maan 70 vuoden historiassa. Tutkimuskysymyksilläni selvitin mitkä asiat ja ketkä ihmiset liittyivät kaupunkimission toteutumiseen, mikä oli Missio Leningrad 1990, miksi se järjestettiin ja millaiset tekijät mahdollistivat suomalaisille toimijoille suurkaupunkimission järjestämisen ateistisessa Neuvostoliitossa. Tarkastelin verkostojen merkitystä tapahtumajärjestelyissä ja viestinnän roolia kampanjatavoitteiden saavuttamisessa. Tutkin lisäksi millaisia jälkivaikutuksia evankeliointitapahtumalla oli. Selvitin myös Kansan Raamattuseuran taustaroolia missiojärjestelyissä. Tutkielmani tärkeimmät lähteet olivat missiojärjestelyissä mukana olleiden avainhenkilöiden haastattelut, missiosta kirjoitetut lehtiartikkelit, videotallenne Missio Leningradista ja evankelista Kalevi Lehtiseen liittyvät elämäkerralliset kirjat. Mukanaoloni missiojärjestelyissä Leningradissa edesauttoi kokonaisuuden tutkimisessa. Neuvostoliiton kommunistisen ajan näkökulmien tarkasteluun hyödynsin suomalaista tutkimuskirjallisuutta, samoin evankeliointityön, herätyskristillisyyden ja Kansan Raamattuseuran osuuden käsittelyyn. Mission laajan toimijaverkoston muotoutumista tutkin hyödyntäen Kai Erikssonin toimittaman Verkostot yhteiskunnassa -teoksen näkökulmia. Missio sai alkunsa yhden miehen näystä ja muodostui historialliseksi kymmeniä tuhansia ihmisiä tavoittaneeksi evankeliointitapahtumaksi. Neuvostoliiton uuden uskonnonvapauslain tultua voimaan 9.10.1990 mahdollistui Missio Leningradin järjestäminen, sen julkinen tiedottaminen, mainoskampanjointi ja missiokirjallisuuden vapaa jakaminen. Missio järjestettiin evankeliumin ja toivon sanoman viemiseksi Venäjälle, jossa oli vuosikymmenet julistettu ateistista propagandaa. Missiojärjestelyihin osallistui satoja suomalaisia ja venäläisiä ihmisiä. Näkyvimmän roolin sai mission evankelista Kalevi Lehtinen, joka kampanjoitiin tutuksi leningradilaisille massiivisen mainonnan avulla. Suomen pään missiokoordinaattorina toimi Markku Happonen ja Leningradissa työtä koordinoi Veli-Matti Männikkö yhdessä baptistipastori Pjotr Konovalchikin kanssa. Evankelioimistyö Neuvostoliitossa (ENL) - ja Campus Crusade for Christ -järjestöt toimivat yleisjärjestelyissä ja Kansan Raamattuseura osana toimijaverkostoa auttoi muun muassa kanavoimalla 1,5 miljoonan markan varojenkeruun Suomesta. Mainonnan avulla saavutettu julkisuus täytti tapahtumapaikkana toimineen Lenin-hallin. Kolmena päivänä missioon osallistui noin 66.000 ihmistä. Lisäksi Neuvostoliiton valtakunnalliseen televisioverkkoon 21.10.1990 lähetty missiokokous mahdollisti noin 70 miljoonalle katsojalle tapahtuman seuraamisen. Leningradin missiossa tuhannet ihmiset tekivät uskonratkaisun ja heitä ohjattiin paikallisiin seurakuntiin. Ihmisiä tuli kasteelle ja seurakunnat saivat toimintaansa uusia vapaaehtoisia erilaisiin tehtäviin, myös uusia seurakuntia perustettiin. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja toivoi Missio Leningradin vaikuttavan yleiseen moraalisen tason nousuun ja näki tämän mahdollistuvan kristillisyyden lisääntyessä Leningradissa. Missio antoi sysäyksen uskonnolliselle uudistumiselle, raunioituneita kirkkoja korjattiin ja kirkkorakennuksia palautettiin seurakunnille.
-
(2019)Tutkimukseni tavoitteena on selvittää, miten valitsemissani kahdessa kirkollisessa lehdessä, Sanassa ja Kotimaassa, kuvattiin suomalaista ja virolaista luterilaisuutta vuosina 1988–1991. Lisäksi tavoitteenani on selittää, miksi näiden lehtien luterilaisuuden kuvaukset erosivat toisistaan. Tutkimuksessani tarkastelen virolaisten uskonnollisuuden muutoksia ja sitä, ketkä pääsivät kertomaan virolaisten uskonnollisuudesta. Tarkastelen tutkimuksessani myös luterilaisen kirkon aseman muutoksia virolaisessa yhteiskunnassa. Neuvostoliiton uskontopolitiikan löyhentyminen vuodesta 1988 alkaen mahdollisti Viron luterilaiselle kirkolle aikaisempaa paremmat mahdollisuudet toimia ja vaikuttaa yhteiskunnassa. Samanaikaisesti Neuvosto-Virossa yhteiskunnan vapautuminen johti poliittiseen aktiivisuuteen virolaisten keskuudessa ja maan itsenäisyyden ajamiseen. Viron vapautumiskehitys johti osalla virolaisista haluun palata luterilaisen kirkon ja kristillisten arvojen äärelle. Kotimaa ja Sana kirjoittivat laajasti luterilaisen kirkon aseman muutoksista virolaisessa yhteiskunnassa ja siitä, miten virolaiset suhtautuivat luterilaiseen kirkkoon. Lehtien kirjoittelusta heijastuivat Suomen luterilaisen kirkon sisäiset muutokset ja julkisessa keskustelussa käydyt keskustelut kirkon tilasta. Näistä teemoista mainittakoon esimerkiksi maallistuminen, uskonnon privatisoituminen sekä valtion ja kirkon suhteet. Tutkimusajankohtana virolaiset osoittivat lisääntyvää kiinnostusta ja myötämielisyyttä Viron luterilaista kirkkoa kohtaan. Osa virolaisista etsi luterilaisesta kirkosta vahvistusta omalle kansalliselle identiteetilleen. Erityisesti Sana-lehden Viron uskonnollisuuden -kirjoittelussa verrattiin suomalaista ja virolaista luterilaisuutta toisiinsa, ja se tarkasteli kriittisesti Suomen luterilaista kirkkoa ja tapakristillisyyttä. Kotimaassa tunnistettiin Suomen luterilaisen kirkon haasteet, mutta virolaisten luterilaisuudesta kirjoitettaessa suomalaista ja virolaista luterilaisuutta ei asetettu vastakkain. Kotimaan ja Sanan edellä mainitut käsittelytavat ovat selitettävissä niiden omista hengellisistä lähtökohdistaan ja suhteistaan valtakirkkoon. Kotimaan kuvaukset virolaisten käytännön uskonnollisuudesta olivat kokonaisuudessaan Sana-lehteä monipuolisempia. Virolaisten asenteet kirkkoa ja luterilaisuutta kohtaan olivat lehtien mukaan pääosin myönteiset, ja erilaiset yhteiskunnalliset liikkeet tekivät yhteistyötä kirkon kanssa. Kirkon odotettiin tarjoavan henkistä tukea virolaisille ja antavan moraalikasvatusta virolaisväestölle. Uskontoa pidettiin yleisesti yksityisenä asiana, ja valtiolta toivottiin tunnustuksettomuutta.
-
(2015)Tässä tutkimuksessa käsitellään Suomen ev.-lut. kirkon ja Venäjän ortodoksisen kirkon välisiä teologisia oppineuvotteluja vuosilta 1970–1977, ja niiden uutisointia suomalaisessa kristilli-sessä lehdistössä. Tutkimuksen kohteena ovat neljät ensimmäiset oppineuvottelut. Histo-riatutkimuksen tarkoituksena on selvittää näiden oppineuvotteluiden taustaa, sisältöä ja uuti-sointia kristillisessä lehdistössä. Lähteinäni tutkielmassa käytetään viittä kristillisestä sanoma- ja aikakauslehteä. Lisäk-si käytetään Ulkoasianministeriön arkistosta löytyneitä kirjeitä. Lehdistä, etsittiin vastatauksia kysymyksiin: Mitä asioita oppineuvotteluissa käsitel-tiin? Miten eri lehdet niistä uutisoivat? Minkälaisessa kontekstissa oppineuvotteluita käytiin? Oppineuvottelun taustaa selvitetään lähteisiin ja kirjallisuuteen perustuen. Oppineuvotteluita kirkkojen välillä on tutkittu jokin verran, mutta ei kristillisen lehdis-tön näkökulmasta vuosilta 1970–1977. Oppineuvottelut olivat merkittävä avaus Suomen ev.-lut. kirkon ulkomaansuhteiden kehityksessä. Teologiset oppineuvottelut olivat lähtökohtaisesti kirkollinen hanke mutta niihin kietoutui vahvasti myös maallinen politiikka. Suomi oli kylmän sodan aikana tiiviissä suhtees-sa Neuvostoliittoon. Hyviä suhteet haluttiin muodostaa myös kirkollisella taholla. Suomen ev.-lut. kirkon ja Venäjän ortodoksisen kirkon väliset oppineuvottelut aloitettiin vuonna 1970. Oppineuvotteluiden taustojen ja sisällön löydökset: Kaikkia neljää oppineuvottelua yhdisti rauhanteema. Neuvotteluissa painotettiin muun muassa kristityn velvollisuutta rauhaa kohtaan sekä ydinaseiden vähentämistä. Rauhanteema kulminoitui elokuussa 1975 kun Hel-singissä järjestettiin Ety-konferenssi, jota kirkot olivat oppineuvotteluissa kannattaneet. Kris-tillinen lehdistö suhtautui Ety-konferenssiin varovaisen optimisisesti. Romanialaisen pastori Rickhard Wurmbrandin tapauksessa Kotimaa-lehden uutisointi poikkesi sen muuten läheisestä suhteesta ev.-lut. kirkkoon. Wurmbrandin tapauksessa lehti arvosteli voimakkaasti piispoja näiden estettyä Wurmbrandia puhumasta kirkoissa. Lehdet painottivat uutisoinneissaan melko lailla samoja asioita. Lehdet nostivat esille oppineuvotteluissa käydyt teologiset teemat. Rauhateema oli muodostunut oppineuvottelui-den kattavaksi teemaksi, ja se näkyi myös lehtien uutisoinneissa. Usein toinen käsitellyistä teemoista jäi lehdiltä kokonaan huomioimatta. Kotimaa-lehti uutisoi oppineuvotteluista ja niiden taustoista selvästi eniten. Lehti oli tullut tunnetuksi ev.-lut. kirkon epävirallisena ää-nenkannattajana. Poikkeuksina lehdissä oli Suomen ortodoksisen seurakunnan lehti Aamun koitto, joka uutisoi vain ensimmäisistä oppineuvotteluista sekä Uusi tie, joka suhtautui kriitti-semmin uskonnon asemaan Neuvostoliitossa.
Now showing items 1-6 of 6