Browsing by Subject "Raamattu"

The formation and development of religious interpretive tradition can be characterized as transformation through transmission. Later annotations are always built upon earlier accounts and some details are lost whereas others may be altered – in addition, material can also be added. In Jewish interpretive tradition, this can particularly be seen within rabbinic literature, and rabbinic discourse on the creation of woman does not deviate from this fundamental assumption. The biblical passages discussing human creation have been interpreted accordingly, with context-dependent and ever-changing premises, enabling explications conniving asymmetry of genders and potentially affecting the legal status of woman who has often been seen as subordinate to man based on her derivative creation from man’s rib. The present study was designed to examine the diachronic development of rabbinic interpretations on the creation of woman. The timeframe of the study is from the 5th to the 9th century, concentrating on the era of most voluminous rabbinic activity. The theoretical framework of the study can be best described as feminist critical discourse analysis as the focus of the analyses is on gender-sensitive reading of the rabbinic texts, specifically addressing the accumulation of misogynous elements along the trajectory. The texts are analyzed paying attention to the all-encompassing patriarchal ethos, taking into account both contentual and linguistic features. Based on the material analyzed in the study, the evolution of rabbinic discourse concerning the creation of woman took place in three consecutive discursive stages. The writings of the first one of them (5th century) comprises Genesis Rabba and Leviticus Rabba, well-known pieces of early exegesis to the Hebrew Bible, establishing the corpus of rabbinic traditions as the basis of rabbinic interpretations on the creation of woman. In spite of the rabbis’ efforts to harmonize the two different biblical creation narratives, the creation of genders is understood as two consecutive events. Dubious characteristics and indigenous feebleness of women are, among others, related to the creation of Eve. Further-more, man has to subjugate his wife and confine her indoors, as her role is mainly domestic and ornamental.  The next discursive stage of rabbinic writings (6th century) was examined through an ample set of traditions collected into the gigantic compilation of Babylonian Talmud, reinforcing the previous traditions. Linguistic features of the biblical account on Eve’s creation – perhaps from a face or a tail of Adam – are used to explain her basic shape, ideal for bearing a child. Eve is needed to serve as a handmaid, but women are also acknowledged for their entertaining potential. Owning a wife is parallelized with possessing land. The third discursive stage, examined through four different kinds of rabbinic writings – Targum Pseudo-Jonathan, Avot de-Rabbi Nathan, Pirkei de-Rabbi Eliezer, and Alphabet of Ben Sira – compiled during the 7th–9th centuries, is characterized as expanding the earlier interpretive tradition. According to these augmentations, Eve was made out of Adam’s thirteenth rib and flesh from his heart. The creation narrative is used to attest sexual exploitation of women, interpreted as bad-tempered and fast-aging, among other frailties. Adam, however, had two wives – and his first wife, Lilith, offers a distinctive solution to the classical exegetic problem caused by the two different biblical accounts on human creation. Furthermore, her story teaches women that demanding equality can have serious consequences as she, herself, became a devil who loses a hundred of her own children on a daily basis.

Tämän tutkimuksen tehtävänä on selvittää, millaisia uskonnollisia argumentteja Homoillan jälkeen Helsingin Sanomissa julkaistuissa mielipidekirjoituksissa esitettiin ja käytettiin, kun otettiin kantaa homoseksuaalisuuteen liittyviin kysymyksiin joko myönteisessä tai kielteisessä sävyssä. Tutkimuksessa on kiinnitetty erityistä huomiota niihin argumentteihin, joilla homoseksuaalisuutta pyritään joko kritisoimaan tai puolustamaan. Uskonnollisilla argumenteilla tarkoitetaan Raamattuun, kristilliseen oppiin ja perinteeseen sekä kristilliseen etiikkaan liittyviä näkemyksiä, joiden avulla mielipidekirjoittajat perustelevat suhtautumistaan homoseksuaalisuuteen. Tutkimusaineistona on Yleisradion Ajankohtaisen Kakkosen järjestämän Homoillan jälkeen julkaistut mielipidekirjoitukset Helsingin Sanomien Mielipide-osastolla. Mielipidekirjoitukset julkaistiin 15.10.–9.11 välisenä aikana. Tutkimusaineistona on 32 mielipidekirjoitusta. Tutkielman kahdessa pääluvussa tarkastellaan kahta teemaa, jotka nousivat ensisijaisesti esille aineistoista. Ensimmäisessä pääluvussa tarkastellaan homoseksuaalisuuden ymmärtämistä syntinä ja sen perustelua Raamatulla. Lisäksi ensimmäisessä pääluvussa tarkastellaan edellä mainitun näkemyksen kritiikkiä eli ajatusta, että homoseksuaalisuutta ei tulisi pitää syntinä. Toisessa pääluvussa tarkastellaan samaa sukupuolta olevien parisuhdetta koskevia, puolesta tai vastaan esitettyjä argumentteja. Tällöin yksi keskeinen kysymys on, tuleeko homoseksuaalisuus nähdä ihmisen biologisena ominaisuutena ja toisaalta luomisessa annettuna lahjana vai ei. Johtopäätöksissä esitetään, että keskeiset eroavaisuudet puolesta ja vastaan esitetyissä argumenteissa on raamatuntulkinta ja perimmäinen olemus. Raamatun tulkintatapoja on kolme: Perinteinen tulkintatapa, jossa homoseksuaaliset teot nähdään syntinä. Ydinsanomaa korostava tulkintatapa, jossa homoseksuaalisuutta ei nähdä syntinä. Tällöin myönnetään, että Raamatussa on homoseksuaalisia tekoja tuomitsevia kohtia. Raamatun keskeinen sanoma rakkaudesta tulkitaan kuitenkin olevan ristiriidassa sen kanssa, että homoseksuaalisuus nähdään syntinä, joten tulkintatavassa päädytään korostamaan Raamatun ydinsanomaa. Modernissa tulkintatavassa korostetaan, että modernia homoseksuaalisuus käsitystä ei pitäisi palauttaa raamatunteksteihin. Sen sijaan homoseksuaalisuus nähdään modernina käsitteenä, joka on merkittävästi erilainen kuin Raamatun kirjoittamisen ajan käsitys homoseksuaalisuudesta. Samaa sukupuolta olevien parisuhdetta koskevassa keskustelussa samaa sukupuolta olevien siunaamista ja parisuhdetta vastustavat ajattelevat homoseksuaalisuuden olevan luonnonvastaista. Ajatus perustuu siihen, että Raamattuun ja biologiaan. Tätä perusteella sillä, että Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi, joten tällöin nähdään, että Jumala loi ihmisen heteroseksuaaliksi. Lisäksi näkemystä perustellaan sillä, että kaksi samaa sukupuolta olevaa eivät pysty lisääntymään luonnollisesti. Parisuhdetta ja siunausta puolustavat sen sijaan ajattelevat, että Jumala on luomisessa lahjoittanut mahdollisuuden rakastaa toista ihmistä. Tällöin ei ole merkitystä sillä, mikä toisen ihmisen sukupuoli on. Parisuhdetta ja siunausta puolustavat myös ajattelevat, että jos samaa sukupuolta olevien asemaa ei tunnusteta, se aiheuttaa sen, että homoseksuaalit joutuvat elämään näkymättömänä, joka ei ole tasa-arvoista ja joka rasittaa homoseksuaalien itsetuntoa. Kirkkoa kuvataan tällöin syrjivänä.

Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata ja analysoida miten katekumenaattiryhmät toimivat eri seurakunnissa ja mitä merkityksiä ryhmiin osallistuneet kuvaavat katekumenaatista. Osallistuneilla tarkoitan katekumenaattiryhmiin osallistuneita, jotka ovat olleet ryhmissä 2015 -2016. Lomakekyselyiden avulla selvitettiin, katekumenaattiin osallistumisen merkityksiä, mitkä osiot tai aiheet kiinnostivat osallistuneita ja mitkä merkitykset nousivat keskeisimmiksi osallistumisen kriteereiksi. Tutkimuksen aineisto kerättiin lomakekyselyiden muodossa neljästä eri evankelisluterilaisesta seurakunnasta. Aineisto koostui 29 lomakekyselystä. Tutkimuksen lähestymistapa oli laadullinen. Aineiston analyysimenetelmänä käytettiin aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Katekumenaattiin osallistumisen keskeisimmiksi merkityksiksi nousivat ryhmätoiminta, joka mahdollisti hengellisesti merkityksellisten asioiden käsittelyn, niiden jakamisen, Raamatun sisällön oppimisen, vuorovaikutuksessa muiden ryhmän jäsenten kanssa, seurakunnan kontekstissa. Katekumenaatin merkityksiksi nousi laaja kirjo hengellisyyden kohtaamisen ja uskosta elämisen elementtejä, joilla asioita kohdattiin. Yhteisöllä oli keskeinen merkitys hengellisyyden harjoittamiselle ja hoitamiselle, merkitysten käsittelylle ja uskosta elämisen kokemuksille. Katekumenaattiin osallistuneiden hengellisyyden muotoutumista voidaan kuvata yksilöllisen ja yhteisöllisen toiminnan kautta. Evankelis-luterilainen seurakunta, hengellinen yhteisö tarjosi hengellisyyden muotoutumiselle ja henkilökohtaisen uskon syventymiselle kontekstin ja kasvupohjan. Myös yhteisö mahdollisti yhteyden kirkkovuoteen, yksilöllisten merkitysten käsittelyn ja niiden syventämisen, Raamatun sisällön ja tuntemuksen lisääntymisen, oppimisen ja opettamisen, sekä seurakuntayhteyden vahvistumisen. Tutkimuksen tuloksia ei voida yleistää koskemaan muita evankelis-luterilaisia seurakuntia, missä katekumenaattitoimintaa on ollut tai on parhaillaan, sillä ryhmistä lähtevät kysymykset ovat yksilöllisiä ja ryhmälähtöisiä.

Tiivistelmä Referat Vuonna 1940 kustannusyhtiö Otava julkaisi kirjailija Eino Hosian (1905–1941) sotaromaanin Tuliholvin alla. Teos perustui Hosian omiin sotakokemuksiin Karjalankannaksen Taipaleella ja Vuosalmella. Sotatapahtumia, sekä niissä mukana olleita henkilöitä, luontoa ja eläinkunnan edustajia kuvatessaan, Hosia elävöitti kertomustaan käyttämällä varsin runsaasti Raama¬tun teksteihin perustuvia metaforia. Tarkastelen tässä tutkielmassani kyseisiä metaforia, jakamalla ne ryhmiin tyyppiensä perusteella ja rakentamalla niiden pohjalta raamattuteologista analyysia. Tutkin myös millaisia tunnelmia ja merkityksiä käytetyt metaforat Hosian kertomukseen luovat, sekä millais¬ten tilanteiden kuvauksissa mainittuja metaforia esiintyy. Selvitän myös mahdollisia syitä varsin mittavaan raamatullis¬ten ainesten käyttöön täysin maallisessa sotaromaanissa. Jaottelen Hosian romaanissa esiintyvät metaforat viiteen kategoriaan, jotka ovat: Kristukseen ja ristiin, ylösnouse¬mukseen, Ilmestyskirjaan, Vanhaan Testamenttiin, sekä manalaan ja helvettiin liittyvät metaforat. Edellä olevista kategori¬oista suurimman, Kristukseen ja ristiin liittyvien metaforien ryhmän, olen jakanut edelleen neljään kategoriaan: Tulevien tapah¬tumien enteilyyn ja odotukseen, odotuksen päättymiseen, kärsivää Kristusta kohden katsomiseen, sekä koettujen mene¬tysten jälkeisiin hetkiin liittyviin metaforiin. Lähestyn aihettani historiatieteen näkökulmasta, tutkielmani on kirkko- ja kirjallisuushistoriallinen selvitys, joka sivuaa myös sotahistoriaa, sekä poliittista historiaa. Systemaattisen teologian alaan kuuluvan raamattuteologian näkökulmat saavat tutkimuksessani merkittävän ja näkyvän osan. Tutkimusmenetelmäni on aineistolähtöinen sisällönanalyysi. Hosian kertomuksessa Suomen kansan talvisodassa kokemat kärsimykset rinnastuivat vahvasti Kristuksen pit¬käperjantaina kulkemaan tuskien tiehen, sekä Golgatan tapahtumiin. Sodan eturintaman olosuhteita sotilaiden näkökulmista käsin kuvates¬saan, Hosia käytti pääosin Ilmestyskirjaan ja Vanhaan Testamenttiin perustuvia metaforia. Kuvatessaan erityisen rajuja ja sekasortoisia eturintaman tapahtumia, kirjailija rinnasti olosuhteita myös Raamatusta löytyviin helvetin ja tuonelan kuvauksiin. Tuliholvin alla -romaania tarkastellessa syntyy vaikutelma, että Raamatulla on ollut kirjailija Hosialle omakohtainen, vahvoja tunnekokemuksia ja muistikuvia sisältänyt merkitys. Kirjailijan lapsuuden¬kodin kirjahyllystä löytyi Gustave Dorén kuvittama perheraamattu, jonka nuori Hosia oli jo kymmenen vuoden ikäisenä lukenut kannesta kanteen. Dorén dramaattisissa, valojen ja varjojen sävyttämissä Raamatun kuvituksissa, ja Hosian raamatullisessa symboliikassa on nähtävissä monia yhteisiä piirteitä. Hosia oli lahjakas sanankäyttäjä, lisäksi hänellä oli kuvataiteellista taustaa lapsuus ja nuoruusvuosiltaan. Hän oli mies, jota ei ollut mahdollista irrottaa satakuntalaisesta taustastaan. Lapsuuden ja nuoruuden tapahtumat ja kotiseudun maisemat, seurasivat hänen mukanaan koko hänen elämänsä ajan, ja tulivat näkyviin myös hänen kirjallisessa tuotannossaan. Hosian lupaava kirjailijan ura jäi kesken hänen kaaduttuaan jatkosodan alkuvaiheessa Joutsenossa. Lyhyeksi jääneen, mutta eheän kirjailijan uransa aikana Hosia kirjoitti viiden vuoden aikana kaikkiaan viisi romaania.

Tutkielma tarkastelee Pieter Bruegelin (1925/30–1569) öljyvärimaalausta Paavalin kääntymys (1567). Bruegelin Paavalin kääntymys mainitaan taidehistoriallisessa kirjallisuudessa usein, mutta teoksesta ei ole kirjoitettu syvällistä analyysiä. Aiemmassa tutkimuksessa Bruegelin Paavalin kääntymys -teosta on pidetty lähinnä maisemamaalauksena tai syntyajankohdan poliittisiin asetelmiin viittaavana teoksena. Maalauksen teemana on ihminen käännekohdan äärellä. Bruegelin maalaama Paavali makaa maassa, sillä jumalallinen totuuden välähdys on sokaissut hänet. Paavali joutuu katsomaan sisimpäänsä. Kristittyjä surmanneesta sotilaasta syntyy uusi ihminen, joka julistaa rauhaa. Tutkielma hyödyntää teologian, taidehistorian, taloushistorian, uskontotieteen, filosofian, estetiikan sekä alue- ja kulttuurintutkimuksen tieteenalojen lähestymistapoja. Tutkielman teoreettisena lähtökohtana on sosiaalinen konstruktionismi. Teos on aikakautensa kontekstin tuote, sen kuvajainen, ja samanaikaisesti se on rakentanut – ja rakentaa yhä – aikakauttaan koskevia käsityksiä itsekin. Tutkielma hyödyntää Erwin Panofskyn, Roland Barthesin ja Hans Beltingin kuva-analyysimenetelmiä. Tutkielma esittelee tekijän kehittämän hyppää kuvaan -metodin. Metodia hyödyntävä katsoja pyrkii samastumaan maalauksen tunnelmaan, siinä oleviin henkilöihin ja heidän toimiinsa. Kuvan tarkasteleminen sisältä päin mahdollistaa yksityiskohtien ja viestien havaitsemisen. Tausta tälle metodille syntyi tutkielman tekijän toimiessa vuosikymmenten ajan valokuvaajan ammatissa. Ihmisten kuvaaminen edellytti kohteen ehdoilla elämistä, samastumista. Metodin teoreettinen pohja on peräisin John Szarkowskilta, Robert Capalta, Dorothea Langelta ja Henri Cartier-Bressonilta. Cartier-Bresson tunnetaan ratkaisevan hetken käsitteestään. Bruegelin teos kuvaa ratkaisevaa hetkeä, Paavalin kääntymystä. Hyppää kuvaan -metodi sopii Bruegelin teokseen erityisen hyvin, koska teos näyttää dokumentaariselta ja valokuvamaiselta. Hyppää kuvan -metodin avulla tutkielman tekijä oivalsi Bruegelin teoksen sisältämän kuvitteellisen äänimaailman. Toinen keskeinen havainto liittyy siihen, että teos on täynnä viittauksia teologiaan ja Raamatun teksteihin. Kuvassa on tekijän tulkinnan mukaan esimerkiksi pyhä perhe, ja Paavalin kääntymys on puettu kertomuksen muotoon. Teoksessa tapahtuu samaan aikaan monta asiaa eri aikatasoilla. Kolmas tutkielman keskeinen löytö on se, että teoksessa on mukana arkkienkeli Mikaelin katse. Tutkielmassa käytetään ilmaperspektiivistä nimitystä Mikaelin perspektiivi. Tämä termi antaa mahdollisuuden päästä lähemmäksi kontekstia, jossa teos valmistui. Neljäntenä huomiona tutkielma esittää hypoteesin, jonka mukaan maalausta on mahdollisesti muunneltu jälkikäteen, kuten Bruegelin Betlehemin lastenteurastus -maalaustakin on muuteltu. Bruegelin aikana maalausten rinnalla syntyi muitakin artefakteja, kuten kullasta tehtyjä esineitä. Patsaat, kangastyöt, vaatteet, kengät, hevosvälineet, koko aikakausi oli yhtä loputonta käsityötä. Bruegelin teos toimii edelleen alkuperäisessä tehtävässään uskoa ilmaisevana artefaktina ja 1500-luvun lopun alankomaisen maalaustaiteen dokumenttina.

Tämä pro gradu käsittelee ”riemuvuoden eskatologiaa”, tarkoitan erilaisia lopun aikoihin liittyviä tulkintoja, jotka on johdettu Leviticuksen ”riemuvuosilaista” ja sen kytköksistä muihin heprealaisten kirjoitusten osiin ja kokonaisuuksiin. Riemuvuosilaissa (Lev 25–27) esiintyvät heprealaiset erityissanat jovel ja deroor, ja riemuvuosilakiin kohdistuvat selkeät temaattiset kytkökset kuten laskentakaava ovat valitsemiani indikaattoreita, joiden avulla etsin RE:a. Aineistoon kuului aiheen kannalta keskeistä materiaalia seuraavista kirjaryhmistä: Heprealainen Raamattu (HR) eli Toora, Profeetat ja Kirjoitukset, muut varhaiset heprealaiset tekstit, Kuolleenmeren kirjakääröt ja Uusi testamentti (UT). Kronologinen takaraja on n. toisen temppelin ajan loppu eli 70 jaa. ja eskatologian eri suuntiin kasvavan luonteen mukaisesti käsittelin aihetta kirjaryhmä kerrallaan varhaisimmasta uusimpaan. Tutkimusmenetelmä oli vertaileva tekstitutkimus David J. A. Clinesin ensimmäisen kategorian mukaisesti keskittyen siihen, mitä tekstiaineisto itse sanoo. Tekstien löydetyissä ja säilyneissä muodoissa riemuvuosi ei ole vain juhla tai elämän eri osa-alueita koskettava kokonaisvaltainen laki, vaan eskatologinen kertomus, joka koskettaa Israelia ja kaikkia kansoja ja koko luomakuntaa. Eskatologia rakentuu aina edellisten tekstien päälle, ja uudet kirjoittajat tuovat kirjojen välillä kasvavaan eskatologiaan omia näkökulmia. Eri ryhmien ”käsialat” saattavat näkyä. Tutkielmassani historialliset, teologiset ja kirjalliset näkökulmat ovat kaikki tärkeitä, ja fokus on ison kertomuksen isoissa opeissa. Tavoite oli tehdä asiallinen ja hyödyllinen katsaus aiheeseen, joka on ajankohtainen ja keskeinen esimerkiksi juutalaisuuden ja kristinuskon ymmärtämiselle. Riemuvuoden eskatologian keskus on Israelin Jumalan ja ihmisten välisissä suhteissa. Perustekijöitä ovat 1) Egyptin orjuudesta vapauttamiseen ikään kuin vastaaminen riemuvuosilailla; 2) Kuuliaisuuden siunauksen, tottelemattomuuden kirouksen ja maahan paluuseen liittyvä laiminlyötyjen maan sapattilepojen hyvittäminen autioitumisella sekä jumalattomuuden rangaistuksen tunnustaminen; 3) Leviticuksen riemuvuosilain, juhlakalenterin JHWH:n kolmen tapaamisen ja erämaavaelluksen ja laskentakaavan yhtymä- kohdat. Eksiilin aikana ja sen jälkeen syntyi paljon aiheelle relevantteja tekstejä (Jes, Dan), joista myöhemmät tekstit paljon ammentavat. Luomakunta asetetaan kiastisesti ennalleen. Kahden juhlatapaamisen eskatologian täyttymys tapahtui UT:n mukaan Jeesuksen uhrikuoleman ja ylösnousemuksen, sekä Pyhän Hengen vuodattamisen kautta. UT:ssa odotetaan HR:n tavoin kolmannen juhlan täyttymystä. Sitä ennen Jeesus lähetti opetuslapset julistamaan evankeliumia kaikkeen maailmaan, kun he ensin saivat Pyhän Hengen voimaksi todistaa. Ajan myötä heräsi myös haasteita juutalaisten ja kristittyjen suhteille.

Tämä pro gradu -tutkielma käsittelee uskonnollista argumentointia eduskunnan täysistuntokeskusteluissa vuosina 1981–2009. Tutkimuksessa kartoitetaan, millaisia uskonnollisia argumentteja perheoikeudelliseen lainsäädäntöön liittyvissä keskusteluissa käytettiin, ketkä niitä käyttivät, ja mitkä asiat vaikuttavat niiden käyttöön. Kysyn myös, millaista suhtautuminen uskonnolliseen argumentointiin oli eduskunnassa. Tutkimuksessani käsitellään kolmea perheoikeudellista lainsäädäntöuudistusta, jotka ajoittuvat eri vuosikymmenille. Tutkin, millaista muutosta näiden välillä on tapahtunut. Näkökulmani on, miten tämä muutos ilmentää yhteiskunnan muutosta sekä kristinuskon ja evankelis-luterilaisen kirkon aseman muutosta osana yhteiskuntaa. Uskonnollinen argumentointi oli kaikkein selvimmin yhteydessä puolueeseen. Lisäksi siihen vaikuttivat varsinkin 1980-luvulla yhteydet kristillisiin organisaatioihin. Kirkon tuki oli tärkeä edellytys uskonnollisten argumenttien tuomiselle keskusteluun. Sen rooli käsitettiin yhä selkeämmin yhteiskunnallisen asiantuntijuuden kautta. Vasemmistopuolueiden uskonnollisten argumenttien käyttö lisääntyi tutkimusaikana. Se oli enimmäkseen vastareaktiota suhteessa lakiehdotusten vastustajien argumentteihin, mutta tämä vastareaktionomaisuus väheni tutkimusjakson aikana selvästi. Tämä liittyy sekä kristinuskon individualistisen tulkinnan yleistymiseen että poliittisen kulttuurin muutokseen, joka suosi arvoretoriikkaa ja teki henkilökohtaisen vakaumuksen julkisen esittämisen aiempaa sallitummaksi. Uskonnollisia argumentteja lakiuudistuksia vastaan käyttäneiden argumenteissa korostuivat vetoaminen Raamattuun, uskonnollisten yhteisöjen ja auktoriteettien kantaan sekä viittaukset luomiseen. Vastustajien käsitystä kristillisyydestä voi luonnehtia autoritaariseksi ja institutionaaliseksi, ja arvoja kommunitaristisiksi. Lakiehdotuksia uskonnollisin argumentein puolustaneet korostivat liberalistista arvokäsitystä. Heistä vasemmistoon kuuluvat vetosivat useimmin erilaisiin näkemyksiin kristillisyyden piirissä ja henkilökohtaiseen suhteeseensa kristillisyyteen. He toivat esiin hengellisyyttä, jonka tehtävä oli tukea henkilön omaa persoonaa. Oikeistoon kuuluvat edustajat puolestaan tukeutuivat mieluummin kirkon kantaan ja yleisiin kristillisiin arvoihin.

Tutkielmassani tutkin Vanhan testamentin kirjaa Laulujen laulu ja sen naishahmoa. Tutkielmassa perehdyn Laulujen laulun sisältämiin Gileadin vuohiin ja niihin liittyviin metaforiin. Lisäksi tarkastelen, kuinka vuohia on esitetty Lähi-idän ikonografiassa eli esimerkiksi amuleteissa ja kuinka vuohet kuvaavat naisen asemaa ja arvoa. Tutkielmassani tutkin, onko vuohiin viittaaminen naisen kohdalla ylistävää, alistavaa vai molempia. Laulujen laulu on monitulkintainen, ja tämä sama pätee sen sisältämiin metaforiin vuohista. Tämä monitulkintaisuus tuo haastetta metaforien tulkitsemiseen. Lisäksi haastetta tuo kuvien runsaus: vuohiin liittyvää kuvamateriaalia on olemassa runsaasti. Naiseen viitataan Laulujen laulussa kahdesti, ensimmäisen kerran kohdassa 4:1 ja toisen kerran kohdassa 6:5. Näissä kohdissa naisen ulkomuotoon, tarkemmin hiuksiin, viitataan Gileadin vuohilla. Gilead on paikka Vanhassa testamentissa, johon liittyy oma synkkä historiansa. Gileadin vuohien on tulkittu myös tarkoittavan demonivuohia. Vuohi itsessään on kuitenkin myös arvokas ja tärkeä eläin, sillä sitä on käytetty esimerkiksi uhraamisessa. Tutkimuksessa käytän apunani käsitteellisen metaforan teoriaa, naistutkimusta sekä ikonografista eksegeesiä. Ikonografinen eksegeesi on menetelmänä tuore, eikä aiempaa tutkimusta käsittelemästäni aiheesta tällä menetelmällä ole aiemmin tehty. Aineistona käytän kirjallisuutta käsitteellisestä metaforasta, kirjallisuutta sukupuolentutkimuksesta, Lähi-idän ikonografiaa, kirjallisuutta Laulujen laulusta sekä kommentaareja, heprean sanakirjaa sekä suomenkielistä ja hepreankielistä Raamattua. Lisäksi käytän apunani verkosta löytyvää kuvapankkia, joka sisältää Lähi-idän kuvateoksia. Tutkimukseni havaintona on, että vuohiin liittyvää ikonografista materiaalia on runsaasti ja materiaalissa on huomattavissa samankaltaisia yksityiskohtia. Lisäksi vuohi on teema, joka on yleinen Lähi-idän ikonografiassa, joten vuohi on selvästi ollut tärkeä eläin Lähi-idän kuvissa. Osalla amuleteista voi tulkita Laulujen laulun tekstiä, mutta tämä vaatii jatkotutkimusta. Metaforana vuohilla voidaan alistaa tai ylistää naista, riippuen myös näkökulmasta, jonka pohjalta tekstiä tulkitsee. Vuohimetaforat ovat moniulotteisia. Gileadin vuohilla naiseen vertaaminen voi merkitä naisen seksuaalisuuden asettamista ala-arvoiseen asemaan, mutta vuohiviittaus voi myös viitata naisen tärkeyteen ja näin kohottaa naisen asemaa.