Browsing by Subject "Suomen kirkkohistoria"

Tiivistelmä Tiedekunta: Teologinen tiedekunta Maisteriohjelma: Teologian ja uskonnontutkimuksen maisteriohjelma Opintosuunta: Opetus- ja kasvatustehtävien asiantuntijatyö Tekijä: Laura Väisänen Työn nimi: ”Äidit ovat kristikunnan äitejä”: Kristillisen naisen roolit Kotiliedessä vuosina 1960–1963 Työn laji: Maisterintutkielma Kuukausi ja vuosi: Marraskuu 2021 Sivumäärä: Avainsanat: Kotiliesi, aikakauslehdet, 1960-luku, rooliodotukset, Suomen kirkkohistoria, naispappeus, naisteologit, naiset, kristillinen kasvatus, uuskansankirkollisuus, yhteiskunnallinen äitiys Säilytyspaikka: E-thesis, Helsingin yliopisto Muita tietoja: Tiivistelmä: Kotiliesi oli aikansa suurin naistenlehti ja se julistautui olevansa kodin, uskonnon ja isänmaan asialla. Tutkielman tavoite on selvittää, millaisia odotuksia Kotiliesi asetti naiselle kristinuskoon liittyvillä alueilla vuosina 1960–1963. Tutkin, mitä Kotiliesi odotti naiselta hengellisellä alueella kotona, millaista toimintaa se odotti naiselta kirkon piirissä ja millaisia kristillisiä roolimalleja Kotiliesi naiselle tarjosi. Ennalta odotin lehden olevan melko konservatiivinen naisiin kohdistuvissa odotuksissaan, mutta kävi ilmi, että konservatiivisten arvojensa lisäksi Kotiliesi myös voimakkaasti puolusti naisen roolin uudistamista kirkon piirissä. Tämä näkyi esimerkiksi naisteologien aseman uudistamisvaateissa ja naispappeuden ajamisessa. Tutkimusta varten luin kaikki Kotiliedet vuosilta 1960–1963 ja valitsin aineistokseni artikkelit, joissa oli hengellisyyteen liittyviä lukijoihin kohdistuvia odotuksia. Tutkin Kotilieden naiselle antamaa roolia maternalistiselta pohjalta nousevan yhteiskunnallisen äitiyden kehyksessä, jolla tarkoitetaan naisen roolin samaistamista äitiyteen ja perheenemännyyteen ja näkemystä sukupuolten eri luonteista. Kotiliesi odotti naisen ottavan Raamatun kertomuksen Martan ja Marian tapaan haltuunsa, sekä käytännöllisen, että hengellisen kristillisyyden. Käytännöllinen kristillisyys saattoi tarkoittaa esimerkiksi ompeluseuroja lähetystyön hyväksi tai seurojen emännöintiä. Hengellisellä puolella Kotiliesi toivoi naisten rakentavan aktiivisesti omaa hartauselämäänsä ja sivistävän itseään. Esikuvaksi naisille lehti tarjosi esimerkiksi pappilan emäntiä ja naisteologeja. Keskeinen Kotilieden naiselta odottama asia oli kotien hengellisestä ilmapiiristä ja lasten kristillisestä kasvatuksesta huolehtiminen. Uuskansankirkollisuus lisäsi kirkon erityistyömuotoja ja maallikoiden vaikutusta. Tutkimuksessani selvisi, että Kotilieden linja oli aatteen mukainen ja se katsoi, että erityisesti naiset sopisivat äidillisyyteen ja hoivaan liitettyjen ominaisuuksien vuoksi toteuttamaan uusia työmuotoja, kuten naistyötä. Toisaalta nämä työmuodot olivat sellaisia, joiden piiriin Kotiliesi patisti myös maallikkonaisia ja uskoi erityisesti suomalaisen yhteiskunnan kaupungistumisen myötä uusiin oloihin siirtyneiden yksinäisten naisten hyötyvän seurakuntayhteydestä. Kotilieden mukaan kristillinen ihannenainen oli rohkea, aktiivinen ja osallistuva sekä valmis uusiin haasteisiin myös kirkossa. Lehti katsoi naisen olevan yhteiskunnallisen äitiyden hengessä erittäin pätevä erityisesti äitiyteen liitetyissä ominaisuuksissa, kuten hoivan ja kasvatuksen alalla. Lehti katsoi, että nämä ominaisuudet tekisivät naisesta sopivan myös vaativampiin tehtäviin ja uusiin aluevaltauksiin naisteologina tai kirkon kansainvälisissä tehtävissä. Samoilla syillä lehti kannatti myös naispappeutta. Lehti toivoi, että naiset osallistuisivat aktiivisesti keskusteluun naispappeuden puolesta ennen vuoden 1963 kirkolliskokousta ja sen aikana. Lehti kuitenkin odotti naisten olevan nöyriä ja kärsivällisiä ja ajavan muutoksia maltillisesti. Lehti suhtautui torjuvasti pelkkään naisasian ajamiseen ja sen mielestä oli tärkeää, että naiset pitivät kiinni kirkon ykseydestä. Naisen oli tarkoitus täydentää miehen työtä, ei korvata sitä. Lehti oli uudistushenkinen, mutta ei radikaali ja sen kannat heijastelivat tarkasti kirkossa samaan aikaan meneillään olleita keskusteluja naisen roolista.

Tutkielmassani tarkastelen arkkipiispa ja Nikean metropoliitta Johanneksen (Johannes Wilho Rinne) ekumeenista toimintaa erityisesti Suomen Ekumeenisessa Neuvostossa (SEN) hänen edustajakautensa aikana vuosina 1969–1999. Keskityn metropoliitta Johanneksen tekemisiin, kommentteihin ja asenteeseen liittyen SEN:oon, järjestäytyneeseen kirkkojenväliseen yhteistyöhön sekä kristillisten kirkkojen yhteys- ja ykseyspyrkimyksiin. Tarkastelen tutkielmassani myös, millaisiin asioihin metropoliitta Johannes kiinnitti huomiota ekumeenisena toimijana. Käsittelen lisäksi hänen toiminnastaan välittyviä ekumeenisia näkemyksiä ja painotuksia. Tärkeimpinä lähteinä käytän Suomen Ekumeenisen Neuvoston vuosi- ja yleiskokousten pöytäkirjoja ja Näköala-lehtiä vuosilta 1969–1999. Käytän lähteinä lisäksi metropoliitta Johanneksen omia teoksia, joissa hän kirjoittaa ekumeniasta. Tarkastelen lähteistä tutkimuskysymyksen kannalta keskeisimpiä teemoja ja muodostan niiden avulla mahdollisimman kokonaisvaltaisen kuvan hänen ekumeenisesta osallistumisestaan ja suhtautumisestaan ekumeniaan. Metropoliitta Johanneksen 30 vuodesta SEN:ssa välittyy, että hän oli aktiivinen ekumeeninen toimija. Hän osallistui kokouksissa aktiivisesti keskusteluun. Hän otti kantaa hyvin monenlaisiin aiheisiin, eikä lähteistä noussut mitään tiettyä aihepiiriä, jonka osalta hän ei olisi ollut aktiivinen. Hän esitti mielipiteensä hyvin suoraan ja tinkimättömästi, mutta hyödynsi myös huumorintajuaan. Metropoliitta Johannes pyrki koko ajan edustamaan nimenomaan Suomen ortodoksista kirkkoa. Hän toi ahkerasti esiin ortodoksista näkökulmaa keskustelunaiheisiin. Hän oli kirjoituksissaan, puheissaan ja keskustelukommenteissaan opillisesti selkeästi ortodoksi. Metropoliitta Johannes korosti erityisesti kanoneita, traditiota ja Raamattua. Hänen taustansa alun perin luterilaisena kirkkokunnanvaihtajana ei näkynyt ainakaan opillisina tai käytännöllisinä myönnytyksinä luterilaisille. Hän ajatteli, että ekumeenisuuteen ei tule pyrkiä luopumalla omista periaatteistaan. Ekumenia voidaan ymmärtää monella eri tavalla. Myös metropoliitta Johannes toi tätä ajatusta esiin toistuvasti. Hänen mukaansa kirkkojen tulisi olla tietoisia siitä, millä periaatteilla ne ovat mukana ekumeenisessa toiminnassa. Hänen yhtenä keskeisenä huolenaiheenaan SEN:ssa oli, että ekumeeniset järjestöt voivat saada liikaa valtaa eräänlaisina ”ylikirkkoina”. Metropoliitta Johannes muistuttikin toistuvasti, että Suomen Ekumeenisen Neuvoston tehtävä on olla ennen kaikkea keskustelun mahdollistaja.