Browsing by Subject "Suomi"

Joulukuussa 1987 Israelin miehittämillä Gazan kaistaleella ja Länsirannalla puhkesi intifada (arab. vavahtelu, järistys), eli palestiinalaisten kansannousu. Kivin ja polttopulloin aseistautuneet palestiinalaiset osoittivat mieltään vaatien Israelin miehityksen lopettamista. Mellakat yltyivät verisiksi yhteenotoiksi palestiinalaisten sekä aseistettujen israelilaissotilaiden ja -poliisien välillä, mikä aiheutti kansainvälistä paheksuntaa Israelin voimankäyttöä ja miehityspolitiikkaa kohtaan. Selvitän tutkimuksessa, millaisia olivat suomalaisten päivälehtien ensireaktiot palestiinalaisten kansannousuun. Tutkin erityisesti sitä, kumman konfliktin osapuolen kannalle lehdet asettuivat uutisoinnissaan. Havainnoin samalla lehtien uutisoinnin mahdollisia puoluepoliittisia sidonnaisuuksia, suurvaltapolitiikan ja -suhteiden merkitystä uutisointiin sekä sitä, miten lehdet huomioivat konfliktin uskonnollis-poliittisen ulottuvuuden. Ensireaktioita tutkiessani rajaan tutkimukseni kuukauden päähän kansannousun alkamisesta, eli ajanjaksolle 8.12.1987–8.1.1988. Käytän lähteenä tutkimusajankohtana Suomessa ilmestyneitä sanomalehtiä. Aineisto käsittää Helsingin Sanomat, Hufvudstadsbladetin, Kansan Uutiset, Tiedonantajan sekä Uuden Suomen. Tarkastelemalla viittä keskenään erilaisen puoluesidonnaisen historian omaavaa lehteä, rakentuu kattava kuva siitä, millaista palestiinalaisten kansannoususta uutisointi oli suomalaisissa päivälehdissä. Ensimmäisinä palestiinalaisten kansannoususta uutisoivat Helsingin Sanomat ja Hufvudstadsbladet. Kaikki muut lehdet paitsi Uusi Suomi uutisoivat levottomuuksista lähes päivittäin. Lehdet käyttivät lähteinään samoja kansainvälisiä uutistoimistoja. Lisäksi Helsingin Sanomilla ja Hufvudstadsbladetilla oli omia toimittajia raportoimassa paikan päältä. Helsingin Sanomat, Kansan Uutiset sekä Tiedonantaja asettuivat uutisoinnissaan tarkastelemaan tapahtumia palestiinalaisnäkökulmasta. Palestiinalaisten puolelle asettuminen näkyi lehtien käyttämässä uutiskielessä sekä -kuvissa. Lehdet korostivat palestiinalaismielenosoittajien nuorta ikää sekä sorrettua ja alisteista asemaa. Lehdet pitivät kansannousu-tematiikkaa näkyvästi esillä uutisoinnissaan. Varauksettomimmin palestiinalaisten puolelle asettuivat Kansan Uutiset ja Tiedonantaja, joiden vasemmistolaisen poliittisen taustan huomioiden puolenvalinta oli luonnollinen. Helsingin Sanomien puolenvalinta oli puolestaan poikkeuksellisempi ja siinä oli nähtävissä suomettumisen vaikutus. Hufvudstadsbladet pyrki lehdistä puolueettomimpaan uutisointiin tarkastelemalla levottomuuksia molempien osapuolten näkökulmasta asiallisesti sekä monipuolisesti. Pyrkimys puolueettomuuteen näkyi siinä, ettei lehti käyttänyt levottomuuksista kansannousu-termiä, eikä pyrkinyt kielellisin tai kuvallisin keinoin vaikuttamaan lukijoihin kuten Helsingin Sanomat, Kansan Uutiset tai Tiedonantaja. Uusi Suomi uutisoi kansannoususta vähiten ja pintapuolisimmin, eikä valinnut puolta tai puolueettomuutta yhtä selkeästi kuin muut lehdet. Suomettumisella sekä tutkimusajankohtana vallinneilla sisä- ja ulkopoliittisilla muutoksilla oli vaikutusta myös Uuden Suomen puolenvalintaan. Suomalaisissa päivälehdissä käsiteltiin laajasti kansannousun taustoja sekä spekuloitiin tilanteen ratkaisumahdollisuuksia. Lisäksi lehdet seurasivat tiiviisti Israelin osakseen saamaa kansainvälistä arvostelua sekä miehityspolitiikan kritisointia. Lehtien valitsema kanta vaikutti siihen, miten näitä teemoja lähestyttiin. Valittu kanta vaikutti myös siihen, kuinka PLO:n kannanotoista uutisoitiin. Helsingin Sanomat, Hufvudstadsbladet sekä Kansan Uutiset huomioivat konfliktin uskonnollis-poliittisen ulottuvuuden uutisoinnissaan. Helsingin Sanomat ja Hufvudstadsbladet katsoivat, että islamilainen fundamentalismi vaikutti kurjuudessa eläneiden palestiinalaisten radikalisoitumiseen. Kansan Uutisten mukaan levottomuuksilla ei ollut mitään tekemistä islamilaisen fundamentalismin kanssa. Suurvaltapolitiikka ja -suhteet vaikuttivat sekä lehtien uutisointiin että siihen, millaisessa ilmapiirissä uutiset julkaistiin. Sekä Neuvostoliiton että Yhdysvaltojen uutisoitiin arvostelleen Israelia ja Yhdysvalloilla nähtiin keskeinen rooli konfliktin ratkaisun kannalta. Suomen suhde Neuvostoliittoon vaikutti suomalaisten päivälehtien suurvaltapoliittisesta konfliktista uutisointiin.

Tutkimukseni tavoitteena on selvittää, miten valitsemissani kahdessa kirkollisessa lehdessä, Sanassa ja Kotimaassa, kuvattiin suomalaista ja virolaista luterilaisuutta vuosina 1988–1991. Lisäksi tavoitteenani on selittää, miksi näiden lehtien luterilaisuuden kuvaukset erosivat toisistaan. Tutkimuksessani tarkastelen virolaisten uskonnollisuuden muutoksia ja sitä, ketkä pääsivät kertomaan virolaisten uskonnollisuudesta. Tarkastelen tutkimuksessani myös luterilaisen kirkon aseman muutoksia virolaisessa yhteiskunnassa. Neuvostoliiton uskontopolitiikan löyhentyminen vuodesta 1988 alkaen mahdollisti Viron luterilaiselle kirkolle aikaisempaa paremmat mahdollisuudet toimia ja vaikuttaa yhteiskunnassa. Samanaikaisesti Neuvosto-Virossa yhteiskunnan vapautuminen johti poliittiseen aktiivisuuteen virolaisten keskuudessa ja maan itsenäisyyden ajamiseen. Viron vapautumiskehitys johti osalla virolaisista haluun palata luterilaisen kirkon ja kristillisten arvojen äärelle. Kotimaa ja Sana kirjoittivat laajasti luterilaisen kirkon aseman muutoksista virolaisessa yhteiskunnassa ja siitä, miten virolaiset suhtautuivat luterilaiseen kirkkoon. Lehtien kirjoittelusta heijastuivat Suomen luterilaisen kirkon sisäiset muutokset ja julkisessa keskustelussa käydyt keskustelut kirkon tilasta. Näistä teemoista mainittakoon esimerkiksi maallistuminen, uskonnon privatisoituminen sekä valtion ja kirkon suhteet. Tutkimusajankohtana virolaiset osoittivat lisääntyvää kiinnostusta ja myötämielisyyttä Viron luterilaista kirkkoa kohtaan. Osa virolaisista etsi luterilaisesta kirkosta vahvistusta omalle kansalliselle identiteetilleen. Erityisesti Sana-lehden Viron uskonnollisuuden -kirjoittelussa verrattiin suomalaista ja virolaista luterilaisuutta toisiinsa, ja se tarkasteli kriittisesti Suomen luterilaista kirkkoa ja tapakristillisyyttä. Kotimaassa tunnistettiin Suomen luterilaisen kirkon haasteet, mutta virolaisten luterilaisuudesta kirjoitettaessa suomalaista ja virolaista luterilaisuutta ei asetettu vastakkain. Kotimaan ja Sanan edellä mainitut käsittelytavat ovat selitettävissä niiden omista hengellisistä lähtökohdistaan ja suhteistaan valtakirkkoon. Kotimaan kuvaukset virolaisten käytännön uskonnollisuudesta olivat kokonaisuudessaan Sana-lehteä monipuolisempia. Virolaisten asenteet kirkkoa ja luterilaisuutta kohtaan olivat lehtien mukaan pääosin myönteiset, ja erilaiset yhteiskunnalliset liikkeet tekivät yhteistyötä kirkon kanssa. Kirkon odotettiin tarjoavan henkistä tukea virolaisille ja antavan moraalikasvatusta virolaisväestölle. Uskontoa pidettiin yleisesti yksityisenä asiana, ja valtiolta toivottiin tunnustuksettomuutta.