Browsing by Subject "Viro"

Tutkimuksessa tarkasteltiin virolaisperheen kasvatusta ja uskonnollisuutta tarinallisella tutkimusotteella. Tutkimustehtävänä oli selvittää 1) Millaisia tarinoita virolaisperheestä tuottavat 12 aikuisrippikoulun käynyttä ja lapsuutensa Neuvosto-Virossa viettänyttä aikuista? 2.) Millaisia ratkaisuja perhe-elämään, kasvatukseen sekä uskontokasvatukseen soveltavat vuosina 2009 - 2012 Tallinnassa konfirmoidut vanhemmat itsenäisessä Virossa? Mitä siirtyy edellisiltä sukupolvilta seuraaville sukupolville? Teoreettinen viitekehys muodostui John Bowlbyn kiintymyssuhdeteoriasta ja James W. Fowlerin uskon kehitysvaiheteoriasta sekä Georg Herbert Meadin sosialisaation käsitteistä. Tutkimuksen taustalla vaikutti Viron historia ja yhteiskunnallinen murros. Tutkimuksen aineisto kerättiin puolistrukturoitujen teemahaastattelujen avulla. Aineisto analysoitiin holistisen sisällönanalyysin keinoin. Holistisessa sisällönanalyysissä tarkastetiltiin niitä kasvatuksen ja uskonnollisuuden kannalta merkittäviä teemoja, jotka nousivat esiin aineistosta. Alkuun aineistoa tarkasteltiin temaattisesti ja teemojen kehittyessä eri suuntiin siirryttiin tarkastelemaan kaikkien haastateltavien kokonaiskertomuksia. Käsitekarttojen ja tarinoista piirrettyjen uskonnollisuutta kuvaavien elämänkäyrien avulla ryhmiteltiin ydintarinat, joissa uskonnollisuuteen ja kasvatukseen liittyivät samankaltaiset loppuratkaisut. Tähän loppuratkaisuun vaikuttavia elementtejä analysoitiin ydinteemoittain, joissa neljää tarinatyyppiä vertailtiin. Holistisen sisällönanalyysin periaatetta toteutettin myös peilatessa kasvu- ja kasvatustarinoiden osia taustana Viron valtion tarinaan ja yhteiskunnalliseen muutokseen. Virolaisperheen uskonnollisuuden tarinat osoittautuivat hyvin moninaisiksi. Tarinoiden kokonaisvaltainen sisältö jakautui neljään tarinatyyppiin. Pimeydestä valoon oli muutostarina, jossa uskonnottomasta lapsuuskodista suuntaudutiinn seurakuntaaktiiviksi. Rauhan etsijä oli kompromissitarina, jossa pyrittiin uskonnon avulla säilyttämään tasapaino. Perinteen kantaja ja Maagikko olivat vuorottelutarinoita, joissa vahva uskonnollisuus tai syvä henkisyys sekoittui luontevasti muihin elämän osa-alueisiin ja perinteisiä arvoja kunnioitettiin. Kaikille tutkimusryhmän tarinoille oli ominaista se, että aikuisrippikoulun jälkeen uskonto koettiin niin merkittäväksi asiaksi, että sitä haluttiin eri muodoissa ja eri tavoin siirtää tuleville sukupolville. Lopputuloksena voidaan todeta, että tutkimusryhmien virolaisperheet siirtävät uskontoa lapsilleen neljällä tavalla. Pimeydestä valoon näyttämällä esimerkkiä, Rauhan etsijä luottamalla sukupolvien ketjuun ja noudattamalla riittejä (kaste), Perinteen kantaja siirtämällä perinteitä ja Maagikko luottamalla luonnolliseen siirtymöön. Siirtämisen tavassa kaikilla tyypeillä korostui kaste. Tutkimuksen perusteella näyttää siltä, että jatkotutkimus virolaisperheistä narratiivisella metodilla toteutettuna tarjoaisi tärkeää tietoa ja itseymmärryksen lisääntymissyistä ja seurauksista sekä perheiden tilasta.

Tutkimukseni tavoitteena on selvittää, miten valitsemissani kahdessa kirkollisessa lehdessä, Sanassa ja Kotimaassa, kuvattiin suomalaista ja virolaista luterilaisuutta vuosina 1988–1991. Lisäksi tavoitteenani on selittää, miksi näiden lehtien luterilaisuuden kuvaukset erosivat toisistaan. Tutkimuksessani tarkastelen virolaisten uskonnollisuuden muutoksia ja sitä, ketkä pääsivät kertomaan virolaisten uskonnollisuudesta. Tarkastelen tutkimuksessani myös luterilaisen kirkon aseman muutoksia virolaisessa yhteiskunnassa. Neuvostoliiton uskontopolitiikan löyhentyminen vuodesta 1988 alkaen mahdollisti Viron luterilaiselle kirkolle aikaisempaa paremmat mahdollisuudet toimia ja vaikuttaa yhteiskunnassa. Samanaikaisesti Neuvosto-Virossa yhteiskunnan vapautuminen johti poliittiseen aktiivisuuteen virolaisten keskuudessa ja maan itsenäisyyden ajamiseen. Viron vapautumiskehitys johti osalla virolaisista haluun palata luterilaisen kirkon ja kristillisten arvojen äärelle. Kotimaa ja Sana kirjoittivat laajasti luterilaisen kirkon aseman muutoksista virolaisessa yhteiskunnassa ja siitä, miten virolaiset suhtautuivat luterilaiseen kirkkoon. Lehtien kirjoittelusta heijastuivat Suomen luterilaisen kirkon sisäiset muutokset ja julkisessa keskustelussa käydyt keskustelut kirkon tilasta. Näistä teemoista mainittakoon esimerkiksi maallistuminen, uskonnon privatisoituminen sekä valtion ja kirkon suhteet. Tutkimusajankohtana virolaiset osoittivat lisääntyvää kiinnostusta ja myötämielisyyttä Viron luterilaista kirkkoa kohtaan. Osa virolaisista etsi luterilaisesta kirkosta vahvistusta omalle kansalliselle identiteetilleen. Erityisesti Sana-lehden Viron uskonnollisuuden -kirjoittelussa verrattiin suomalaista ja virolaista luterilaisuutta toisiinsa, ja se tarkasteli kriittisesti Suomen luterilaista kirkkoa ja tapakristillisyyttä. Kotimaassa tunnistettiin Suomen luterilaisen kirkon haasteet, mutta virolaisten luterilaisuudesta kirjoitettaessa suomalaista ja virolaista luterilaisuutta ei asetettu vastakkain. Kotimaan ja Sanan edellä mainitut käsittelytavat ovat selitettävissä niiden omista hengellisistä lähtökohdistaan ja suhteistaan valtakirkkoon. Kotimaan kuvaukset virolaisten käytännön uskonnollisuudesta olivat kokonaisuudessaan Sana-lehteä monipuolisempia. Virolaisten asenteet kirkkoa ja luterilaisuutta kohtaan olivat lehtien mukaan pääosin myönteiset, ja erilaiset yhteiskunnalliset liikkeet tekivät yhteistyötä kirkon kanssa. Kirkon odotettiin tarjoavan henkistä tukea virolaisille ja antavan moraalikasvatusta virolaisväestölle. Uskontoa pidettiin yleisesti yksityisenä asiana, ja valtiolta toivottiin tunnustuksettomuutta.