Browsing by Subject "Yhdysvallat"

Tutkielmani tarkastelee niitä tapoja, joilla elokuvat Rosemaryn painajainen (1968) ja Manaaja (1973) esittävät uskonnollisia ilmiöitä ja tämän suhdetta elokuvien ilmestymisajankohdan yhteiskunnalliseen tilanteeseen Yhdysvalloissa 1960- ja 1970-lukujen vaihteessa. Tavoitteenani on selvittää, miten elokuvissa esitetyssä audiovisuaalisessa materiaalissa näkyvät aikansa keskeiset ilmiöt: uskonnollisen elämän muutos, sukupuolikysymykset ja nuorisokulttuurin nousuun liittynyt sukupolvien välinen yhteentörmäys. Hypoteesini on, että elokuvat kertovat kuvastonsa ja teemojensa kautta julkaisunsa ajankohdan keskeisimmistä yhteiskunnallisista ilmiöistä ja tapahtumista, koska ne kertovat yleisönsä ajankohtaisista peloista. Tutkimusajankohtana Yhdysvallat oli suurten kulttuuristen muutosten kourissa, jolloin elokuvat käsittelevät tuolloin esiin nousevia kysymyksiä. Tutkimus keskittyy kahteen elokuvaan, joiden tutkimuksessa hyödynnän sisällönanalyysia: selvitän niistä välittyvää sanomaa ja uskonnollisuuden eri muotoja niiden esittämän kuvaston ja äänimaailman kautta. Ideologisen lähestymistavan avulla tutkin, miten tämä heijastelee niiden ilmestymisvuosina vallitsevia amerikkalaisen yhteiskunnan olosuhteita ja sosiaalista todellisuutta. Aineistoni koostuu noista elokuvista ja niiden katsomisen yhteydessä tekemistäni muistiinpanoista. Näiden perusteella luon kuvaa kohde-elokuvien teemoista. Tutkimukseni perusteella Rosemaryn painajaisen keskeisinä teemoina ovat Yhdysvalloissa herännyt kiinnostus vaihtoehtoisiin uskontoihin kristinuskon rinnalla sekä uskonnon rooli sukupuolten asemassa. Uskonto esitetään pääosin negatiivisessa valossa naisten alistajana ja vanhojen asenteiden säilyttäjänä. Manaajan teemoina ovat uskonnon asema yhteiskunnan tukirakenteiden säilyttäjänä nuoren sukupolven uhmatessa perinteitä sekä uskonnon aseman tarkastelu sankarimyytin kautta. Uskonto on pelastajan roolissa perinteiset arvot kyseenalaistavassa yhteiskunnassa, mutta myös pidättelijä, pyrkiessään torjumaan murrosikään liittyvän toiminnan ja kyseenalaistaessaan modernin, miehen vallasta itsenäistyvän naisen aseman. Yksityiskohtaisella kuvauksellaan elokuvat antavat katsojalleen tietoa käsittelemistään uskonnollisista rituaaleista ja uskomuksista ja antavat samalla mahdollisuuden eläytyä esittämäänsä kokemukseen. Johtopäätökseni on, että uskonnon kuvaamisen kautta demonielokuvissa käsitellään murrosvaiheen yhteiskuntaa, jossa uskonto on kaksijakoisessa roolissa: sekä kritiikin kohde, että ympäristön muutosten käsittelyssä auttava väline. Demonisia voimia kuvastavissa elokuvissa yhteiskunnallinen kuohunta saa vertauskuvallisen muotonsa. Tutkimuskohteissani käsitellään toistuvasti perheeseen ja yhteiskunnan traditioihin liittyviä rakenteita, mikä tekee niiden tuottamasta kauhun tunteesta suurempaa. Katsojalle välitetään allegorinen kuva tapahtuvasta muutoksesta ja tilanteista, jossa uskonnollisia aiheita käytetään kuvaamaan synkkää ja sekavaa ilmapiiriä ja aikansa ihmisten reaktiota siihen.

Tutkielmassa käydään läpi Yhdysvaltojen eugeniikan ja kristinuskon suhdetta 1920-luvulla. Lähteenä toimii 24 saarnaa 70:stä, jotka pastorit lähettivät American Eugenics Society:n (AES) vuonna 1926 järjestämään rodunjalostussaarnakilpailuun. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää millaista on pastorien kristillinen rodunjalostusoppi: miten he yhdistävät eugeniikan kristinuskon kanssa, miten he perustelevat sen käyttöä seurakunnilleen ja minkälainen ihminen on heidän mukaansa hyvä kristitty. Tutkimuksen aineisto koostuu yksinomaan protestanttisista pastoreista, mutta kilpailuun osallistui myös katolilaisia ja juutalaisia saarnaajia. Tutkimukseen osallistuneista saarnaajista 23 on ammatiltaan pastoreita ja yksi ilmoittaa olevansa professori. AES oli propaganda organisaatio ja osa kansainvälistä eugeniikan liikettä. Yhdistys järjesti saarnakilpailun amerikkalaisille pastoreille, jossa tarkoituksena oli saada mahdollisimman moni ihminen kirkon piiristä omaksumaan eugeniikka osaksi omaa elämäänsä. Siksi kilpailun ehtona oli se, että pastorien tuli saarnata saarnat omissa seurakunnissaan. Saarnojen sisällön avaamisessa käytän hyväksi eugeniikkaa käsittelevää tutkimuskirjallisuutta, joiden avulla selvitän mitä eugeniikka on ja millaista se oli Yhdysvalloissa 1920-luvulla. Eugeniikka oli tiede, jonka edustajat uskoivat voivansa parantaa ihmiskunnan sitä riivaavista ongelmista, kuten sairauksista ja rikollisuudesta vaikuttamalla ihmisen evoluutioon. Eugeniikka sai alkunsa Francis Galtonilta, 1800-luvulla Englannissa vaikuttaneelta oppineelta. Galton jakoi eugeniikan positiiviseen ja negatiiviseen eugeniikkaan, jossa edellisessä parempien ihmisten tuli lisääntyä ja jälkimmäisessä huonompien ihmisten tuli pidättäytyä lisääntymisestä. Tutkimuksessa selviää, että Yhdysvalloissa painotettiin aina negatiivista eugeniikka, mutta sama painotus ei aina heijastu saarnoissa. Yksilöiden välillä on saarnoissa paljon eroja: osa pastoreista painottaa positiivista eugeniikkaa, toiset huomioivat ainoastaan negatiivisen eugeniikan. Tutkielmassani tutkin millaista on näiden kilpailuun osallistuneiden pastoreiden eugenistinen kristinusko. Selvitän temaattisella otteella miten eugeniikka ja protestanttisuus ilmenevät saarnoissa. Tutkimuksen tuloksena saarnoista nousee kolme suurta teemaa, joita käsittelen omissa luvuissa. Aloitan tutkimuksen selvittämällä uskonnon ja tieteen suhdetta. Pastorit pyrkivät yhdistämään uskonnon ja tieteen toisiinsa ja kritisoivat modernia tiedettä siitä, että sen avulla heikot ihmiset selviävät hengissä. Toinen teema liittyy eugeniikkaan ja yhteiskunnan tilaan. Yhdysvallat oli 1920-luvulla suurten muutosten tilassa, mikä heijastuu pastorien haluun saada eugeniikka osaksi omien seurakuntalaistensa elämää; suuret maahanmuuttaja-aallot muuttivat kantaväestön rakennetta ja liberaali maailmankuva haastoi menestyksekkäästi konservatiivisen. Pastorit pelkäävät, että jos eugeniikka ei omaksuta Yhdysvalloissa, tuhoutuu maa kelvottomien liiallisen lisääntymisen johdosta. Viimeiseksi selvitän mitä on eugenistinen kristinusko. Tutkin pastorien ymmärrystä eugenistisesta kristinuskosta, kristitystä, perheestä, Raamatusta, Jeesuksesta, Jumalasta ja Jumalan valtakunnasta. Tuloksena on sosiaalidarvinistinen kova uskonto, joka yhdistää eugeniikan ja kristinuskon tiukasti toisiinsa. Jumala, Jeesus ja Raamattu valjastetaan eugeniikan auktoriteeteiksi, joiden avulla pastorit puolustavat heikkojen tuhoamista ja terveiden ihmisten oikeutta maailman hallitsemiseen. Pastorit jakavat ihmiskunnan kahtia terveeseen ja lahjakkaaseen Jumalan kansaan, joka on elävä Jumalan valtakunnassa, sekä kelvottomaan, rikolliseen, kirkon ulkopuoliseen osaan, jonka kohtalona on kadota maan päältä ja ihmiskunnan geeniperimästä. Jumala paljastuu saarnoissa eugeniikan todelliseksi isäksi, joka on tehnyt uuden liiton ihmiskunnan kanssa: terveet tulevat pelastumaan ja sairaat sekä heikot ovat tuomitut kadotukseen.

Buenos Airesin arkkipiispa Jorge Mario Bergoglio valittiin paaviksi maaliskuussa 2013. Paaviksi tultuaan hän otti nimekseen Franciscus. Paavi Franciscus on virkakautensa aikana muodostunut tavallista enemmän esillä olevaksi julkisuudenhenkilöksi niin kristillisiin kirkkoihin sitoutuvissa kuin sekulaareissakin mediavälineissä. Pro gradu -tutkielmassani tutkin, miten Franciscuksesta kirjoitettiin yhdysvaltalaisessa National Catholic Reporter -lehdessä Franciscuksen paaviuden ensimmäisen vuoden aikana. Tutkin, millaisia teemoja paavi Franciscuksesta ja hänen toiminnastaan nousee esille ja millaista suhtautumista häneen lehden lukijoille välitetään. Käyn läpi Franciscuksen käsittelyä lehdessä läpi kronologisessa järjestyksessä siten, että tutkimuksestani muodostuu kuva Franciscukseen liittyvän kirjoittelun kehittymisestä tutkimusajanjakson aikana. Tutkimuksesta selvisi, että National Catholic Reporter välitti lukijoilleen paavi Franciscuksesta pääosin hyvin positiivisen kuvan. Franciscus esitettiin lehdessä katolisen kirkon aktiivisena uudistajana ja ihmisläheisenä arvojohtajana, joka omalla esimerkillään inspiroi muita kirkon johtohenkilöitä muuttamaan toimintatapojaan. Lisäksi Franciscuksen hallinnolliset uudistukset kuuriassa herättivät lehdessä mielenkiintoa. NCR:ssä puhuttiin toistuvasti ”Franciscuksen vallankumouksesta”. National Catholic Reporter suhtautui Franciscukseen positiivisesti jo heti tämän valinnan jälkeen. Franciscuksen odotettiin alusta asti tuovan muutoksia katoliseen kirkkoon. Lehti seurasi koko tutkimusajanjakson tiiviisti Franciscuksen tekemiä hallinnollisia uudistuksia ja suhtautui niihin toivottuina asioina. Syksyn 2013 aikana vallankumous-käsite alkoi pikku hiljaa siirtyä tarkoittamaan Franciscuksen paaviuden tuomaa asennemuutosta kirkon sisällä hallinnollisten radikaalien muutosten sijaan. Franciscuksen uudenlainen tyyli toimia paavina ja hänen innostamansa asennemuutokset otettiin erittäin positiivisesti vastaan. Franciscukseen kohdistui lehden kirjoittelussa vain vähän kritiikkiä, joka ei koskaan ollut paavin itsensä, vaan tämän yksittäisten tekojen tai päätösten kritisoimista. Kritiikkiä herätti yleensä pettymys siitä, ettei paavin linja ollut kirkkopoliittisesti kyllin liberaali.

Yhdysvalloissa kristillinen oikeisto alkoi vastustamaan homoseksuaalien oikeuksien kasvua 1970-luvulta lähtien. Kristillisen oikeiston mukaan homoseksuaalisuus oli syntiä ja yksilö oli itse valinnut sen. Ratkaisuksi muodostui kristillinen ex-gay-liike, jonka toimintaan kuului auttaa homoseksuaaleja parantumaan homoseksuaalisuudestaan ja muuttumaan heteroseksuaaleiksi. Exodus International oli kristillisten ex-gay-järjestöjen kattojärjestö, joka toimi maailmanlaajuisesti. Tarkastelen tutkielmassani, miten uskonnollisesti sitoutumattomat The New York Times ja USA Today, sekä kristilliset Christianity Today sekä Christian Century suhtautuivat Exodukseen ja sen toimintaan vuosina 1993-2013. Missä yhteyksissä Exoduksesta puhuttiin ja mihin sävyyn? Miten suhtautuminen Exodukseen ja seksuaaliseen eheyttämiseen muuttui ajanjakson aikana? Otan tässä huomioon seksuaalivähemmistöjen oikeuksissa ja yleisessä homoseksuaalisuuteen suhtautumisessa tapahtuneet muutokset. Tutkimukseni osoittaa, että Exoduksesta kirjoitettiin erityisesti silloin, kun seksuaalivähemmistöjen oikeuksissa oli tapahtumassa muutoksia, joita Exoduksen johtajat kommentoivat. Kristillinen oikeisto järjesti vuonna 1998 seksuaalisesta eheyttämisestä kertoneen kampanjan, joka herätti paljon keskustelua lehdistössä. Exodus muutti linjaansa vuonna 2012 ja lopetti suoranaisen seksuaalisen eheyttämisen. Sen uutena tavoitteena oli tarjota hengellistä apua kristityille, jotka kamppailivat homoseksuaalisuuden kanssa. Seuraavana vuonna Exodus lopetti kokonaan toimintansa. Exoduksen johtaja ei enää uskonut seksuaaliseen eheyttämiseen ja muutoksen mahdollisuuteen. Edeltävinä vuosina sekulaarit The New York Times ja USA Today olivat pyrkineet tuomaan seksuaalisesta eheyttämisestä esille epäkohtia ja syyttivät Exodusta epäeettisyydestä. American Psychological Association tuomitsi vuonna 2009 eheytymishoidot. Lisäksi Yhdysvalloissa yleinen suhtautuminen homoseksuaaleihin oli muuttunut hyväksyvämmäksi. Yhteiskunta oli muuttunut paljon 1970-luvulta, jolloin Exodus oli perustettu. Lopulta enää Exoduksen johtajakaan ei uskonut, että homoseksuaalisutta tulisi parantaa.

Tutkimus osoittaa, että toisen maailmansodan jälkeen Teräsmies muuttui amerikkalaista yhteiskuntaa kritisoivasta lainsuojattomasta kansalliseksi symboliksi. Tutkimuksessa selvitetään millaisia muutokset olivat ja mikä niihin vaikutti. Millainen hahmo oli kyseessä juuri toisen maailmansodan päätyttyä ja millaiseen suuntaan hahmo ja, etenkin tämän ympäristö, viholliset ja ystävät muuttuivat vuoteen 1950 mennessä? Keskeisimpänä kysymyksenä on se, kuinka suuri rooli tässä muutoksessa oli kylmän sodan ideologisella kamppailulla. Tutkimuksen lähteenä ovat DC -kustantamon Superman-lehdet vuosina 1945–1950. Materiaali on rajattu toisen maailmansodan jälkeiseen uudelleenrakentamisen aikaan, ennen Korean sodasta käytyä keskustelua. Aikaa on kuvattu kahden kulttuurisen kriisin väliseksi. Teräsmies oli syntynyt vuonna 1938 lama-ajan Yhdysvaltoihin, joka kaipasi sankaria. Maailman ensimmäinen supersankari korjasi yhteiskunnallisia epäkohtia Yhdysvaltoja ulkopuolelta tarkkailevana siirtolaisena ja lainsuojattomana. Toisen maailmansodan jälkeen elettiin näennäisesti vahvassa yhtenäiskulttuurissa ja kristillisessä konsensuksessa. Konsensusajattelu oli osa ideologista kamppailua, jota Yhdysvallat kävi Neuvostoliittoa vastaan. Kommunismi pyrittiin demonisoimaan muun muassa viihteen avulla. Muuttuneessa maailmassa Yhdysvallat kaipasi toisenlaista sankaria. Amerikkalainen supersankarisarjakuva oli toisen maailmansodan jälkeen ahtaalla. Se menetti suosiotaan ja siihen kohdistui kommunismiepäilyjä ja ennakkoluuloja. Vähenevässä supersankarijoukossa Superman-lehdet kuitenkin myivät edelleen. Teräsmies sopeutui useita supersankareita paremmin sodanjälkeiseen maailmaan pysyttelemällä erossa yhteiskunnallisesta keskustelusta, asettumalla lain ja järjestyksen puolelle ja puolustamalla amerikkalaisia ulkoapäin tulevilta uhilta. Hahmosta tuli myös esimerkillinen amerikkalainen, jollaiseksi uuden, tulevaan sotaan valmennettavan sukupolven, toivottiin kasvavan. Tutkimus on jaettu johdanto-osaan ja kahteen päälukuun. Johdanto-osassa kuvataan tutkimustehtävä. Ensimmäisessä pääluvussa selvitetään, miten Teräsmies syntyi ja mitä sille, sekä lukuisille sen vanavedessä syntyneille hahmoille tapahtui toisen maailmansodan aikana. Toisessa alaluvussa kuvaillaan Superman-lehteä toisen maailmansodan päätyttyä, jolloin Teräsmiehen alkuperäiset luojat Jerry Siegel ja Joe Shuster vielä kirjoittivat ja piirsivät sarjakuvaa. Kolmannessa osassa kuvaillaan muutoksia Superman-lehdessä Siegelin ja Shusterin menetettyä oikeudet hahmoon vuonna 1948 ja kuinka hahmosta tulee kansallinen symboli. Siinä keskeistä ovat muuttunut naiskuva, viholliskuva ja suhde atomipommiin.

Vuonna 2011 Yhdysvaltain republikaaninen puolue alkoi etsiä presidenttiehdokasta valtaa pitänyttä presidentti Barack Obamaa haastamaan. Neljä vuotta aiemmin republikaanisen puolueen ehdokkaaksi pyrkinyt Mitt Romney ilmoittautui jälleen mukaan kilpailuun, tällä kertaa voittaen ehdokkuuden itselleen. Romney oli uskonnolliselta taustaltaan mormoni, mikä aiheutti niin puolueessa kuin puolueen ulkopuolella erilaisia reaktioita. Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkko, lyhemmin MAP-kirkko tai mormonikirkko, on Yhdysvalloissa syntynyt uskonnollinen liike. Mormoneita oli vaalien aikaan Yhdysvalloissa alle kaksi prosenttia väestöstä, eli yhteensä noin kuusi miljoonaa. Mormonien ja protestanttikristittyjen historia 1800-luvun Yhdysvalloissa oli ollut sotaisa. Vaikka 1900-luvun loppupuolelta alkaen molemmilla uskonnollisilla ryhmillä on ollut yhteisiä poliittisia päämääriä, Romneyn ehdokkuus aiheutti jännitteitä henkilökohtaista uskonratkaisua painottavissa protestanttikristityissä eli evankelikaaleissa. Evankelikaalit olivat suurin protestanttikristillinen ryhmä, joten heidän äänestysvalinnoillaan oli merkitystä vaaleissa. Romneyn ehdokkuudessa oli joitakin samankaltaisuuksia kuin vuoden 1960 presidentinvaalissa, jolloin ehdolla oli katolilainen John F. Kennedy. Yhdysvalloissa oli ollut Kennedyn ehdokkuuden aikaan voimakasta katolisuuden vastaista liikehdintää, mikä aiheutti hänen vaalikampanjalleen vaikeuksia. Tutkin pro gradu -työssäni sitä, miten Romneyn uskonnollisuutta käsiteltiin kristillisessä lehdistössä hänen presidentinvaalikampanjansa aikana. Tärkeimmät lähteeni olivat evankelikaalinen aikakauslehti Christianity Today sekä katolinen sanomalehti National Catholic Reporter. Työssäni analysoin sitä, millaisia sanavalintoja lehtien artikkeleissa käytettiin, millaisia näkökulmia mormonismista nostettiin esiin, ja millaisia mielikuvia ne loivat mormoniuskonnosta ja Romneysta. Tutkielmani osoittaa, että Romneyn uskonnollisuudesta uutisoitiin eri tavoin, ja että keskustelu mormonismista lisääntyi vaalikampanjan aikana. Romneyn uskonnolla oli vaikutusta republikaanisen puolueen esivaaleissa, joissa valittiin puolueen presidenttiehdokas. Romneyn valinta ehdokkaaksi ei ollut itsestään selvää, ja hän hävisikin monissa osavaltioissa kilpakumppaneilleen. Romneylla oli kuitenkin tasainen kannatusprosentti, joka riitti republikaanisen puolueen ehdokkuuden voittamiseen. Siinä missä katolinen National Catholic Reporter puolusti Romneyn uskonnollista vakaumusta, lehti ei missään vaiheessa osoittanut tukea Romneyn vaalikampanjalle. Evankelikaalisessa Christianity Todayssa puolestaan uutisointi Romneysta ja mormonismista muuttui myönteisemmäksi vaalien lähestyessä.

Tiivistelmä Referat Katolisen kirkon opin puhtautta valvoo Vatikaanissa uskonopin kongregaatio, joka on vaikutusvaltaisimpia toimijoita kirkon sisällä. Sen tehtävänä on antaa ohjeita erilaisista uskoa koskevista kysymyksistä ja siten turvata ja edistää katolista uskoa. Vuonna 2012 se antoi tutkinnan jälkeen notifikaation yhdysvaltalaisen teologin ja nunnan Margaret Farleyn kirjasta Just Love. Farley tutkii kirjassaan sukupuolisuutta ja seksuaalisuutta ja pyrkii luomaan kristillisen seksuaalietiikan normit, joita noudattamalla jokainen parisuhde olisi oikeudenmukainen ja kaikenlainen seksuaalisuuden toteuttaminen olisi eettistä. Kongregaation mukaan kirjassa on useita virheellisiä näkemyksiä, eikä se siten ole katolisen kirkon opin mukainen. Yleisiksi puutteiksi kongregaatio näkee Farleyn käsitykset kirkon auktoriteettiasemasta ja luonnollisen lain väärästä tulkinnasta. Erityisiksi ongelmiksi kongregaatio nostaa Farleyn mielipiteet masturbaatiosta, homoseksuaalisuudesta ja avioeron mahdollisuudesta. Tutkielman tavoitteena on selvittää, kuinka uskonopin kongregaatio suhtautui kirjan argumentteihin ja Farleyn esittämiin eettisiin ja teologisiin käsityksiin. Toisena tutkimuskysymyksenä selvitän, millaisiin asioihin kongregaatio on kiinnittänyt huomiota ja toisaalta onko sen linjassa seksuaalieettisiin kysymyksiin tapahtunut muutoksia yli 50 vuoden aikana. Onko kongregaation johtajan tai istuvan paavin muutos aiheuttanut muutoksia myös kongregaation antamiin ohjeisiin? Toteutan tutkimuksen käyttämällä käsite- ja argumentaatioanalyysia, sillä osapuolet käyttävät usein samoja termejä, mutta antavat niille erilaisen merkityksen. Varsinkin käsitys luonnollisesta laista nousee tutkimuksessa tärkeäksi erimielisyyksiä aiheuttavaksi käsitteeksi. Farley ja kongregaatio argumentoivat erilaisilla aineistoilla, Farley nojaa eri tieteenalojen tutkimuksiin ja erityisesti kokemukseen moraalikäsitystensä pohjana, kongregaatio sen sijaan vetoaa pääosin kirkon traditioon. Pääasiallisina lähteinä käytän Farleyn kirjaa ja uskonopin kongregaation notifikaatiota, mutta myös muita notifikaatioita sekä katolisen kirkon muiden toimijoiden moraaliteologisia kannanottoja. Tutkimus osoittaa, että luonnollisen lain tulkinnassa molemmilla osapuolilla on horjuntaa ja että maallisten tieteiden nykyiset tulokset eivät ole muuttaneet katolisen kirkon näkemyksiä hyväksyttävästä tavasta ilmaista seksuaalisuutta. Uskon ja tieteen välinen suhde on edelleen vaikea katolisessa kirkossa, sillä tutkimuksessa käy ilmi, että Farleyn näkemyksiä vastustetaan edelleen melko yksipuolisilla argumenteilla kirkon traditioon, Raamattuun ja uskonopin kongregaation omiin julkaisuihin vedoten. Kongregaation linjassa ei ole havaittavissa muutoksia seksuaalietiikan suhteen, toisaalta seksuaalieettiset kysymykset ovat olleet vain pieni osa kongregaation käsittelemistä aiheista.

The aim of this research is to compare different depictions of Christian worldviews in three literary texts created by abolitionist authors. This is done by analyzing the religious discourses the authors used to push for the abolishment of slavery during a time when the United States was divided on the issue for both historical reasons and recent developments. The methodological approach used is discourse analysis, as it enables contrasting the works against their societal background and the nation-wide debate that was taking place in the country. The literary works used in this thesis were all written in the decades preceding the Civil War, between the years 1850-1862. These include Harriett Ann Jacobs’ Incidents in the Life of a Slave Girl, Hannah Crafts’ The Bondwoman’s Narrative and Harriett Beecher Stowe’s Uncle Tom’s Cabin. The idea to combine both autobiographical and fictive texts stems from a hypothesis that as the abolition movement did not just have one voice but a cacophony of them, contrasting different types of texts could offer new insights into the abolition movement. While conducting the research, three themes in particular stood out: how God and his attributes were represented in the texts and what kind of roles He was assigned; how the characters used religious argumentation to promote universal equality and how they based their identities on their understanding of Christianity; and how the authors approached the question about the justification of rebellion. These topics proved remarkably interesting as they were shared by all the three narratives, but the authors had their own clear emphases. Unlike some earlier studies, this thesis did not find ethnicity to be the most important factor when it came to explaining the different choices the authors made. What was more influential was the way the characters, in the hands of their authors, understood their own identity and autonomy, and how they defined their Christian beliefs and core values. Their personal experiences also played a significant role in the way they constructed their narratives. Contrasting different genres (autobiographical and fictive) with each other might be considered an unconventional method, but it revealed intriguing details about the diversity of the abolition movement literature and cautioned against setting up constrictive categories between “white” and “black” narratives. While the ethnicity of an author does matter, and it should not be overlooked, this research showed that it was just one factor among many others that influence the style and literary choices of authors. As the scope of this thesis was very limited, analyzing a wider collection of antebellum writings or taking on one of the other “black literature” periods might offer a good starting point for future research.

Vuonna 2002 Yhdysvaltain katolinen kirkko kohtasi viime vuosisatojen suurimman kriisinsä kirkon piirissä tapahtuneen lasten seksuaalisen hyväksikäytön noustessa yhdeksi vuoden suurimmista media-aiheista. Pro gradu -tutkielmassani tutkin miten Yhdysvaltain katoliset lehdet suhtautuivat tähän kirk-koa mullistavaan tapahtumaan tammi-heinäkuun aikana vuonna 2002. Tutkin millaisia reaktioita lehdissä heräsi, miten ne ottivat asiaan kantaa ja millä tavalla lehtien kannanotot erosivat toisistaan. Lisäksi käytän vertailukohtana Mari Rauhalan vuonna 2007 tekemää gradua Annus Horribilis – Katolisen kirkon pedofiliaskandaali ja julkinen sana 2002. Sen avulla selvitän miten katolisessa lehdistössä käyty keskustelu rinnastuu sekulaareissa lehdissä käytyyn keskusteluun. Kevään aktiivinen keskustelu kulminoitui kesäkuussa Dallasissa järjestettyyn Yhdysvaltain piispojen kokoukseen, jossa oli tarkoitus laatia suunnitelma kirkon kriisin korjaamiseksi. Aikarajaukseni päättyy kokouksen herättämään keskusteluun. Lähteinä työssä on kolme arvostettu kansallista katolista julkaisua: America, Commonweal sekä johtavana englanninkielisenä katolisena julkaisuna pidetty National Catholic Reporter. Ja niiden sisältöä käsitellään EBSCO-tietokannasta haettujen alkuperäisistä lehden sivuista tehtyjen PDF-tiedostojen kautta. Keskityn työssäni lehtien pääkirjoitukseen ja sivuan muuta niissä julkaistua materiaalia mahdollisuuksien mukaan. Tutkimuksesta selvisi, että katolinen lehdistö reagoi tammikuussa 2002 alkaneisiin paljastuksiin var-sin verkkaisesti. National Catholic Reporter oli julkaissut ensimmäisen raporttinsa kirkossa tapahtu-vasta lasten hyväksikäytöstä vuonna 1985 ja oli selvästi nähtävissä, etteivät lehdet uskoneet skandaa-lin laajenevan kovin suureksi. Katolisten lehtien pitkä historia aiheen parissa selittää myös sitä miksi niiden ensireaktiot olivat huomattavasti rauhallisempia ja analyyttisempia kuin sekulaarissa lehdistössä. Kun kriisin laajuus alkoi tulla selväksi maalis-huhtikuussa, katoliset lehdet tarttuivat tilaisuuteen ja alkoivat ohjata kirkkoa kirjoituksissaan haluamaansa suuntaan. Nähtävissä oli kuitenkin selvästi, että lehdet katsoivat tapahtumia sisäpuolelta ja niiden joukossa kritisoitiin kevään aikana voimakkaastikin muun median toimintaa. Eniten keskustelua lähdelehdissä kevään aikana herätti Dallasissa käyttöön otettu nollatoleranssi, jonka mukaan jokainen kerrankin alaikäisen hyväksikäyttöön syyllistyvä ja joskus aikaisemmin syyllistynyt pappi ja kirkon työntekijä poistettaisiin virasta. Tämän lisäksi eniten keskustelua synnytti kyse piispojen vastuullisuudesta ja vastuunotosta. Dallasin konferenssin jälkeen lehdet kritisoivatkin kaikkein voimakkaimmin juuri tämän kysymyksen sivuuttamista.