Browsing by Subject "Yhteisöllisyys"

Tarkastelen tutkimuksessani vanhoillislestadiolaiseen herätysliikkeeseen kuuluvien aikuisten ja heidän uskonyhteisönsä välistä moraalisuhdetta, eli yhteyttä, jonka avulla yhteisö välittää jäsenilleen moraalisia käsityksiä ja –sisältöjä. Kysyn: Miten ja millaisena yksilön ja yhteisön välinen moraalisuhde rakentuu? Millaisista eettisistä kysymyksistä jäsenet keskustelevat yhteisössään ja miten se tapahtuu? Mitä moraalisuhteen toteutumistavoista seuraa yksilölle ja yhteisölle? Aineistonani ovat liikkeen jäsenten tai siitä hiljattain etääntyneiden kirjoitukset. Uskonnollisella yhteisöllä on keskeinen asema moraalisten arvostusten lähteenä. Tavat, joilla eettis-moraalisia sisältöjä määritellään ja jolla usko ja elämä kytketään toisiinsa, voivat kuitenkin vaihdella. Vanhoillislestadiolainen herätysliike on yhteiskunnallisesti kulttuurisesti merkittävä kokonsa, sosiaalisten vaikutustensa sekä erityispiirteidensä vuoksi. Kuva liikkeen jäsenistön elämästä on jäänyt melko epätarkaksi. 2010–luvun alkupuolella liikkeeseen kohdistui kuitenkin runsasta huomiota tutkijoiden ja medioiden toimesta. Syntynyttä tilannetta voi kuvata yhteisökriisin käsitteellä. Tutkimukseni osoittaa, että moraalisuhteen keskeisiä elementtejä ovat kuulaisuus yhteisölle sekä yhteisön moraaliseen, hengelliseen ja sosiaaliseen ensisijaisuuteen perustuva maailmankuva. Aineistossa yksittäisten yhteisölähtöisten moraaliohjeiden sijaan pohdinnat keskittyivät yhteisösuhteen oikeutuksen pohtimiseen sekä oman toimijuuden, eettisen hahmotuksen sekä vastuun asemaan uskonelämässä. Yhteisöllinen kriisi koettelee moraalisuhteen kollektiivisuutta ja kutsuu jäsenestä esiin uudenlaista moraalista toimijuutta. Jäsenet yhdistelevät entistä omaehtoisemmin tietoa, kokemuksia ja erilaisia moraalivirikkeitä. He voivat päätyä valitsemaan myös varovaisen toimijuuden, jotta voisivat turvata sosiaalisen yhteisöaseman, koska poikkeavasti toimivia marginalisoidaan yhteisössä ”laitelle”. Mikäli eettinen toimijuus tai keskustelut haastavat kollektiivisia käsityksiä, yksilön ja yhteisön aiempaa moraalisuhdetta on vaikea palauttaa entiselleen. Vanhoillislestadiolainen herätysliike ei yhteisönä näytä tunnistavan jäsenistössä olevaa eettistä potentiaalia. Moraalisen pääoman käyttömahdollisuudet ovat pysyneet yhteisössä epäselvinä ja rajattuina. Käyttämättömänä tai vajavaisesti hyödynnettynä yksilöiden moraalinen pääoma ei pääse kasvamaan eikä kehittymään. Tämä köyhdyttää myös yhteisöä. Muuttumattomuuden yhteisökorostus tuottaa tarpeen pitää yllä kuvaa siitä, että samat moraalisisällöt pysyvät voimassa aina. Kriisit ovat viestejä yhteisöön pesiytyneistä patologista piirteistä. Vaikka muutos näyttäytyy yhteisölle uhkana, se voi olla tarpeellinen. Muutoksen tarve tulee kuitenkin voida kohdentaa selkeästi. Tutkimuksessani esitän kolme moraalisuhteen ja kohdentamisen kannalta tärkeää kysymystä. Miten yhteisö tunnistaa ja käsittelee moraaliset jätteensä, eli käsitykset ja käytännöt, jotka eivät ole enää voimassa? Miten se luo jäsenille mahdollisuuksia rakentaa ja käyttää moraalista pääomaa? Miten se osoittaa sitä itse, eli käsittelee omalle vastuualueelleen liittyviä lähihistorian kysymyksiä, joita on tuotu esiin?