Browsing by Subject "avioliittoteologia"

Suomen eduskunta hyväksyi marraskuussa 2014 muutoksen avioliittolakiin. Samaa sukupuolta olevien avioliiton mahdollistava sukupuolineutraali avioliittolaki astui voimaan 1.3.2017. Lain muutoksella ei puututtu säännöksiin kirkollisesta vihkimisestä, mutta se haastoi kertaheitolla Suomen evankelis-luterilaisen kirkon opetuksen avioliitosta ja ajoi sen hermeneuttiseen kriisiin. Tutkielmassa tarkastellaan Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispainkokouksen avioliittodiskursseja ja tapoja, joilla piispat ovat sekä kollegiona että yksittäin ohjeistaneet hiippakuntansa papistoa kohtaamaan ja palvelemaan samaa sukupuolta olevia pariskuntia avioliittolain muutoksen tultua voimaan. Lisäksi pohditaan piispainkokouksen suhtautumista sukupuolivähemmistöihin ja sitä, kuinka johdonmukaisesti se perustelee näille ihmisille tarjottavia toimituksellisia käytäntöjä avioliittoteologiallaan. Piispainkokouksen ja piispojen tuottamia narratiiveja tutkitaan systemaattisen analyysin ja kahden toisiaan täydentävän menetelmän avulla. Diskurssianalyysi mahdollistaa piispainkokouksen erityisessä sosiokulttuurisessa kontekstissa tapahtuvan kompleksisen vuorovaikutuksen koko kirjon tutkimisen, kun taas käsiteanalyyttistä menetelmää sovelletaan sen käyttämästä kielestä ja terminologiasta esiin nousevan problematiikan osoittamiseen. Näiden menetelmien avulla tutkielmassa eritellään avioliittokeskustelun syvärakenteita, kiinnitetään huomiota implisiittisestikin tuotettuihin merkityksiin, sekä arvioidaan kriittisesti niin tekstien ja toiminnan välisiä kuin sisäisiäkin suhteita. Avioliittokysymykseen ja kirkollisiin toimintatapoihin liittyvien juridisten lähtökohtien tarkastelu kattaa piispainkokouksen ja asiantuntijoiden pohdinnan kirkollisen lainsäädännön ja erityisesti kirkkokäsikirjan normatiivisuudesta ja oikeudellisesta sitovuudesta, sekä kirkollisen avioliittoon vihkimisen ehdoista, edellytyksistä, nykykäytännöistä ja tulevaisuuden skenaarioista. Samaa sukupuolta olevien pariskuntien palvelemisen ohjeistamisessa piispainkokous on toiminut korkeintaan tyydyttävästi ja piispojen näkemykset homoseksuaalien kirkollisesta vihkimisestä tai kanssa ja puolesta rukoilemisen ja siunaamisen toteutustavoista eroavat toisistaan. Piispainkokouksen kollegiona antamat ohjeistukset eivät ole olleet täysin ristiriidattomia suhteessa piispojen hiippakunnissaan antamiin ohjeisiin tai niihin näkemyksiin, joita he ovat mediassa esittäneet. Piispainkokous korostaa toimintansa perustuvan ihmisarvon kunnioittamiseen, lähimmäisen palvelemiseen, sekä ihmisen elämänvalinnoista riippumattomaan persoonallisen ja hengellisen kasvun tukemiseen. Tässä itseymmärryksessä on kuitenkin sisällöllisiä ja rakenteellisia ongelmia, sillä esitetyt eettiset perusteet voidaan tulkita monien piispainkokouksen julkilausumien ja itse toiminnan kanssa lähtökohtaisesti yhteensopimattomiksi. Piispainkokouksen päätöksentekoprosesseissa voitiin havaita sekä konsensusta että dissensusta indikoivia työvaiheita, piirteitä ja elementtejä. Sen sisäinen, kollegion jäsenten välinen yhteistoiminta oli lopulta kuitenkin kiitettävää. Esimerkiksi avioliittoselonteon laatimisen yhteydessä konsensuksen syntymistä edistivät päätöksentekijöiden yhteinen kristillinen eetos ja käsitykset jonkinlaisesta lopullisesta ja jaetusta ylimmästä hyvästä, sekä erityisesti niihin päästävistä keinoista. Yksimielisyyden aika lienee piispainkokouksessa kuitenkin tältä erää ohi.